Nyt se on ohi!

Nimittäin Seikkailukasvatus järjestö- ja nuorisotyössä -projekti.

Oon aina välillä heikolla hetkellä tullut kirjoittamaan tänne täydellistä avautumista ja syvällistä pohdintaa, mutten julkaissut teksteä kuitenkaan. Nyt kun projekti on tullut maaliin ja oon yrittänyt sanoa kaikki poikkipuoliset sanat kanssaopiskelijoiden kuullen, voinen jotain laittaa myös tänne.

Viimeiset viikot oli raskaita, Huomasin etten vaan enää jaksa hoitaa projektijuttuja koulupäivien jälkeen ja toimeen ryhtyminen oli tosi raskasta. Sitten kun pääsin vauhtiin, saatoin koko illan ja yön tehdä juttuja. Meno alkoi muistuttaa viime kevättä kun tein työharkkaa Espoossa päivät 8-16 ja illat 17-21 olin hiihtokeskuksella Hyvinkäällä. Stressin määrä oli ihan samaa luokkaa kuin nyt, mutten onneksi päästänyt tilannetta ihan niin pahaksi kun silloin..
 Kävin keskiviikko aamuna kompetenssikeskustelussa Hopsari kanssa suunnittelemassa opintoja. Mun piti kasilta olla asemalla hakemassa kaveria kyytiin, niin heräsinkin vähän yli kasi omasta sängystä.. Onneks hopsarikin oli vähän myöhässä, joten loppujenlopuks olinkin sit ihan ajoissa. Keskustelujen pohjalta muistu niin hyvin mieleen hopsarini vieailu harkkapaikassa ja se kaikki härdelli mitä päässä oli sillon.. Mun haaste tällä alalla on varmasti se, etten osaa vaan antaa asioiden olla. Panostan niihin aina 110% ja lopputulos on sit se, että projektien jälkeen oon niin loppu etten kykene ihan tavallisiinkaan arkiaskareisiin. Vähempikin riittäis, ja lopputulos vois olla sama..
 En oo koskaan lintsannut koulusta, siis niin etten vaan jaksais mennä, tai ei huvittais. Jos oon kipeenä kotona, mun täytyy oikeesti olla tosi kipeä. Sama juttu töissä. Munuaisaltaantulehdus on ainoa tauti kun kihisin kotona kivuissa, ja sillonkin taisin pitää sairaslomasta vaan pari päivää ja painella takas töihin droppien avustuksella. Ei todellakaan hyvä piirre ihmisessä.
 Ekan vuoden syksyllä tehtiin ryhmätyö aiheesta "Hyvinvointi ja jaksaminen järjestö- ja nuorisotyössä", pitäs varmaan kaivella nuo jutut ja opetella ne ulkoa..

Mun pakoreitti kaikesta stressistä on aina ollut se, et vetäydyn luontoon. Kotona se on sitä että meen koirien kanssa mettään päiväks, tai vaikka mökille viikonlopuks. Nyt kesällä alkoi loppusyksy olla niin ahdistava et lähdettiin sinne Kuusamoon vähän extempore. Nyt alkaa olla taas sellanen fiilis et olis vaan pakko päästä pois, johonkin kauemmas kun Hyvinkään metsään lenkille. Ikävä kyllä ei oo just nyt resursseja  lähteä, mutta ens viikolla aion pitää niin totaalisen loman etten avaa läppäriä enkä tee mitään muuta koulujuttua kun korkeintaan harkkapäiväkirjaa.  Ja humak prohon en edes vilkaise, tämä on lupaus.

Ja takaisin siihen projektiin.......
 Tänään pidettiin seminaariesittelyt, jossa jokainen ryhmä kävi läpi oman projektin ja avasi sen muille. Mun oma osuus piti olla 15 minuuttia, mut olikin vissiin sen 35... Nooo kerrankos sitä.
 Mua pyydettiin miettimään opintojakson tavoitteita ja miten ne mun mielestä toteutui. Eilen kun mietin näitä puoli kolmelta yöllä en oikein keksinyt mitään kehitettävää. Mut kummasti sitä sit siinä luokan edessä osas tarinoida vaikka mitä, enkä aina edes ite tajunnut mitä moskaa sieltä suusta pulppuaa kun ajatusta vaan tuli, tuli ja tuli. Ilmeisen hyvin hoidin kuitenkin homman koska takarivistä muutaman ajatuksen perään tuli nyökyttelyä ja peukkua. Oli muuten hauskaa, en todellakaan pyytänyt ketään näyttämään mitään, mut oma itseluottamus vaan kasvoi suhisten koko ajan edetessä tollasen reaktion jälkeen :D
 Opintojakson tavotteet voin nyt laittaa tähänkin. Enempää en niitä kuitenkaan avaa, koska nuo kaikki toteutui erittäin hyvin toimintojen lomassa ja ne jo perustelin tuolla semmassa niin etten jaksa toiste.

• osaa tuottaa seikkailukasvatuksellisen tapahtuman ja ohjata prosessin
• osaa huomioida osallisuuden ja yhteisöllisyyden näkökulmat
• kykenee järjestämään itsenäisesti yksilön ja ryhmän tavoitteiden mukaista toimintaa
• ymmärtää eri ohjaus- ja johtamistyylien merkityksen
• ymmärtää eri ryhmien erilaiset ohjausmenetelmät

Kehitysideoita sit vaan pulppusi.... Ja niitä tässä:
- Ennen vaellukselle lähtöä meille todettiin että saadaan itse valita telttaryhmä ja siellä itsenäiselle vaellukselle itse valittu ryhmä. Nyt mietin näitä ryhmiä seuratessa tässä projektissa et oisko tässä voinut lehtorit määrätä ne ryhmät niiden huomioiden perusteella mitä he ovat meistä tehneet syksyn mittaan, onhan tässä 3kk oltu tosi tiiviisti yhdessä.
 Nyt ryhmät meni niin että joo, huutoäänestys kuka mihinkin mut ylläri sinäänsä et kaveriporukat oli aina samassa ohjauksessa. Oisin näin jälkikäteen toivonut rikottuja ryhmiä, jotta saatais harjoteltua uusia rooleja ja oikeasti niitä kompromissejä ja sitä todellisuuden ympäristöä - et sä voi valita työkavereita sit oikeessa elämässä.
 Nyt projektipäälliköt joko ilmiantoi itse itsensä tai ne nimitettiin sellasista tyypeistä jotka jo luontasesti ottaa johtajan roolia ryhymässä. Kuulin esimerkiks yhdeltä tytöltä että ois kiva kokeilla miten tollasesta roolista suoriutuis kun ei aiemmin oo saanut mahdollisuutta. Niinpä! Kyllä ne johtajat harjottelee johtamista aina ja vain, mut hiljasten on vaikeempi ottaa se rooli itelleen sit joskus kun oikeesti tarttis. Ja sitten tullaan taas tähän tuttuun kauraan mikä on helvetin ärsyttävää, oikeesti. MIKS AINA NE SAMAT NAAMAT JAKSAA MENNÄ SIELTÄ MISTÄ AITA ON MATALIN. Oi kun saisin läksyttää muutamaa ihmistä ihan kunnolla, vaan kun tiedän ettei se asioita parantais. Mut ah kun olis hienoa saada sanoa päin naamaa että sä et tuu pärjää tolla asenteella miin hyvin kun vähän asennetta fiksaamalla tulisit. Alotin läksyttämisen pehmein keinoin jo luennolla ja huomasin kommenteista et muutamaa se otti syvälle sydämestä, mut ne joille oikeesti viestin piti mennä perille.. No veikatkaapa oliko ne koulussa? Oikein arvattu.
Ohjetuntimäärä tähän 10 opintopisteeseen on tässä projektissa 120h. Arvioltani noin 80h tuli projektin suunnittelusta + toteutuksesta, ne 40 muuta sitten oppitunneista ja muiden ryhmien projekteista. Jos menee työharjoitteluun, vaatii samat 10 opintopistettä 200h työtä. Et oliko tää nyt sit kauheen paha, vaiks yhden opiskelijan palaute olikin sitä et on ihan naurettavaa listata tunteja jos hommat tulee kuitenkin hoidettua..? Mun mielipide on se että 120 oli ihan saavutettavissa jos oli vähääkään itseohjautuva. Kun mä jakelin työvuoroja toisten projekteihin, yritin jakaa 1-2 vuoroa/naama. Painotin sitä että jos tuntuu että tunnit ei tuu täyteen ilmoittautukaa ylimääräiseksi toisten ohjauksiin, aina kyllä riitti hommaa halukkaille. Ne ketkä tarjoutui parhaimmillaan 4 eri projektiin avuksi on tällä hetkellä yli 120h kohdalla. Mut on siellä niitäkin jotka ei tosiaan ottanut yhtään vuoroa sen pakollisen lisäksi ja tällä hetkellä tunteja on alle 100.
 Positiivinen yllätys sen sijaan oli se että työvuorolistasta ei tullut yhtään poikkipuoleista sanaa. Yllätyin tästä, koska jengi on aika tarkka siitä et "vapaapäivä on vapaapäivä ja duuni on duunia". Kuulin jopa kiitosta siitä että laitoin ohjaajaksi vieraaseen porukkaan -> 3 ylimäärästä koulupäivää -> duunit peruttu. Oli kuulemma sen arvosta, enkä tiiä.. Oma pohdintani on se että tää on syy miks hänellä on nyt tunnit täynnä ilman ylimääräistä aktiviteettia.  Mut hyvä että osasin ehdä listat kaikkia miellyttävällä' tavalla, yleensä kun näin ei todellakaan ole!

Kehitysideana tuli vielä töihin liittyen se, että jo alkusyksystä vois lehtorit vähän pohjustaa meitä tähän tulevaan projektiin vähän paremmin ja synnyttää sen ajatuksen kytemään ajatuksiin. Nyt monella oli sellanen kuva että tää jakso on rento ja ehtii tehdä kaikenlaista, esim niitä töitä. Mut todellisuus oli se, että mehän ollaan asuttu koululla tää kolme viikkoa ja tehty pitkää päivää. Toki ymmärrän ja tiedän, ettei alkusyksystä edes lehtorit täysin tienneet mitä tää opintojakso pitää sisällään, koska tää on ihan uutta että tätä ei tehdä kokonaan harjoittelussa.

Vielä sen verran tuli itelle mieleen tästä koordinaattorin hommasta, että olis hyvä jos koordinaattori olis jokasessa ohjauspäivässä mukana projektipäällikön oikeana kätenä. Nyt mä oon oikeastaan panostanut vaan taulukoihin, tiedottamiseen, tilojen varaukseen ja sitten apukäsinä oloon harjotuspäivissä. Tää on vähän raskasta näin.. Olis hyvä, jos tapahtumapäivissä varsinkin lasten ja nuorten tapahtumissa olis yks joka seurailee kaikkia pisteitä vähän päältä päin, jos johonkin tarvitaan esim jotain välinettä jostain syystä vois tää tyyppi sen tuoda. Samalla tarkkailla aikataulua, organisoida esim ruokailuja jne vahtia päivän sujuvuutta. Projektipäälliköt kun usein on myös ohjaajia jossain toimipisteessä, niin ois hyvä että mukana olis "ulkopuoliset aivot" yllättävien tilanteiden varalta. Ja esim jos joku loukkaantuu, ei kenenkään varsinaisen ohjaajan täytyis olla pois vaan koordinaattori vois hoitaa myös tän puolen.


Ihan vielä muina huomioina mua ärsyttää tosi paljon toi hyssytely! Palautteen antaminen ja sen vastaanottaminen on taitoja, joita tarvitaan jotta voidaan kehittyä ammatillisesti. Jos palautteen saatua on ensimmäinen reaktio "ei pidä paikkansa" näen niin punasta. Tiiän et oon itekin tietyissä asioissa samanlainen, mut joku raja. Tosi monesti kävi niin, et jengi menee ihan puolustuskannalle! Sit loppujen lopuks se menee ihan jo yli kun aletaan ottaa juttuja mukaan jotka ei edes kuulu siihen. Esimerkiks yhdessä reflektiossa ryhmä sai palautetta välikäden kautta siitä, että ohjaajia vois olla enemmän paikalla ruokailussa. Kaksi ihmistä oli ollut sytyttämässä ruokapaikoille tulia ja kokivat että he joutuivat hätistelemään ja vahtimaan nuoria oman työn lomassa kun ohjaajat oli osa menneet sisälle syömään. Tähän tuli kommentti et miks sitten ollaan ohjaajina jos ei voida ohjata.. Ko henkilöt olivat siis luvanneet ainoastaan tulla sytyttämään tulet. Ongelma oli ollut se, että paikalla olevat ohjaajat olivat istuneet katoksessa ja nuoret sai vaeltaa vapaasti jolloin uskon täysin että tulentekijät koki asian näin. Eräs herra mun mielestä sikamaisella tavalla totes "miks sit opiskelee humakissa jos ei haluu ohjaa nuorii". Aivan, totta, juu... ööö. Niin.

Ja se hyssytely ehkä jäi sanomatta. Haluttiin siis antaa palaute anonyyminä, jolloin mä kokosin ne ja vein palaveriin missä myös palautteiden antajat oli. Ne asiat mitä ehkä opponoijien kesken  juteltiin oli mun mielestä sellasia että ne ois pitänyt tuoda esiin opponoitaville. Todellisuus oli se et ehkä jopa kiellettiin se mistä palaute annettiin ja ei haluttu "haukkua" ihmisiä päin naamaa. Sit se meni siihen että mua tökittiin että sano nyt.. Ja sit mä sanoin myös muiden pointteja saaden ite niistä kurat niskaan :D Mua ei niin haittaa, oon tosi kriittinen muutenkin (ehkä liiankin) ja tuon kyllä mielipiteeni vähintään jälkikäteen ilmi. Mut silti, eihän sekään oo hyvä että sä et uskalla sanoa mitä oot mieltä, ees tutussa porukassa.


HUUUH tulipa pitkä lätinä. Nyt kipinkapin lenkille ja pakkaamaan, sillä huomenna on tiedossa taas retki Jyväskylään.

Opponointia tapahtumassa

Pääsin keskiviikkona seuraamaan ihan läheltä projektin varsinaista ohjauspäivää, kun yhdelle ryhmälle saapui n. 50 nuorta ysiluokkalaista ohjattavaksi.

Osallistuin edeltävänä päivänä ko ryhmän harjoituksiin, jossa testiryhmä = minä pääsin jokaisen pisteen harjoituskappaleeksi. Nyt pääsin myös korikiipeilemään, kun viimeksi jouduin jättämään sen väliin kolarin takia..

Harjoitukset toimi oikeastaan loistavasti, paitsi viimeinen rasti jossa keskittymiskyky oli kaikilla jossain muualla kuin harjoiteltavassa tehtävässä. Jokainen ryhmä ohjeisti tilanteet aivan kuin edessä olisi jo oikea ryhmä, ja testaajat sitten puuttui huomaamiinsa epäkohtiin, sitten niistä keskusteltiin, mietittiin, käännettiin ja ehkä välillä väännettiin myös kättä jotta päästiin  lopputulokseen ja sama ohjaus tehtiin uudelleen. Korikiipeilyssä tuli hyviä turvallisuushavaintoja ilmi joihin piti kiinnittää erityisesti huomiota. Esimerkiksi jälleen kerran yksi testaaja pääsi pipo päässä huijaamana itsensä jo koreihin asti (testinostot jne siis tehtynä) ennen kun huomattiin että kypärä puuttuu. Korikiipeilyyn oltiin varattu varmistajat meistä opiskelijoista niin, että varmistajia olisi 3 oppilasta + meiltä varmistaja. Näin taataan se, että siellä on "vahtivat silmät" valvomassa toimintaa. Mietittiin myös pitkään olisiko parempi pistää meikäläisiä lenkin ekaksi varmistajaksi, koska ensimmäinen on se joka ottaa esim testinostossa suurimman painon itseensä. Lopputulos oli kuitenkin se, että meikäläinen on varmistusketjun viimeinen ja lapset ensimmäisiä, jotta meikäläiset voi valvoa ja ohjeistaa koko ajan katsoen kiipeilijää, köyttä ja niitä nuoria.

Huomiona vaan tästä korikiipeilystä oli se, että muutama kenen piti oikeasti olla tällä pisteellä töissä ei ollut harjoituksessa joko a) osallistujana vaan ainoastaan katseli tai b) läsnä koko aikaa. Suurin moka mikä tässä kävi oli se, ettei kukaan vastuuryhmäläinen (eli siis järjestäjä: varmistajat, apuohjaajat jne oli muista ryhmistä varattua ylimääräistä työvoimaa) ollut infonnut näitä meidän tekemiä huomioita näille jotka eivät olleet läsnä koko aikaa. Enkä mäkään tajunnut varmistaa että nämä asiat oli viety eteenpäin... Ajattelin kyllä, että olis vielä extrahyvä jos harjotuksemme videoitais kokonaisuudessaan tai edes että joku kirjoittaisi huomiot ylös ja sitten ne ruodittaisiin vielä auki tilanteen ulkopuolella... Ideoita ideoita.

Korikiipeilyn jälkeen oli vuorossa pelit ja leikit. Leikkirastille oli kerätty ohjelmaksi kompassileikki (4 kartiota + väli-ilmansuunnat, ideana käskyjen mukaan siirtyä esimerkiksi pohjoisesta etelään tietyn tyylin mukaan, esim juosten, hyppien tai kävellen. Viimeiseksi jääneestä tulee aina huutaja seuraavalle (tai se voidaan tiputtaa pelistä pois jos oma moraali antaa myöden ;) )
 Ideana ihan kiva ja mä tykkään tuosta pelistä MUT kuten tuli ilmi, ei se aina sytytä niitä teinejä.. Eikä välttämättä olis sytyttänyt muakaan vielä 5 vuotta sitten siellä ysi luokkalaisena.

Tän jälkeen oli mielipidejana. Mun henk-koht mielipide oli se, että tuo on ihan huono juttu. Mä vihaaan kaikkea lässytystä ja lätinää sillon kun pitäs toimia ripeästi. Lyhyt ytimekäs ohjeistus ja sitten toimintaa niin mäkin jaksan keskittyä.... Kysymyksetkin oli niin ärsyttäviä että mä oikeasti laskeuduin henkisellä tasolla sinne 9 luokkalaisen EVVK tasolle. Kysymykset oli tyyliä "ootte päässeet tutustumaan koulun ohjelmissa hyvin rinnakkaisluokkalaisiin" (ja sitten samaa mieltä juoksi janan toiseen päähän, eri mieltä toiseen ja ei tiedä keskelle) ja sit meiltä kysyttiin tarkennuksia kun oltiin siirrytty. Seuraava oli jotain yhtä puuduttavaa kysymystä, kunnes sitten kysyttiin kilpailuhenkisyydestä. Tosi kilpailuhenkiset toiseen päähän ja toiset toiseen, sitten jako 1-2 ja meillä oli seuraavan pelin joukkueet. Tuo viimeinen kysymys oli sellainen ihan ok ja menetelmä ihan jees. Mutta tuo kaikki muu... Yäh.

Seuraava peli oli lipunryöstö, joka ei sitten kuitenkaan ollut lipunryöstö. Ja rehellisesti sanottuna mulla ei ollut mitään hajua mitä pitää tehdä koko pelin aikana. Pelin nimi oli agentit vs alienit. Ohjeistus kesti sen 15 minuuttia (x 2 koska harjoitus) ja mut pakotettiin seisomaan paikallaan kun aloin pyöriä paikallani ympyrää jossain kohtaa... :D Toimiva leikki 15 vuotiaille, jos 20 vuotiaskaan ei jaksa? Mietitään vielä.. Annoin kyllä palautetta omasta mielipiteestäni. Ja samalla meni vähän tunteisiin koko leikki kun ryöstettävien rinkuloiden jotakin suojakehää mietittiin et jos sen voisi selittää jotenkin ydinaseena... Sanoinko jo jotain jostain, ehkä? Ei toimi.

Tän jälkeen meillä oli vielä alaköysirata testaamatta. Köysien laitto oli vähän vaikeaa ja siinä sain itsekin auttaa.. Homma ei ehkä ihan ollut hallussa. Meno alkoi tällä rastilla olla jo aika villiä ja siitä jotkut pahoitti mielensä kun ryhmämme sisällä alettiin pelleillä matkien 15 vuotiaiden ajatusmaailmaa ja sukupuolirooleja. Niinpä sovittiin että ruokapaussi tähän väliin ja  tauko. Mä lähdin kylläkin kotiin kun kellokin oli jo aika paljon, eli tämä rasti jäi multa väliin.


Seuraavana päivänä oli varsinainen ohjauspäivä. Mua vähän harmittaa oma roolini, olisin voinut puuttua muutamaan epäkohtaan oikeasti tiukemmin kuitenkin projektin koordinaattorina.. Ohjaajien piti saapua 7.30 koululle rakentamaan pisteitä valmiiksi (ohjelman piti alkaa klo 9). Kun mä tulin koululle (roolini oli tarkkailija, eli hommaan kuuluu arvostella ohjauksia + koko tapahtumaa, antaa siitä palautetta jonka avulla ohjaajat voivat kehittyä) klo 8.15 oli alaköydet ainakin ihan vaiheessa. Myöhemmin päivän aikana mulle selvisi että sinne oltiin menty vasta vähän ennen kasia..

Kun meille kerrottiin mitä ryhmiä saadaan projektin alussa luotsattavaksi, meille ilmoitettiin tarkka tapahtuma-aika ja bussien aikataulut. Tämän ryhmän bussin saapumiseksi oli ilmoitettu 8.45, koululta lähtö klo 08.00. En ole varma ilmoitettiinko jossain että ohjelma alkaa 09.00, ja sillä ei perjaatteessa ole nyt edes väliä. Mun mielestä on hyvä tapa se, että jos tiedetään bussin lähtevän 08.00 noin 40 kilometrin päästä, meillä olisi toimipisteet valmiina jo vähintään varttia ennen arvioitua saapumista, jolloin me oltaisiin hyvissä ajoin (!kuten läpi koko opintojaksojen on hoettu - ohjaajataito:ole ajoissa, ja kuinka monta saarnaa tästä aiheesta on kuunneltu??(mut hei, ei ne olleet myöhässä ne jotka aina tunneillakin on ajoissa, vaan just ne..........)). Mielummin litkitään kahvia kupista ja nautitaan valmiista työstä ennen ohjauksia sen sijaan että tehdään paniikilla (ja ehkä jopa väärin) jutut valmiiksi.
Muistan vielä että kun näitä ennen toimintoja esiteltiin luokassa ryhmille kysyin vielä et oottehan nyt ymmärtänyt et ne bussit on 8.45 tossa, ei siinä voi varttia antaa niiden juosta miten vaan vaan se pitää ottaa hanskaan. Ja samasta asiasta ainakin toinen lehtori sanoi jossain kohtaa. Mut kun ei!
Kello 8.34 yksi alaköysiradan piste oli edelleen rakentamatta ja siinä sitten viritin sitä apukätenä. Meidät pyydettiin opponoijien puhutteluun ja ehdotin että tekisin samalla verkkoa ja ohjeet käytiin läpi - ei käynyt. Pisteellä oli kuitenkin siis neljä ihmistä mun lisäksi, mutta heistä kaksi ei joko osaa tai toinen ei ollut ikinä edes rakentanut mitään hämähäkinverkkoa.. Palaverissa painotettiin taas bussit saapuu 8.45 ohjelma 09.00. Kysyin vielä erikseen että eikö olla valmiina yhtään aikasemmin, tähän on vain 10 min aikaa. Siihen todettiin että ei, ne ei tule ennen sitä. Just kun palaveri oli lopussa totesin että katsokaas sinne, bussit tulee. Meillä oli hämähäkinverkko kesken, korikiipeilypisteellä oli vielä rakentajia. Projektipäällikkö totesi "voi ei apua piti käydä vessassa, vaihtaa vaatteet ja puhelinkin jäi".  Ihan tosi, meille tuli lapset klo 8.40 ja me ei olla valmiita? Sitten vielä kerrotaan opettajille "voi ei, olittekin vähän ajoissa" EI, EI EI EI EIII. Olisiko hommat olleet valmiita jos ne olisi saapunut vaikka 8.50, ei ne olis. Onneks en ollut ainoa joka tunsi samoja vihan ja ärsytyksen tunteita tilanteesta, saatiin tehtyä keskinäinen reflektio heti alkuun :D
 Mitä tästä seuraa? Busseissa oli odotettujen 70 lapsen sijaan 50 lasta. Päällikön käskystä kävin infoamassa pisteet siitä että näin on ja miettikää ryhmät uusiksi. Sitten alettiin pelata aikaa, jotta saatiin pisteet toimimaan. Koko lapsijoukko kuljetettiin rantaan viemään eväitä (rannassa yksi toimipiste, olisiko rantaan menevä ryhmä voinut viedä eväät mennessään?). Myös rannasta pihalle suunniteltukulkureitti oli yksi turvallisuusriski mitä ei kyllä kukaan älynnyt ottaa huomioon paitsi sitten kun tultiin rannasta takaisin. Puiset portaat oli ihan jäässä ja niissä liukasteltiin jonkun verran. Lennosta sitten muutettiin suunnitelma että kierretään rakennus ympäri ettei tapahdu vahinkoja. Onneksi.
 Ekalla toimipisteellä oli aikaa varattu vain 45 minuuttia, laskien että alotetaan 09.00. Jos oltas oltu valmiina kun ne tuli, oltas saatu ekastakin pisteestä tunnin rasti. Nyt kuitenkin esim pelit ja leikit alkoi 30 min myöhässä just siks että pelattiin aikaa turhalla tavalla väärään suuntaa.

Ryhmiin jako piti suorittaa tyylillä, joka sekottaisi luokat täysin eikä olisi vain kaveriporukoita ryhmissä ja samalla niin ettei nuoret tajua mitä me tehdään. Vielä alkupalaverissa meille kerrottiin että lapset laitettaisiin riviin ja joka toinen astuisi askeleen eteen. Sitten takarivin (ja eturivin) joka toinen astuisi vielä askeleen taakse tai eteen, saataisiin neljä riviä -> halutut neljä eri ryhmää. Sen sijaan nyt jostain syystä tyyli olikin jako neljään, jolloin automaattisesti ryhmä alkoi laskea miten päästä kaverien kanssa samaan.. Ja kun otettiin ryhmät meille opponoijille, huomattiin että siellä oli mennyt numerot kyllä sekaisin. Ei kuitenkaan puututtu. Vähän oli epäreilua kun kaikilla ei ollut edes samalta luokalta kaveria ryhmässä, ja toisilla iso kaveriremmi..

Nojoo, tuon alun jälkeen hommat toimi melko hyvin. Oon melkoinen turvallisuusfriikki, joskus kesätöissäkin mut nimitettiin työturvallisuusnatsiksi. Korikiipeilyssä puutuin menoon paristi ja luulen että mieltä pahoitettiin melkoisesti kun hypin ohjaajien tai apuohjaajien varpaille. Siellä oli meidän omat varmistajat väärässä kohtaa narua kiinni eikä hän edes vilkaissut taakseen... Takana seisoi kaksi ysiluokkalaista varmistuslenkit solmussa ja vierekkäin kaikenlisäksi.. Sitten yhdellä oli ylipitkä varmistusköysi kietoutunut jalan ympärille ja siellä tehtiin jo koenostoa.. Kuulin ettei toimintaan saa puuttua ellei vaara ole hengenvaara, mutta mun omatunto ei anna myöden katsoa vierestä. Yksikin loukkaantuminen, tai turvallisuusriski on riski joka pitää ottaa vakavasti. Jos jotain kävis, tai olis edes riski käydä niin varsinkin kiipeilijän näkökulmasta se on huono ja voi aiheuttaa ties mitä traumoja loppu elämäksi :D (kärjistettyä, mutta totta). Jos eka varmistaja kaatuu ja takana on kaksi joiden narut ihan ristissä niin ei mun fiilikset ainakaan olis kokeilla uusiks korikiipeilyä ihan hetkeen..
 Jotain pientä siellä vielä oli mistä oon vähän ymmälläni.. Vapaaehtoisuus on vapaaehtoista, ja tarvittaessa vapaaehtoisten keskuudesta määrätään joku ensimmäiseksi. Mut jos lapsen suusta tulee "no jos mun on nyt sit pakko mennä" ja näkee olemuksesta että jännittää niin en mä laittaisi hänelle valjaita ennen kun asiasta vähän aikaa jutellaan ja ilmapiiri rentoutuu...

Alienit leikki ei toiminut, ei oikein mitenkään. Myös se, että ohjaajan auktoriteetti siellä oli hyvin puutteellinen toi lisäkonflikteja. Ja mun maku meni taas kun kuulin et nuorille todettiin jotain "kuvitelkaa että se olis säteilevää radioaktiivista jätettä....." kun mun päähän ei jaksa iskostua tää paska mitä tuolla jauhetaan. <avautuminen alkaa>Oon siis ollut töissä kolmesti ydinvoimalalla ja se tuli ilmi jossain kohtaa koulussa enkä sen jälkeen oo kyllä ollut mainitsematta asiaa ihan jo senkin takia että se ärsyttää jengiä ihan sikana. Ja mua ärsyttää kun asioista tehdään liian isoja. Ja mun näkemys myös on se, ettei omia näkökulmia tälläsistä asioista tuoda esiin missään leikeissä tai muissa tilanteissa jossa se ei todellakaan ole tarpeen. Menin kertomaan viime keväänä että oon taas töissä tuolla kesän ja johan oli seuraavana päivänä iso juliste seinällä ydinvoimanvastaisesta draamaleiristä, mistään muusta ei puhuttukaan seuraavina päivinä, ja päättäreistäkin taisi jengi lähteä kotiin seuraavan päivän mielenosoitukseen ko aiheesta. Mun näkemys kun on se että jos töitä on niitä tehdään enkä mä jaksa kuunnella sitä että jengi joka päivääkään ei oo tehnyt töitä tulee mulle saarnaamaan miten se on väärin. Ei nää asiat oo työntekijöiden päätännässä, et ei se mitään auta että työntekijät jäisi kotiin ;)  Kun mun suhde taas tuohon aihealueeseen on aika neutraali, niinkun monen muunkin mielipide kotikulmilla. Me ollaan alakoulusta asti käyty vierailuilla Olkiluodossa. Mä oon pienestä asti ollut siellä tiedeleireillä harjottelemassa fysiikkaa ja kemiaa. Mun on kaikki tutut olleet tai ovat edelleen töissä siellä. Ja mäkin tapasin nykyisen miesytäväni niiden aitojen sisäpuolella :D Et käviköhän mun kanta jo selväks? Jos vaan ens kesänä vielä huolivat niin todellakin haluan sinne töihin. On muuten paras työpaikka heti Hiihtokeskuksen jälkeen! Mielummin suomalaista ydinvoimaa kun venäläistä. Mitenköhän Suomen kävis, jos esim Venäjä päättäis että me ei saada enää sähköä sieltä? Valjastetaanko meidän kaikki vesistöt ja hajotetaan kalakannat, vai mitenköhän tää on suunniteltu? Sanotaanko nyt vielä sekin, vaikka mennään jo ihan ohi. Kyllä mä vähän naurahdin kun samasta aiheesta vouhottavat totes mulle että menevät susi mielenosotukseen jossa puolustetaan että susia ei saa kaataa et olisinko mä mukana... Ihan vaan terveisiä kehä kolmosen sisäpuolelle, tervetuloa meille maalle katsomaan mikä on oikeasti lampureiden ja muiden tilallisten ongelma. Mulla ei rehellisesti oo mitään kirkkaan selkeää mielipidettä asioista, mut siks just en jaksa tollasta käännyttämistä. Mut jos elämäntyyli on se että kaikkea pitää vastustaa ja aina pitää olla erilainen niin... Toivotan onnea.<avatuminen päättyy>

Kun tämä alien leikki todettiin ontuvaksi ja aikaa oli, halus nuoret leikkiä vielä jotain. Ohjaajilta tuli idea kylmääjä-lämmittäjä hipasta, jossa olis jäädyttäjiä ja lämmittäjiä.. Nuoret totes ettei halua juosta joten joustettiin kävelyhipaks.. Ei sekään toiminut. Heitin sitten ideana ohjaajille maa-meri-laiva leikin ja sanoin että se tulee toimimaan, enkä mä oikeastaan edes ajatellut etteikö tulis. Pikkulapsille toimii se että huudetaan vaan mihin juostaan ja vika tippuu. Teineille se ei ihan sovi. Kuten ekalla kerralla todettiin, ne laahustaa. Mut sit kehotin ohjaajia huutamaan esimerkiks "tasajalkaa hyppien maalle" niin johan lähti teinit kisaamaan keskenään. Hitti oli takaperin juoksu. Tuskin ne lapset tuota peliä sanois hauskaksi, mutta vähän varioiden siitä saatiin tarvittavalle 5 minuutille täytettä mikä toimi.

Paras rasti mun mukana kulkeneiden nuorten mielestä oli korikiipeily ja hyvänä kakkosena oli pannukahvirasti. Ja se oli muuten eka rasti mistä mulla ei oo mitään epäkohdan huomiota (on mulla kehujakin noista muista, mut säästän ne reflektioon ;) ) Etenkin poikien kiinnostus yllätti mut! Rasti oli vähän vapaamuotoisempi ja ohjaajatkin just eikä melkein täydelliset tähän hommaan, yhtä lungeja kun tehtävätkin! Paikalla oli tulet valmiina, pari telttaa ihmeteltävänä. Kamera, ja loput sai käyttää puhelimia. Hommana oli kahvien tulon ajan käydä kuvailemassa luontoa, kuvat lähetettiin koulun puhelimeen ja sieltä ne sitten kasataan yhtenäiseksi kollaasiksi ja kuvia käytetään seuraavan viikon tapahtumassa (samalle ryhmälle) apuna reflektiota tehdessä. Mä kyllä vähän yllätyin siitä että villipeikot tykkät tuollasesta rauhottumisen rastista ja osas vielä ite sanoa että oli kiva rauhottua ennen kotiin lähtöä (ja hei, tän sanoi siis 15 vuotias poika!).


Kuvia mulla ei kyl nyt ole, joten tää on vähän raskaampaa luettavaa. Nyt kiiruhdan rustailemaan vähän koulujuttuja, sitten pääsen kattomaan jäähallille pikkusiskon Ringetteä ja yöksi pitäs mennä vielä tarjoilemaan pikkujouluihin. Huominen päivä kuluukin koomatessa, mutta olis mun tarkotus alkaa lukea nyt noita seikkailukasvatuksen opuksia mitä oon syyskuusta asti säilönyt mun työpöydällä. Projektikin tulee maaliin ens viikolla, seikkailukasvatuksen opinnot siinä samalla. Osallistava pedagogiikka alkaa eikä yhtään huvita, luvassa on esseiden kirjoittamista ja jonkunlaista ohjauspäivää (TAAS). Enkun syventäväkin alkaa, ja sen jälkeen mulla onkin Nurtsilla yhtä opintojaksoa lukuunottamatta opinnot kasassa ja tie vie näillä näkymin Turkuun. Aika menee hullua vauhtia...

Hommat rullaa

Pientä syysuupumusta on havaittavissa. Aina aika-ajoin ehtii pysähtyä miettimään asioita ja onhan tässä kaikenlaista viimeisen vuoden aikana tapahtunut. Nyt kuitenkin alkaa aurinko paistaa tähänkin risukasaan ja oma energia suuntautuu jälleen oikeille urille.

Pari viikkoa sitten tein pienen maaseutumatkailun Vammalan kautta Kiikkaan. Vietettiin Kiikassa kolme päivää Seikkailukoiran kanssa. Suunnitelmissa oli tehdä vaikka mitä kivaa harkkapäiväkirjaan, mutta ainoa ulkoilma-aktiviteetti olikin pihan haravointi.. Edes kirjoihin en ehtinyt koskea. Tai no, junasaa vilkuilin hetkisen yhtö kurssiopusta, mutta omatunto ei salli swn merkkaamista päiväkirjaan. Lapsenvahtimisen lomassa ehdin muutaman akuutin projektijutun tehdä, mut aika huono omatunto niistäkin jäi.. Niinpä kotona odotti kahta kauheampi kasa tekemättömiä juttuja. Toisaalta oli ihan kiva "vaan olla" mut toisaalta ahdistaa kun on niin paljon juttuja jotka ei oo valmiita..

Pääsin osallistumaan Eräopas-ryhmän harjoitteisiin kahteen otteeseen, kahdesti altaalle, kerran alaköysiin ja kerran leikkeihin. Altaalla oli niin siistiä! En oo pitkään aikaan käynyt melomassa, kun ei näillä keleillä oikein tahdo muut enää lähteä mukaan. Altaalla pääsi vähän testailemaan tekniikoita ja oli kivaa kun noi allaskajakit on vähän ketterämpiä kuin oikeat. Niillä on kiva temppuilla, kuha pysyy pystyssä :D en siis kaatunut, mutta leikin lomassa yksi kanssaleikkijä kyllä molskahti ihan huolella.

Projektin koordinointiin kuuluu myös auttava käsi tarvittaessa. Koska osaanotto säbäturnauksen ruuanlaittoon ei ollut kovin runsas, laitoin oman nimeni listalle ja uhrasin perjantai-iltani ainoastaan sille. Meidän ruokapoppoo oli kyllä huippu! Hommat sujui kuin ammattilaisilla ja palautekin oli erinomaista, kattila syötiin tyhjäksi viimeistä lusikallista myöden.  En kyllä hetkeen halua pilkkoa sipuleita tuon 1,5pussin jälkeen...

Tarjolla oli kasvissosekeittoa (mikä ei ihan kokkiraadin mielestä ollut kovin hyvä noin, mutta sitä me ei tehtykään ;) ) ja spagettia tomaattijauhelihakastikkeella.

Kokkailuillan jälkeen suuntasin kotiin nukkumaan ja aamulla aikaisin lähdin ajelemaan Raumalle. Visiitti ei ollut kovin pitkä, ainoastaan vuorokauden. Oli kuitenkin pakko mennä, koska viime vuonnakaan en isänpäivänä ollut kotona.. Ja mahdoinko olla äitienpäivänäkään... 

 Onneksi tuohon 24tuntiin mahtui paljon kivaa puuhaa! Näin pitkästä aikaa kahta hyvää ystävää ja sain myös harkkapäiväkirjaan kaipaamiani tunteja. Ja metsässä lenkkeiltiin paljon!

Paras idea lauantailta... Lähdettiin ihan uuteen maastoon lenkille kolmen koiran kanssa, onneksi sentään taskulamppujen kera. Tämä oli melkoista seikkailua, mutta selvittiin! Vähän reilu tunti siellä meni, mutta kertaakaan ei tartuttu karttoihin vaan luotettiin vaistoihimme.

Myös seikkailukoira pääsi sunnuntain sukulointien jälkeen rentoustuokioon. Nella käy epäsäännöllisen säännöllisesti huollattamassa itseään joko kraniosakraaliterapeutilla tai fysioterapeutilla.. Koiran menneisyys ei ole kovin ruusuinen tuon kropan kanssa mikä sille on luotu, ja se oireilee aika ajoin.. Nyt kuitenkin tuntuu että vihdoin saa koiran kuntoon vähän pitemmälle aikavälille. Ainakin uusi into sillä on metsässä juoksenteluun.

Eilen oli kauan kaivattu vapaapäivä! Aloitin heti aamulla hommien teon ja nelisen tuntia sain aikaa kulumaan projektin juttujen parissa. Kotini ei kuitenkaan pitänyt tästä selvästikään, sillä mulla hajos sulake.. Oli pakko tauottaa hommat sähkön katketessa ja suuntasin sulake-ostoksille. Samalla päätin käydä tutustumassa uuteen luontonähtävyyteen, eli harkkapäiväkirja sai taas täytettä!

 Tästä tulee kuitenkin oma erillinen postaus, ettei homma veny liian pitkäksi.

Epätoivon iskiessä..

Projekti etenee, välillä tuntuu että oon ihan kärryillä. Välillä taas siltä, että mulla ei oo harmaintakaan aavistusta mitä tapahtuu. Välillä mulla on hirveän hyvä idea siitä mitä teen seuraavaksi, mut toimeen ryhtyessä en enää muistakaan sitä. Aloin laskea äsken harkkapäiväkirjan tunteja, enkä yhtäkkiä muistanutkaan mitä tein eilen sen lisäks, että illalla olin melomassa altaalla.. Vähän ahdistaa, kun katson harkkapäiväkirjaan tunteja tästä projektista.. 2 viikkoa jäljellä ja mulla tunteja 50/120, kun ängen itseni mukaan kaikkiin ohjauksiin mihin vaan voin ehtiä, saan saldoks 85/120. Elämä on taas pakattu sinisiin ikea-kasseihin ja peugeot ajelee 200km säteellä tukikohdastaan sinne sun tänne yrittäen olla aina ajoissa joka paikassa. Vähän stressaa, mutta vaan ihan vähän. Joulukuussa pitäis helpottaa edes sen verran, ettei tarttis koko ajan olla repeämässä joka suuntaan.. Nyt jatkan yhden idean toteutusta, mut katsotaan kuinka pian unohdan mitä olin tekemässä. Post-it laput on ainoa toivo...