SK-päivät 2016

Nyt on SK-päivien pituus kääntynyt loppusuoralle, ja enään jäljellä reflektiot, luento ja kotimatka.

Ensimmäinen iltapala 

Aamu alkoi erilaisilla luennoilla Torstaina, ja päivä oli alkuun kovin takertuva.. Odotin koko ajan toimintaa ja kun puhujaa tuli puhujan perään alkoi levottomuus kasvaa :D

 Mielenkiintoisin luento oli mun mielestä OBF:n historiasta kertova luento.

Opiskelijapakettiin ei kuulunut ruokailuja, joten meillä oli melkoinen kasa evästä asuntolassa. Majoituin ekan yön vieraassa porukassa, ja kun 2 humakilaista jätti tulematta pääsin sitten kaverien seuraan. 

Iltapäivällä oli ohjelmassa erilaiset työpajat. Ilmoittauduin pitkään 2,5h Talvikalastustyöpajaan sekä lyhyempään Ruuanvalmistus tulilla -pajaan. Noiden välissä tulin vielä vahingossa menneeksi johonkin englanninkieliseen "selviydy elämästä" luentoon, joka sekin oli varsin mielenkiintoinen.

Kalastuksessa käytiin vaan sitä fisuilua läpi katsomalla miten iskareilla kalastetaan, miten katiska lasketaan/nostetaan ja miten aukko suojataan sekä miten verkot saa jään alle. Talvikalastus on kyllä varsin mielenkiintoista ja se sopii loistavasti kyllä ohjausaktiviteetiksi.

 Saaliina yhdessä katiskassa oli made, joka tulilla pääsi ruokapöytään.

Tulilla tehtiin ruokina kuhamade-soppaa ja kuha fileitä kastikkeen kera. Oli niiiiin hyvää!!!

Ilta jatkuikin sitten alkoholia sivistyneesti nautiskellen kohti juhlaDiskoa, missä meno oli kyllä aika laimeaa... Olisin odottanut että illalla ihmiset kokoontuisivat sinne, mutta harmiksi asuntolalle oli kyllä tosi monta nukkujaa.. 

Nyt perjantaina missasin jo ekan liikunta-työpajaan enkä kyllä ollut ainoa, sillä herätystä en laittanut. Katsotaan milloin saan huonekaverit ylös :D

Matka diskoon....

Harvoin nämä kengät ovat hyväksyttävät tanssilattialla, no nyt oli.

Paikalla oli myös kiva tarjous kaikista primuksen ja fjälrävenin tuotteista -40%. Olisin tarvinnut tarpin ja säärystimet mutta en sitten ehtinyt tilata, pitää pitää siis silmä kovana tarjousten suhteen jatkossa.

Kohti Seikkailukasvatuspäiviä!

Täällähän me körötellään! Matka on sujunut huippuseurassa erittäin joutuisasti ja aika kulunut tosi nopeasti!

 Aloitettiin matkustus 11.20 Hyvinkäältä, eka stoppi hienolla ABC-asemalla Joutsassa, ja seuraava Matkuksessa. Sitten sattuman kautta jouduttiin vielä poikkeamaan Kuopion yhdessä Alkossa, sillä ensimmäisestä ei saanut seurueemme vanhin henkilö ostettua janojuomaa henkkarien uupumisen takia..

Tästä tulee hyvä retki! Olen jo pelkästään matkustamisen aikana oppinut hurjasti sellaista mistä en ennen ole tiennyt. Halpa-Hallista opin ettei siellä myydä mitään päihteitä. Kahvihyllyllä vietettiin myös jokin aika miettiessämme ekologisesti hyvää kahvivaihtoehtoa, onneksi en ole kahvinjuoja :D

Ruokaa on melkein viikoksi kahden päivän sijaan, tavaraa hurjan paljon. Jeeeee!!!!! Huippu meininki! 

Turhautumista

J Päivät kuluu koulussa tai töissä, eikä aikaa riitä muuhun. Harmittaa, etten pysty  hoitamaan kaikkia koulujuttuja ja/tai liikkumaan niin paljoa kun haluaisin.

 Hiihtokeskus avattiin, vaikkakin mulle ekaa vuorot tuli vasta pari viikkoa sitten. Vähän petyin kun pyysin enemmän töitä mitä sitten sainkaan, mutta sain edes vähän.. Ei tästä voi ehkä syyttää ketään vaikka mieli tekisi, sillä oon mä aika tarkka tänä vuonna ollut siitä etten pääasiassa tee töitä ja koulua samoina päivinä. Ens kuussa kun on kaks viikkoa lomaa koulusta, sain neljä vuoroa... Onneksi pyysin vapaaksi puolet hiihtolomasta ja sillon saan seikkailla Saariselällä sydämeni kyllyydestä, mulle kun tuskin olis vuoroja irronnut edes hiihtolomalle. Mutta joo, töitä pitäs löytää, mielellään jotain kesätyötä joka alkaisi jo nyt joiltain osin.

Hiihtokeskuksella törmään päivittäin tilanteisiin, joissa nuorten suoranaiseen perseilyyn täytyy puuttua jollain tavalla. Huomaan katsovani tätä koko toimintaa ihan uudesta näkökulmasta seikkailujen myötä. Tiedän, että useimmat työkavereitani tyytyvät vain sanomaan asiattomuuksista ja sen jälkeen jos ei sana mene perille junnut laitetaan kävelemään mäki ylös tai passitetaan kotiin. Mäkin harrastin tätä viime vuonna pahimpien kanssa, mutta nyt en enää.

 Viime viikolla oli mielenkiintoinen pienryhmä. Hajautettuna ryhmästä kaksi puhui miten oli äidin kanssa leiponut kääretorttua kotsan läksynä ja kuinka hyvin se onnistui. Kun sitten loput kaverit tuli porukkaan, alkoi kiroilu ja kiusaaminen. Se, mistä hissivahdin saa suuttumaan on kapuloiden paiskonta (joka usein johtaa siihen että huollon pitää tulla käynnistämään hissi "laitevian" vuoksi) tai hissin rasittaminen mutkittelilla. Yksi yleinen on myös se, että ängetään kaverin kanssa samaan sompaan. 

 Nuoret (poikia kaikki..) provosoituvat aika hyvin tuosta hissivahtien kuittailusta, ja haastavat vahteja koska tietävät mitkä on meidän toimemme eikä ne usko ennen kun on pakko. Ja silti vaikka kävelisisivät monoissa ylös ne  jaksaa jatkaa niin kauan että lähetetään kotiin. Ja seuraavana päivänä uusiks.

Halusin tuon poikaporukan kohdalla toimia jotenkin toisin. Ensin huomautin ystävällisesti että käytöstavat olisi hyvä muistaa. Se ei kuitenkaan tehonnut. Mietin hetken, ja ajattelin ottaa koko ryhmän puhutteluun. Tilanne tuli kuitenkin eteen paljon nopeammin ja minun oli toimittava heti kun typeryydet alkoi hissiin noustessa.

 Kädessäni oli mystinen taikanappi jolla saan huomaamattomasti hissin pysäytettyä hanskan sisällä. Kun joukon "pomo" meni ensimmäisenä ja alkoi temppuilla, annoin sen mennä sen verran ylöspäin ettei jäänyt ihan lähtöön, mutta niin ettei kaverit ehtineet hissiin. Juoksin mäkeä ylös pojan luokse ja yritin keskustella nätisti mikä meni pieleen ja mikä ratkaisu olisi hyvä. Usein kun vahdit ärähtää, ärähdys on muotoa "mutkittelu kielletty" "älä vedätä!" Tai "muistathan että vedätys on kiellettyä". Mietin jo aiemmin miksi kukaan reagoi sanoihin joilla ei ole perusteita. Sanoin pojalle etten minä halua kiusata tai nolata (vaikka ryhmäpainetta kyllä hyödynsin ja tavallaan nolaamisen kautta), vaan siihen on syyt miksi hississä ei temppuilla. Muistutin myös että toisten ihmisten haukkuminen ei ole hyvien tapojen mukaista, mä kun olin "runkkari". Kyseinen poika ei ottanut katsekontaktia minuun lainkaan sillä hetkellä, käänsi pään pois. Kun sain asian sanottua, käynnistin hissin ja matka jatkui. En sanonut muille mitään, enkä reagoinut edes katseella kun toiset huuteli pojalle.

  Hissillä oli koko illan katkoksia kun joku aina paiskoi ylhäällä somman turvarajaan.  Kuuntelin kopissa kun pojat tuli hissille juuri kun katkos tuli, ja pojat puheidensa mukaan "ei saa enää edes puhua ku toi ämmä vihaa meitä". Pojat taisi kyllä ymmärtää oikeasti mistä oli kyse, koska hissi tosiaan temppuili koko illan. Kun sitten koitti illan viimeinen nousu, olin iloinen siitä että pojat tuli vikalla nousulla just mun hissille. Toivotin kaikille hyvää yötä ja tervetuloa myöhemmin uudelleen, johon puhuttelun kohde totesi "vähän meni aika nopee, kiitti illasta". Siinä kohtaa tiesin, että jotain tein oikein. Eikä ne enää temppuilleet sen puhuttelun jälkeen ainakaan mun hissillä sinä iltana.

Totesin, että on tosi typerää vaan huudella asiakkaille, niitähän ne nuoret ovat, vaikkei ehkä aina sitä ajattele kun samat naamat käy päivästä toiseen. Paljon parempi on perustella asiat kunnolla, ja nimenomaan itse eikä turvautua huollon poikiin! 

Näitä asioita tulee mietittyä paljonkin kun ulkona seisoo sen 5-8h päivässä.. Miten jotain voisi tehdä toisin :) 

Koska nyt töitä on niin äärettömän vähän, haluaisin tietysti tehdä jotain vielä lisää. Ollaan puhuttu Jarkon kanssa, että lähdettäisiin kesäkuun alussa vaeltamaan. Mietittiin pitkään että minne, kunnes facesta näin ohjatun Halti-vaelluksen mainoksen. Jaoin sen meidän seikkailu-faceryhmään ja tiedän että ainakin yksi laittoi hakemuksen. Ajankohta oli meille vähän huono, mutta todettiin että pystyttäisiin Halti kyllä huiputtamaan helposti kahdestaankin. Alustavasti ollaan mietitty että kun mä valmistun (toivottavasti kevät 2017) niin mentäisiin Norjaan vaeltamaan, se olis unelmien täyttymys! Mutta kaikki aikanaan, ensin Halti.

 Kesätyöpaikkaa olen miettinyt, mutta Raumalla ei oikein ole suoraan sellaista mikä olisi intohimoa.. Muutamia seurakoordinoijan paikkoja on vapaana ja niitä toki hain, mutta nuorisotyö ilman liikuntaa tai seikkailua esim nuokkarilla ei iske.. Mulla vaan ei ole työkokemusta mistään palkkatöistä suoraan nuorten kanssa, joten on tosi vaikea saada töitä.

Olisin jopa valmis muuttamaan mihin vaan, jos mulle olis tiedossa työpaikka joka oikeasti olisi sellainen että kiinnostaa ja saisin tehdä kaikkea sitä mistä tykkään - eli olla ulkona, ehkä eläinten kanssa sekä ohjata ihmisiä.

 Oon nyt yrittänyt seurata mollista myös Lapin läänin töitä ja paljon esim koirasafareille  haetaan työntekijää. Usein vaa edellytys on sujuva englanti, ea2 sekä jossain oli anniskelupassikin.

Mulla on kyllä kokemusta baarityöstä, enhän mä tässä muuta oo koulun ohjelma tehnytkään. Mutta vastaavan hoitajan lupapaeria mulla ei ole, kun en ole yksin joutunut olemaan koskaan.. Englanti on ammattikorkeessa suoritettu kakkosen papereilla ja se on mulla heikko 

kieli, ja ehkä osittain siksi että oon alkanut jännittämään sitä.. Hiihtokeskuksella hakiessa mun haastattelu heitettiin yhtäkkiä enkuksi, ja jos lonkalta pystyin siihenkin niin.. Ei ehkä kieliopillisesti hyvää mutta mä ymmärrän kyllä ja jotain osaan  sönköttää ehkä ymmärrettävästi.

Ea-kurssit suorittain heti kun saisin säästöön niiden verran rahaa. Olis kyllä ollu mahtia jos lajikorttien sijaan oltais koulussa saatu edes ea1! Hygieniapassi löytyy, sen tein omakustanteisesti.. Työturvallisuuskortti olis, mutta sitähän kukaan ei kysele :D

Hevosten ja koirien kanssa oon touhunnut koko elämäni. Hevosten ruokinta on varmaan ainoa osa-alue mistä en tiedä tuon taivaallista, mutta muuten on tuttua ihan kaikki. Noihin hevosjuttuihin vaadittiin hevostenhoitajan tutkintoa. Ehkä snadisti on niitä lukiessa harmittanut se, etten 16 vuotiaana pitänyt päätäni ja mennyt Ypäjän Hevosopiston pääsykokeisiin joihin sain kutsun. Mut vähän väkisin manipuloitiin ymmärtämään asia, että se on typerä ajatus. Noh, hevostelut jäi tauolle ylioppilaskirjoitusten aikaan, sen jälkeen en ole ratsastanut vaikka aktiivisesti seuraan heppamaailmaa..

Moottorikelkkakaan ei oo ihan vieras, saan mä töissä sen kanssa huristella nytkin!

Pitäisi vaan jaksaa rustata hakemus joka paikkaan vaikkei hakuehdot ehkä täyty täysin. Pakkohan jonkun on osata lukea kuinka kovasti haluan töihin tuollaisiin työpaikkoihin. Ne viralliset passit ja laput kun ei pitäs olla mikään ongelma sen suhteen ettenkö testejä läpäisisi! 

Mikä löytö!!

 

Äidillä on tapana kasata ruokahuoneen pöydälle mun tavaroita, jotka on jäänyt kesältä sinne tai muuten kulkeutunut nurkkiin. Viime syksynä pinoon oli ilmestynyt myös ruskea kansio, jonka sisällöstä kuulin vähän ajan päästä. Nyt mun on pakko jakaa se tänne, jotta mun Facebook ja watsapp, ja ne viimeisetkin kaverit heitä mua estoille näiden hehkutusten takia. Sanotaanko, että ihan vähän oon sinne tänään tavaraa tunkenut, sillä tänään alkoi järjestötyön suuntautumisopinnot!!!!

Mystinen ruskea kansio on sisällöltään vain ja ainoastaa 80-luvun matskuja ja sitä aiempaa aikakautta. Tuorein kirjoitus on -89, eli kuusi vuotta ennen mun olemassaoloa. Äiti on tuolloin ollut 16 vuotta. Äiti antoi kansion mulle, kun löysi sen jostain salaisesta kätköstään. Muistaisin, että ajallisesti se sopi johonkin seikkailukasvatuksen ohjauksen suunnitteluun. Voi miksi en avannut tätä aiemmin!

 Äiti on siis kasannut tähän kaikki materiaalit mitä vaan on tuolloin saanut käsiin erilaisista ohjaajakoulutuksista. Äitini on ohjannut nuoria ihan samalla tavalla kuin minä saman ikäisenä, tosin ei sentään harrastusten parissa vaan ymmärtääkseni nuokkarilla ja erilaisilla leireillä. Joskus kun olin pieni äiti vielä ohjasi kansantansseja (=tanhua) ja samassa tehtävässä oli myös äitin äiti eli mummi sekä äidin sisko tätini. Silloin mäkin jouduin talsimaan humppaa liki kymmenen vuotta, Rauman Kansantanssinystävien riveissä niin kauan että toiminnan aktiivit lopetti, samoin äiti. Sitten siirryin tätini porukoihin Lappi TL ja Eurajoen puolelle. Mutta joo, sellainen pieni sivuraide :D äitini siis ei ole ohjannut enää moniin vuosiin ja ammatiltaan se taitaa olla yo merkonomi ja joskus kun olin ehkä kymmenen se taisi lukea itsensä talouspäälliköksi tai joksikin.. Mutta hyvin kauas siis nuorisotyöstä! Ja leipötyökin on rahojen pyörittelyä, eli ei mitään tämän suuntaista.

Paljon on sellaista, kun haluaisin jakaa koko maailmalle näistä opuksista. Eihän ne maailmaa mullista, ja kaikki tämä tieto on jo nykyään paljon jalostetumpaa ja niiden rinnalla on oikeasti jo tutkimusperääkin. Nämä "musta tuntuu" höpinät siis on historiaa, vaikka hassua huomata miten jo silloin on ollut jotain hajua siitä miksi nuorisotyötä tehdään! Mä yritän välttää kovasti yleistyksiä entisajasta, mutta on vaan niin hassua lukea jotain tällaista mikä ei ole omassa elämässä ollut millään tavalla konkreettista.

Esimerkiksi Saara Karnan opus "Leiki ja Leikitä" (Kalevan Nuorten Liitto ry) on kirja ihan vain aiheesta leikkiminen. Siinä käsitellään leikki niin perinpohjaisesti, että kellään tuskin on mitään lisättävää ollut ainakaan tuolloin. Kirjanen on tehty vapaa-ajanohjaajien asennemuutoksen toivossa, jotta he alkaisi käyttää enemmän

Leikkejä työn menetelminä. Pikavilauksella tästä kun tekisi nykytiedolla päivitetyn version, olisi tämä varmaan ihan toimiva vieläkin! 

 Leikit mitä nopeasti selasin oli paljon mielenkiintoisempia ja luovemman oloisia kuin monet nykyään netin leikkipankeista löytyvät leikit!! Ja tässä on syy miksi pidän tämän omana aarteenani, koska tämä on uniikki ja ainutlaatuinen kaikkine paperimuistiinpanoineen, tästä on iloa vielä pitkään <3

Tuo "erityisryhmät" kohta oli avartava. Olen lähiaikoina puhunut paljon yhden ihmisen kanssa siitä, millaista on ollut olla erilainen nuori noina aikoina. Mulle esimerkiksi adhd-diagnoosi on ollut aina selkeä, sillä lapsuuden hyvän kaverin sekä isoveli, että myöhemmin 10 vuotta nuorempi pikkuveli oli molemmat koko kylän tunnetuimpia villipeikkoja. Kaikki tiesi näiden poikien taustat, ja varsinkin isoveli kävi melkoisen koulun alakoulussa, taisi meno jatkua vielä amikseen asti, kun eräs auto liiskattiin koulun seinään hetken mielijohteesta alaikäisenä... Isoveljellä oli diagnoosi, mutta siihen ei osattu reagoida, kaikki nosti kädet pystyyn ja poika johti niin perhettään kuin koulua. Kerran pistin välit poikki kaveriini, koska isoveli "kätteli" vääntämällä mun ranteen ympäri ja käsi oli viikon kipeänä.. Emme olleet tuon isoveikan kanssa samalla luokalla, ja meiltä siirrettiinkin aika herkästi kylän koulusta keskustaan tarkkikselle moiset. Muistan kuitenkin, että ko perhe oli muutamia kertoja vuodessa perhekuntoutuksessa ja ainakin kaverini juttujen perusteella olin aika kade jättitrampoliineista ja muista luksusjutuista.. Paria vuotta myöhemmin jokaisessa omakotitalossa oli kuitenkin trampoliini, myös meillä :D tämä siis vuosina 2002-2007. Tuntui, että adhd-diagnoosia annettiin ainakin mun ikäluokalle herkästi, joten olisiko sillon sitten moisesta alettu tietää? En vielä ole perehtynyt siihen niin tarkasti.

 No mutta kuitenkin, aikana ennen diagnoosia oli mm adhd-lapset "henkisesti vammaisia", kuten tässäkin kirjassa taidetaan heitä nimittää. En ainakaan löytänyt "eritysryhmät" otsikon alta kuin tuon nimen lisäksi "fyysisesti vammaiset" ja "eläkeläiset". Ohjeena mm: "kilpailutilanteita tulisi välttää", "eläkeläisille on tärkeää yhdessäolo oman ikäkauden ihmisten kanssa" ja "henkisesti vammaisille leikkien tulisi aluksi olla yksinkertaisia. Heille tulisi tarjota paljon luovia leikkitilanteita".

 Ytimessä ollaan kuitenkin oltu, kun saman otsikon alta suositellaan yhteistoimintaleikkejä joissa jokainen voi osallistua; "leikkijä kokee olevansa arvostettu ja hyväksyttävä ihminen". Niin ja ehkä tärkein pointti! "Leikkiessämne meidän ei tarvitse tehdä eroa terveiden ja vammaisten välille", jo silloin tämä on tiedetty!

 Voin vain kuvitella kuinka vaikeaa on ollut olla erilainen ilman että kukaan edes yrittää ymmärtää mikä on asioiden taustalla! 

Tämän kirjasen lisäksi kansiossa on muistiinpanoja Eurajoen Kunnan kesäleireiltä Lahdenperän leirikeskuksellta. Edelleen ko paikassa kunta järjestää leirejä, tosin ei ehkä ihan näillä aiheilla. Leireille edelleen haetaan ohjaajia nuorista (ja tästä vähän pahoitin mieleni: viime vuonna hakijaehtoina mainittiin että alan opiskelijat etusijalla, en päässyt edes haastatteluun, mutta sukulainen lukion kakkoselta + kaverinsa pääsi ohjaajaajiksi..) 

 Kansiossa on kaikki leirikirjeistä ja ohjelmista alkaen kesän -89 leireiltä. Ohjaajaluettelo kertoo ohjaajien olleen 14-29 -vuotiaita ja lähikunnista, kaukaisin on Säkylän Huovirinteeltä joka on jo n. tunnin ajomatkan päässä. Muuten kaikki on joko Eurajoelta tai Raumalta tai sen nykyisistä alueista. Ja löytyy täältä myös muutamat nuotit lauluihin : )

Kaikista mielenkiintoisimmat muistiinpanot on äiti kirjoittanut "Leiriohjaajakurssi 01.-03.06.1989". 

 

Eniten henkeä haukoin otsikoiden "elämyksellinen leiritoiminta" ja "leiri kasvatuksen välineenä" otsikoiden kanssa. Jo silloin on painotettu vapaaehttoisuutta jotta toiminta motivoi ja leirin tulee tarjota vastapainoa tavalliselle arkeen. Leirillä voidaan vahvistaa positiivisia tunnetiloja ja tuottaa leiriläisille elämyksiä. Jälkimmäinen sana alleviivattuna myös muistiinpanoissa!

Tuon leirin kasvatusperiaatteita on olleet mm luonteen osalta "täsmällisyys","kestävyys","itseluottamus","itsehillintä" ja "aktiivisuus". Leirillä on haluttu kasvattaa nuoria sosiaalisuuteen, ympäristö- ja siisteysasioihin (mainittu kasvatukseen :o), luovuuteen, kansalaisaktiivisuuteen jne jne jne en kirjoita nyt kaikkea :) 

i like this "johtajuuden vaihtaminen tarjoaa tilaisuuden olla johtajana ja johdettavana"

//HENGÄHDYSTAUKO//

Vielä viimeinen wou juttu. Äiskä on ollut tälläisen hepun kun Yrjö Berg luennolla. Ei mitään hajua kuka hän on, mutta ilmeisen fiksu kaveri!

"Sopeutumaton oppilas"

"Käyttäytymishäiriöiset"

-> tunne elämän häiriöt

->sosiaalinen sopeutumattomuus/rikollisuus

Tähän on kerätty esimerkiksi emotionaalisesti häiriintyneen lapsen piirteitä, ilmeisesti jonkun Bowerin 1974 mukaisesti. 

"Sosiaalisesti sopeutumaton lapsi = käyttäytyy normien vastaisesti niin koulussa kuin koulun ulkopuolella (rikollisuus)"

Jännä yleistys, jos rikollisuus on mittari. Tiedän kokemuksesta, että pikkukolttoset kuuluu kuvioon, mutta ihan rikollisuuteen nämä ei !!onneksi!! aina yllä. "Oireiden" perusteella juuri tämä olisi nykymaailman käsitys adhd:sta. 

Onneksi käyttäyttmishäiriöiden syiksi on listattu 1. Psykologiset tekijät 2. Sosiaaliset -,,- ja 3. Orgaaniset tekijät (keskushermoston häiriöt, mbo-oireyhtymä eli aivovaurio, synnytysvauriot (hapenpuute ym))

Ja mikä ihaninta, näille nuorille on kerrottu miten toimia ko henkilöiden kanssa! Ratkaisu ei ole ollut kotiinlähetys tai hulluksi leimaaminen. 

Lisäksi sama herra on luennoinut ryhmän vaikutuksesta käyttäytymiseen. Ja lopuksi on annettu rankaisumalleja ennen kun on annettu leikkityökaluja:

1. Nuhtelu kahdenkeskinen, ei yleistä nolaamista

2. Tilanteesta toiminnasta poistaminen

3. Oikeuksien menetys

4. Ylimääräinen työpalvelu esim tiskit, puut jne

5. Leiriltä poistaminen (äärimmäinen keino)

-> pyri tarttumaan tilanteeseen heti! Rikkeen ja rangaistuksen ajallinen väli ei saa olla liian pitkä.

Tää on ollut kyllä huikean mielenkiintoinen iltaluku! Nyt voin vetästä iltapalat naamariin ja valmistautua huomiseen järjestökoulupäivään. Tänään oli hauska ja avartava luento aiheesta "järjestön menestyminen on valinta" (taisden suuntainen otsikko ainakin). Luennoija oli eri järjestöissä uraa uurtanut Kiril Häyrinen (Soste ry). Toisen luennon piti Mai Kivelä Animalian toiminnanjohtaja. Molemmat ovat valmistuneet meidän koulutusohjelmasta. Ja Mai oli aloittanut sillon kun mä oon mennyt tokalle luokalle kouluun :D joten, oli ihan hauskaa kuunnella miten mm aktivismia on opinnollistettu tuolloin. Ja varmaan onnistuisi vieläkin, jos itseä inspiroisi moinen. Sain kuitenkin kuulla, että kiipeilynohjaajan - sekä melonnanohjaan korteista voi olla hyötyä työpaikalla, esimerkiksi järjestössä joka vaikuttaa mm kiipeilemällä nostureihin tai melomalla lautoille :D ja sen opin myös, että kaikki retket voi tavalla tai toisella opinnollista jos oma pää antaa siihen luvan. :D

 

Suunnitelmia

Harkkapäiväkirjan tunteja on kertynyt ihan mukavasti. Paitsi että, olen onnistunut tuhoamaan johonkin koneeni syövereihin koko excelin. Niinpä kun tästä koneelta jaksan nousta, käyn vanhempien luona tulostamassa moisen taulukon paperille niin se säilyy tallessa :D Onneksi oon aika aktiivinen päivittämään kaikki menemiseni joko tänne tai facebookkiin tai instagramiin, joten kokoaminen on helppoa.

Tammikuun kalenteri on jo aika täynnä, odotan innolla että kutsu töihin tulisi. Hiihtokeskus avattiin vuoden ensimmäisenä päivänä, mutta vielä ei ole mulle ainakaan töitä tiedossa. Jos iso rinne saadaan auki huomenna tai ylihuomenna, lähden töihin. Muussa tapauksessa torstaina siirryn taas lännestä etelään ja menen kahdeksi päiväksi kuuntelemaan suuntautumisopinnoista juttua Haagaan.
 Päädyin kuitenkin siihen, että opiskelen suuntautumisopintoja ainakin töiden ajan Helsingissä, koska asuntoa on järkevä pitää sen aikaa. Jos maaliskuussa alkaa kevät, ja hissit suljetaan, muutan sitten huhtikuun aikana viimeistään Raumalle. Vielä pitäisi saada varmistus että pääsen koirien kanssa tähän asuntoon missä nytkin on aikaa tullut vietettyä. Koirat vaan järjesti eilen illalla sellaisen orkesterin, että toivon naapurien todellakin suhtautuvan rappuun jättämääni lappuun myötämielisesti ja saataisiin koiratkin muuttamaan tänne. Olin illalla kaksi tuntia kokoustamassa paikallisen koiraseuran junnujen asioista, ja sinä aikana molemmat koirat oli räksyttäneet äänitteen mukaan taukoamatta...
Tammikuun lopussa on tiedossa seikkailukasvatuspäivät joita odotan innolla. Siitä viikon päästä on KoiraExpo, johon pääsen osallistumaan kuuntelijana ja sanomaan pari sanaa meidän junnutoiminnasta kaikille Suomen alueella nuoria ohjaaville koiraihmisille. Tuon luentoviikonlopun jälkeen mulla pitäis olla valtuudet luennoida koirista ja nuorista Satakunnan kennelpiirin alueella koko kuluva vuosi, jännää! Ja tämä kaikki poiki siis vuoden takaisesta työharjoittelustani sekä joulukuun alussa Koiramessuilla pitämästäni puheesta. Joskus onni vaan potkaisee!

Viime viikonloppuna käytiin tutustumassa Omenapuumaan luontopolkuun Raumalla. Saatiin nauttia 6 kilometriä metässä ihan ilman vastaantulijoita. Meri oli kaunis turkoosia taivasta ja aurinkoa vasten, ja pakkastakin oli sen verran että kurasta ei tarvinnut kantaa murhetta.

Kävin jonkun verran tutkimassa Rauman seudulta metsiä, joissa en ole joko pitkään aikaan tai sitten ikinä kulkenut. Kävin kaverin luona samana iltana kun olin tuon ylläolevan kuvan ottanut, ja tuli puhetta susista. Kuulin, että tuolla on nähty neljä sutta edeltävänä päivänä, joten ihan heti ei tule mentyä uudestaan. Pari vuotta sitten löysin suden jäljet ihan nykyään päivittäiseltä lenkkipellolta, ja kauhulla odotan josko sudet taas eksyvät noin lähelle asutusta että tulevat tuohon peltoon, sillä matkaa havintopaikalta ei ole montaa kilometriä. Toivotaan että ei. Tosin, petohavaintoja en ole löytänyt, mutta tuolla puolen kahdelta eri ihmiseltä kuullut susista, joten en nyt ihan varma ole luottaako vaiko ei.

Joulupukki toi mieluisia joululahjoja, joista yhtenä saatiin siskon ja poikaystävien kanssa kalastusluvat ensi vuodelle! Meidän iskä on kova kalastamaan ja autotalli oli ennen mökin ostoa täynnä kaikenmaailman vipuja ja vapoja, venekin oli aina tuunattavana ja millon siihen hitsattiin mitäkin vavan pidikettä mihinkin. Iskän juttu on mun ymmärtääkseni uistelu ja vetokalastus muutoinkin, mutta oon mä joskus sen nähnyt perhoihinkin sekaantuvan. Ja koska olen viettänyt lapsuuteni Rauman saaristossa, on melkein ainoita ajanviettotapoja saaressa ollut kalastus. Heittely ja matokalastus tarkemmin. Joskus iskä retuutti mua mukana onkikisoissa ja on multa sieltä muutama pystikin. 

Jossain kohtaa kalastelu loppui, parina kesänä käytiin kavereitten kanssa yhdellä syrjäisellä laiturilla mato-onkimassa huvin vuoksi. Kun sitten ostettiin tuo mökki 4 vuotta sitten, innostuin kalastuksesta uudestaan koska meidän "lahdesta" saa ihan hullun paljon kaloja. Viime syksynä Jarkko paiski perhoaan aika monta hetkeä rannasta saamatta mitään, ja itte sain samaan aikaan  virvelillä 4 ihan ruoka-ahventa ja 3,9 kilosen hauen :D Sen jälkeen ei mun kanssa oo kalaan lähdetty. Paitsi nyt kyllä toinen puolisko haaveilee kovasti Lappiin vaeltamisesta kalastuspaikkoja pitkin, ja sehän mulle sopii. Olkkarin sohvalla on myös kirja ko aiheesta :D

 No mutta tarina vähän harhautui. Ensi lauantaina yritetään päästä seuraavalle seikkailulle mökille kokeilemaan kuinka pilkillä saisi kalaa, sitä kun ei vielä me olla tuolla testattu.

Luovutettiin jo osittain lapin laskettelureissun suhteen, koska mulla on rahat tosi lopussa kun ei töihin päässykkään vielä samalla tavalla kuin vuosi sitten. Tästä tuli sitten puhe, että jos saatais kaverit mukaan tulisi mökkien hinta kohtuulliseksi ja voitaisiin lähteä. Noh, todettiin että ikäväksemme ei meillä oo kavereita :D Jarkon sukulainen kuitenkin keksi että he ovat lähdössä ja matkaan mahtuu, mutta matka on yllätys heidän lapsilleen (7 & 8 v pojat), joten tästä asiasta ei keskustella poikien kuullen enempää. Kohteena on Saariselkä kuukauden kuluttua, ja matkaan lähdetään poikkeuksellisesti lentäen. Mulla on lähtöpäivänä vielä koulussa kahden opintojakson loppuseminaari, mutta se nyt vaan on pakko skipata, toivottavasti ryhmä on hyvin myötämielinen tän asian suhteen.... Paljon kaikkea jännää on suunniteltu, mutta katsotaan kuinka toteutus sujuu. Ihan iisit lapsetkaan ei oo kyseessä. eli todellisia taitoja mitataan kun mennään rinteeseen opettelemaan laskettelua ;)

Opiskelua

Koska tänään aamulla havahduin siihen ettei suunnitelmissa ole mitään ihmeellistä, ehdin tarttua yhteen seikkailukasvatuksen kirjaan opiskellakseni sen sisällön. Ennen joulua vietin pari tuntia kirjastossa hyllyjä kahlaten etsiessäni osallistavan pedagogiikan esseetä varten materiaalia. Sanotaanko sen verran, että en kyllä oppinut tuota esseetä kirjoittaessa mitään hyödyllistä. Sain sen sentään kirjoitettua ennen uuden vuoden palautuspäivää, mutta niin väkisin ja pakotettuna että vähän hävettää. Aina välillä olin jo luovuttamassa ja lähdössä ulos kun kuulin sohvalta että nyt pitää se essee kirjoittaa loppuun.. Aihe oli  "yhteisöpesagogi osallistumisen edistäjänä ja osallistavan ohjaustavan toteuttajan". Sinäällään helppo aihe, mutta kuitenkin kauhean vaikea siirtää ne ajatukset word-tiedostoon. Noh, nyt se on tehty ja meni miten meni.
 Löysin koulun kirjastosta yhden ihan uuden seikkailukasvatuskirjan, tai siis sellaisen, ettei se aiemmin ollut osunut silmiin vaikka sitä hyllyä olen aktiivisesti tutkinut.

"Korkeita vuoria ja suuria kokemuksia"

Seikkailutoimintaa perhe- ja ryhmäkuntoutuksessa

Kirjan on kirjoittanut Veli-Matti Virtanen, joka työskenteli Kuntoutuskeskus Huvituksessa. Pikainen googletus kertoo, että Huvitus on sulkenut ovensa 2013, kun kirja on kirjoitettu 2011. Huvituksen omisti Mannerheimin lastensuojeluliiton lasten ja nuorten kuntoutussäätiö, joka ilmeisesti muutti Pöytyältä (Huvituksen) tiloista Paimioon ja täten Huvitus haudattiin.

Huvitus tarjosi kuntoutusta mm vaikeavammaisille lapsille ja nuorille sekä lastensuojelullista kuntoutusta psyykkisesti ja sosiaalisesti vaikeuksissa oleville lapsiperheille. Huvituksessa työskenteli n. 80 henkeä.

"Luulen, että meistä kaikista löytyy seikkailija ja unelmoija, joka kaipaa haasteita, onnistumisia ja huomioimista. Toisille riittää pieni annos ja toiset kaipaavat suurempia muutoksia. Tärkeää olisi muistaa, ettei täällä koskaan olla ihan yksin. Elämä on seikkailua, josta ei koskaan voi kaikkea tulevaa tietää. Pääasia, että osaisi ja uskaltaisi olla onnellinen." Lainaus sivulta 8.

Kirjassa käydään paljon läpi taustateoriaa seikkailun periaatteista etujen ja taka-ajatusten kera. Tuntuu, ettei kirja edennyt niinä oikein mihinkään, jotenkin vaan junttasi paikallaan. Samaa tarinaa toistettiin kerta toisensa perään. Alkoi myös tuntua siltä, ettei tämä kirja ole kovinkaan hyödyllinen meidän alalle, sillä noin vaikeita juttuja mitä kirjassa annettiin ymmärtää, ei pelkällä yhteisöpedagogin koulutuksella voida lähteä viemään eteenpäin. Siihen tarvitaan jo oikeasti terapeutin taitoja. Kirja sopii vastaavissa työpisteissä työskenteleville noin niinkuin pienenä mausteena siitä mitä seikkailukasvatus on, mutta tuon perusteella toivon, ettei kukaan tavallinen Maija Meikäläinen ryhdy toteuttamaan harjoitteita.

Minusta kirjassa oli hyvin kiteytetty ajatus siitä mitä seikkailu on. Seikkailu on tuntemattomien asioiden ja tunteiden kohtaamista. Kirjassa painotettiin paljon sitä, ettei ole tarkoituksenmukaista määritellä käsitteitä tarkasti, vaan palkitsevampaa on vain pohtia niitä ja miettiä mitä ne voisivat tarkoittaa. Kaikkea mitä tehdään ei pystytä teoriassa laittamaan paperille, mutta kokemuksen myötä asian tiedetään toimivan niin kuin se toimii.

Seikkailukasvatuksen historia aukesi uudessa valossa luettuani siitä pienen pätkän: Seikkailukasvatuksen nykyisen muodon oppi-isänä pidetään Kurt hahnia (1886-1974). Hahn oli mukana perustamassa Salemin (salaam-=rauha) koulua, jonka huoneentauluun kiteytetyn kasvatuslait vaikuttavat yhä edelleen seikkailukasvatuksellisen ajattelun taustalla. 

1. Anna lapselle mahdollisuus itsensä löytämiseen
2. Anna lapsen kohdata voittoja ja tappioita
3. Anna mahdollisuus yhteisöm etujen asettamiseen ennen yksilön etuja
4. Anna mahdollisuus hiljaisuuteen ja mietiskelyyn
5. Harjoita mielikuvitusta
6. Anna peleille ja leikeille oma paikka - mutta ei yksinvaltaa
7. Vapauta etuoikeutetut lapset heitä heikentävästä ylemmyyden tunteesta, toisin sanoen varaa tilaa yhteiskasvatukselle niiden kanssa, joiden oli taisteltava löytääkseen oma paikkansa yhteiskunnassa.

Nuo asiat istuvat seikkailukasvatukseen kuin nenä päähän, samalla kuin kaikkeen muuhunkin lasten kasvatukseen. Usein ne vain unohtuvat kaiken toiminnan lomassa..

Kirjassa esiteltiin myös erilaisia ongelmanselvittämis karttoja ja menetelmiä. Yhteisöpedagogi ei mielestäni tarvitse näitä työkaluja tässä muodossa, koska ammattitaito ei riitä terapian järjestämiseen. Kirjassa esitellyt kysymykset olivat kuitenkin mielestäni hyviä tarkoituksessaan.
Tavoitekompassi-menetelmää käyttäessä on tietty lähtötavoite, jonka mahdollisuuksia aletaan kartoittaa erilaisten kysymysten kautta.
"Miksi haluat tavoitteen toteutuvan" alkuisilla kysymyksillä oletuksena on päästä kohti yleisimpää päämäärää.
 "Mikä auttaisi tavoitteen toteutumiseen" alkuisilla kysymyksillä on oletuksena päästä kohti yleisempää päämäärää.
"Mikä auttaisi tavoitteen toteutumiseen" alkuisilla kysymyksillä siirrytään kohti käytännön toimintaa. "Mitä muuta asiaan liittyy" - alkuisilla kysymyksillä haetaan rinnakkaisia tavoitteita.
Kysymysten vastaukset ovat suuntaa antavia ja avartavat näkökulmaa, mutta eivät aina tuota oletettuja vastauksia.


Vielä yksi ajatus mikä jäi mieleen, oli se, että seikkailukasvatuksen avulla myös liikuntaa vihaavat saadaan helposti liikkeelle, sillä he eivät toiminnan lomassa ehdi ajatella edes harrastavansa liikuntaa. Seikkailukasvatus on myös mahdollista toteuttaa sellaisena urheiluna joka oikeasti rasittaa, tai sitten matalasykkeisempänä, vähän ryhmänkin mukaan.
Kirjassa todettiin että ihminen voidaan ajaa ahdistukseen seikkailun avulla, ja myöhemmin ajan kanssa kokemus muuttuu sellaiseksi, että siitä saa työkaluja arjen pulmatilanteisiinkin. Noihin tilanteisiin ei kuitenkaan voi yhteisöpedagogi ottaa ohjia käsiin, vaan silloin toiminnan toteuttajana tulee olla esimerkiksi psykologi, joka oikeasti tietää eikä vain luule tietävänsä mitä on tekemässä.

Fiilis kirjaan tarttuessa oli sellainen, että tämän on oltava huikea mahtava ja loistava. Nyt kun kirja on kahlattu kannesta kanteen, en voi enää sanoa ihan samaa. Olihan siellä hyviä pointteja, ja aina jo vanhojen asioiden muistelu kannattaa. Silti jotenkin tämä ampui ohi ja lujaa, ehkä siksi, että kohderyhmä oli eri.