Reissusta on nyt selvitty ja pahimmat unihiekat karistettu. Kaikenkaikkiaan reissu oli ikimuistoinen!
Otin reissussa 600 valokuvaa kännykällä, ehdin siirtää n. 20 niistä koneelle, kunnes sitten edellispäivänä mun puhelin hajosi.. Niinpä mulla on enää ne 20 valokuvaa tallessa.. Onneksi edes ne. Seuraavat kuvat on siis joko mun ottamia, tai telttakaveri Jasminin.
Sunnuntaina nähtiin koululla klo 18.00, josta jatkettiin matkaa klo 19.30 kohti Riihimäkeä. Riihimäeltä oli määrä jatkaa 20.22 lähtevällä junalla kohti Kemiä, mutta juna olikin myöhässä toisen junan teknisen vian vuoksi ja lähdettiin vasta 20.45.
Juna olikin meidän yllätykseksi aika täynnä ja kaikkien vaunupaikat varattuja, mutta ohjaaja Suvi kävi neuvottelemassa meidän paikat takaisin meille ja ylimääräiset poistui vähin äänin. Oli muuten haastavaa kun 20 ihmistä rinkkoineen änkee pienelle junan käytävälle! Kun vihdoin saatiin oma koppero ja paikat asettauduttiin kukin pienelle kerälle penkille ja toivottiin Nukkumatin saapuvan. Matka oli kaikkea muuta kuin mukava istumapenkeillä mutta siitäkin selvittiin. Junamatka kesti 10 h, kaikki jäätiin kuitenkin oikealla asemalla pois vaikka huhut liikkui että Kemijärvelle olisi pitänyt jatkaa, ja muutaman yöunet meinasi todella jatkua Kemijärvelle asti.
Kemistä jatkettiin busseilla Tornion ABC hakemaan vielä viime hetken eväät ja aamukahvit. ABCn jälkeen matka jatkui
Kukkolankoskelle. Kukkolankoski tunnetaan Euroopan suurimpana vapaasti virtaavana koskena. Se erottaa Suomen ja Ruotsin maantieteellisest toisistaan.
 |
| Kukkolankoskella kalastetaan mm siikaa lippoamalla |
 |
| Kukkolankoskella oli kauniita pieniä aittoja |
Koskelta matka jatkui Pelloon, jossa pidettiin seuraava tauko aamukahvittelun merkeissä. Pellosta bussi huristikin sitten suoraan Vuotispirtille. Vuotispirtillä syötiin lounas, joka oli oikeasti ihan ylihintaista kuraa meidän monen mielestä.. Ajatus poronkäristyskeitosta 8,5e hintaan oli jokin kermainen keitto tuoreella leivällä ja salaattipöydällä.. Todellisuus oli kuitenkin ihan normaali pakastevihannes + pakasteperuna keitto vedellä jatkettuna, joukossa vähän poronlihaa. Leipäkin taisi olla pakkasesta vähän vanhempaa kuivunutta versiota. Soppa meni kuitenkin alas, mutta oli sitä illalla sitten jo nälkä kun perille päästiin!
Vuotispirtti oli siis bussien määränpää, meidän retken alkuetappi. Jakauduttiin ennen lähtöä pienempiin porukoihin haluamamme ohjaajan ympärille, tutkittiin karttaa, säädettiin rinkat ja aloitettiin matka. Vettäkin saatiin niskaan ihan kiitettävästi, mutta mieli pysyi silti korkealla.
Vaellus aloitetaan aina n. 10 minuutin pienellä lämmittelyllä, jonka jälkeen pidetään Varuste-Check jossa voi tarkastaa omien varusteiden säädöt ennen pitempää pätkää. Hyvä tauotus Varusteiden jälkeen on n. 1 h kävelyä ja n. 10 minuutin tauko. Puolessa välin vaellusta voi pitää isomman lounas-tauon. Vaellusvauhtimme oli koko reissun ajan n. 3,4km/h mikä on varsin hyvä sekaporukalla, jossa parhaimmillaan vaelsi 20 henkeä.
Mulla oli alkuun ongelmia kun rintaranka meni lukkoon rinkan kanssa ja lavat veti kramppiin, muutoin varusteet oli aivan loistavat. Tähän vaivaan auttoi pieni kärsimys ennen Varuste-Checkiä, kaverit kiskoi lantiovyön tosi tiukalle tauolla ja sitten vaiva olikin jo kadonnut. Kärsin tämän saman tuskan joka kerta kun aloitettiin vaellus alusta...
Ensimmäinen pätkä oli oikeastaan pelkkää nousua. Vaeltamisessa on tärkeää nimetä ryhmästä aina keula sekä peräpää. Keulan tehtävä on säännöstellä vaellusvauhtia ja peräpään infota mikäli ryhmä hajoaa tai tapahtuu jotain muuta. Ohjaaja harvoin kulkee keulilla vaan mielummin ryhmän seassa. Ekalla pätkällä käytiin kivoja keskusteluja meidän ryhmän ohjaaja-lehtorin kanssa monista asioista, mikä oli tosi kiva! =)
Mulla oli vaikeaa olla keulilla, sillä tykkään kävellä muutenkin reippaasti.. Niinpä mut siirrettiin aika pian peräpäähän mutta olin sielläkin aika surkea... Annoin pestin lennosta sitten toisille kun huomasin jatkuvasti olevan kahden viimeisen vaeltajan edessä... Oman tien kulkeminen kun on enemmän mun juttu. Tästä ei kuitenkaan pidä ymmärtää väärin ettenkö edes yrittänyt, mä ihan oikeasti yritin! Menohaluja oli vaan liiaksi tuolla ekalla pätkällä ja se vaati ihan hurjasti keskittymistä :D
Tauot on hyvä pitää niin ettei ryhmä ole polulla ja tuki reittiä muilta kulkijoilta. Meidän kanssa reitillä liikkui varsin paljon vanhempaa ikäryhmää päiväretkellä ja aika usein saatiinkin vaihtaa pari sanaa vastaantulijoiden kanssa. Vaeltaminen on mukavaa kun vastaantulijat moikkailee ja juttelee toisilleen! Miltähän arki tuntuisi jos kadulla olisi sama kulttuuri... Taukopaikan tulee olla myös sellainen että "tyttöjen ja poikien" vessat on helposti nimettävissä ja tytöillä näkösuojaa.
Taukotakki on muuten aivan ehdoton! Mulla oli mukana Lidlistä ostettu kevyttoppatakki ja se toimi erinomaisesti!
Aina ei tauoilla tarvitse istahtaa alas ja ottaa rinkkoja pois. Pidimme matkalla esimerkiksi yhden pienen hengähdyksen jossa arvuuttelimme vaivaiskoivun lajia (ehdotuksina oli mm mustikka).
Ensimmäisen vaelluksen isompi pysäkki oli Montellimajalla, jossa istahdettiin alas hetkeksi, tutustuttiin omaan tahtiin autiotupaan sekä täytettiin vesipullot. Olin jo ihan unohtanut kuinka hyvää tuo luonnonvesi onkaan! Montellimajan ja Nammalakurun vesi olivat koko retken parhaimmat vedet!
Montellimajalta oli matkaa enää kilometri ensimmäiseen yöpaikkaan Nammalakuruun. Nammalakurussa meitä odotti kuusi poroa, jotka kylläkin poistui paikalta aika vikkelään 40 opiskelijan saapuessa paikalle. Nammalakurussa oli varaustupa sekä autiotupa. Vaihtareiden ryhmä (Adventure Sport) majoittui ensimmäisen yön varaustuvassa meidän suomalaisten (Seikkailukasvatus) sekä opettajien nukkuessa teltoissa ulkona.
Tutkittiin teltalle hyvää paikkaa ja löydettiinkin mielestämme oikein oiva paikka. Aloimme pysyttää tarppia, mutta se ei ihan sujunut kuten suunniteltiin. Valitsemamme puun oksa oli liian kevyt ja tarppi valahti koko ajan alas. Kaiken kruunasi sittemin alkanut täysi vesisade. Muutaman ärräpään saattelemana saatiin tarpille uusi paikka ja apua sen kanssa, sitten saatiin telttakin pystyyn ja loppujen lopuksi päästiin tekemään ruokaa. Olin jo valmis melkein luovuttamaan tarpin kanssa :D
Illan aikana meille pidettin vielä Workshopit aiheista: puukko, kirves, jokamiehen oikeudet, kansallispuiston säännöt sekä eräkakkaaminen. Puukkojen kanssa harjoiteltiin sytykkeiden eli tuohisten tekoa, kirveen kanssa puiden hakkaamista pieniksi. Jokamiehen oikeudet oli vähän vaihtareita varten ja meidän ryhmälle aika helppoja, tehtävänä oli pantomiimein esittää eri oikeuksia ja muu ryhmä arvaili. Kansallispuiston säännöt oli luetunymmärtämisen testi, ja eräkakkaamisessa opiskeltiin miten kakkaaminen sujuu ilman huussia. Meillä oli siis huussit käytössä koko retken,tää oli vaan sellanen spesiaali juttu..
Illalla oli vielä pieni reflektio (kuten joka ilta) ja käytiin läpi miten teltassa pysyy yön lämpimänä. Tosi monia jännitti teltassa nukkuminen. Mulla oli jopa kuuma kun menin nukkumaan, ja yön nukuinkin kuin tukki. Telttakaveri siirtyi yön aikana lämpimään nukkumaan eikä mulla ole mitään tietoa asiasta ennen aamua. Mun salaisuus oli: merinovillanen alusasu + puuvillainen ruutupaita, jalassa Hunter villasukat, päässä pipo ja kädessä kynsikkäät. Otin vielä kuuman vesipullon varoiksi mutta sitä tai lapasia en loppujen lopuksi edes kaivannut.
Seuraavana aamuna aloitettiin pitempi vaellus Nammalakurusta Hannukuruun (14 km). Laskettiin ensin reitti kartalta ja arvioitiin matkaan kuluva aika. Aikaan on hyvä muistaa lisätä tauot ja mäkinousuihin +15 minuuttia. Matkaan tulee lisätä "tossulisä" 10% ekstraa.
Aamulla vähän hajotti puuroa keitellessä kun piti lähteä purkamaan tarppia kauhealla kiireellä. Loppujen lopuksi purin tarpin itsekseni ja sitten tultiin ilmoittamaan että tarppeja ei tarttisikaan purkaa vaan saataisiin kuivat tarpit vaihtareilta ja vaihtarit saisi meidän tarpit (koska ne jäi toiseksi yöksi nammalakuruun). Tarpin purun jälkeen menin purkamaan telttaa mutta sen saikin jättää pystyyn, kunnes hetken päästä tultiinkin sanomaan että just meidän teltta puretaan ja kannetaan mukana. Jeejee ja jee, onneks meidän ei tarvinnut kantaa sitä itse. :D
Vaellus sujui hyvin. Menin enimmäkseen omillani enkä halunnut oikein jutella koko matkaa toisten kanssa. Nähtiin matkalla niin kaunista ruskaa, riekko-lintuja sekä umpeaa maastoa. Välillä oli sumuisempaa, välillä kirkkaampaa, välillä tuuli ja tihkui jne, kunnon tunturi-ilmat!
Tauolta-tauolle määrättiin oppilaista aina ohjausryhmä vastaamaan ohjaamisesta. Omalle kohdalle ei ohjausta osunut, mutta se ei haitannut menoa. Oli ihanaa vaan kävellä ja antaa ajatusten vaan mennä ja tulla. Nähtiin muuten porojen lisäksi hirvi ja vasa tunturissa!
Reissusta on nyt selvitty ja pahimmat unihiekat karistettu. Kaikenkaikkiaan reissu oli ikimuistoinen!
Otin reissussa 600 valokuvaa kännykällä, ehdin siirtää n. 20 niistä koneelle, kunnes sitten edellispäivänä mun puhelin hajosi.. Niinpä mulla on enää ne 20 valokuvaa tallessa.. Onneksi edes ne. Seuraavat kuvat on siis joko mun ottamia, tai telttakaveri Jasminin.
Sunnuntaina nähtiin koululla klo 18.00, josta jatkettiin matkaa klo 19.30 kohti Riihimäkeä. Riihimäeltä oli määrä jatkaa 20.22 lähtevällä junalla kohti Kemiä, mutta juna olikin myöhässä toisen junan teknisen vian vuoksi ja lähdettiin vasta 20.45.
Juna olikin meidän yllätykseksi aika täynnä ja kaikkien vaunupaikat varattuja, mutta ohjaaja Suvi kävi neuvottelemassa meidän paikat takaisin meille ja ylimääräiset poistui vähin äänin. Oli muuten haastavaa kun 20 ihmistä rinkkoineen änkee pienelle junan käytävälle! Kun vihdoin saatiin oma koppero ja paikat asettauduttiin kukin pienelle kerälle penkille ja toivottiin Nukkumatin saapuvan. Matka oli kaikkea muuta kuin mukava istumapenkeillä mutta siitäkin selvittiin. Junamatka kesti 10 h, kaikki jäätiin kuitenkin oikealla asemalla pois vaikka huhut liikkui että Kemijärvelle olisi pitänyt jatkaa, ja muutaman yöunet meinasi todella jatkua Kemijärvelle asti.
Kemistä jatkettiin busseilla Tornion ABC hakemaan vielä viime hetken eväät ja aamukahvit. ABCn jälkeen matka jatkui
Kukkolankoskelle. Kukkolankoski tunnetaan Euroopan suurimpana vapaasti virtaavana koskena. Se erottaa Suomen ja Ruotsin maantieteellisest toisistaan.
 |
| Kukkolankoskella kalastetaan mm siikaa lippoamalla |
|
| Kukkolankoskella oli kauniita pieniä aittoja |
Koskelta matka jatkui Pelloon, jossa pidettiin seuraava tauko aamukahvittelun merkeissä. Pellosta bussi huristikin sitten suoraan Vuotispirtille. Vuotispirtillä syötiin lounas, joka oli oikeasti ihan ylihintaista kuraa meidän monen mielestä.. Ajatus poronkäristyskeitosta 8,5e hintaan oli jokin kermainen keitto tuoreella leivällä ja salaattipöydällä.. Todellisuus oli kuitenkin ihan normaali pakastevihannes + pakasteperuna keitto vedellä jatkettuna, joukossa vähän poronlihaa. Leipäkin taisi olla pakkasesta vähän vanhempaa kuivunutta versiota. Soppa meni kuitenkin alas, mutta oli sitä illalla sitten jo nälkä kun perille päästiin!
Vuotispirtti oli siis bussien määränpää, meidän retken alkuetappi. Jakauduttiin ennen lähtöä pienempiin porukoihin haluamamme ohjaajan ympärille, tutkittiin karttaa, säädettiin rinkat ja aloitettiin matka. Vettäkin saatiin niskaan ihan kiitettävästi, mutta mieli pysyi silti korkealla.
Vaellus aloitetaan aina n. 10 minuutin pienellä lämmittelyllä, jonka jälkeen pidetään Varuste-Check jossa voi tarkastaa omien varusteiden säädöt ennen pitempää pätkää. Hyvä tauotus Varusteiden jälkeen on n. 1 h kävelyä ja n. 10 minuutin tauko. Puolessa välin vaellusta voi pitää isomman lounas-tauon. Vaellusvauhtimme oli koko reissun ajan n. 3,4km/h mikä on varsin hyvä sekaporukalla, jossa parhaimmillaan vaelsi 20 henkeä.
Mulla oli alkuun ongelmia kun rintaranka meni lukkoon rinkan kanssa ja lavat veti kramppiin, muutoin varusteet oli aivan loistavat. Tähän vaivaan auttoi pieni kärsimys ennen Varuste-Checkiä, kaverit kiskoi lantiovyön tosi tiukalle tauolla ja sitten vaiva olikin jo kadonnut. Kärsin tämän saman tuskan joka kerta kun aloitettiin vaellus alusta...
Ensimmäinen pätkä oli oikeastaan pelkkää nousua. Vaeltamisessa on tärkeää nimetä ryhmästä aina keula sekä peräpää. Keulan tehtävä on säännöstellä vaellusvauhtia ja peräpään infota mikäli ryhmä hajoaa tai tapahtuu jotain muuta. Ohjaaja harvoin kulkee keulilla vaan mielummin ryhmän seassa. Ekalla pätkällä käytiin kivoja keskusteluja meidän ryhmän ohjaaja-lehtorin kanssa monista asioista, mikä oli tosi kiva! =)
Mulla oli vaikeaa olla keulilla, sillä tykkään kävellä muutenkin reippaasti.. Niinpä mut siirrettiin aika pian peräpäähän mutta olin sielläkin aika surkea... Annoin pestin lennosta sitten toisille kun huomasin jatkuvasti olevan kahden viimeisen vaeltajan edessä... Oman tien kulkeminen kun on enemmän mun juttu. Tästä ei kuitenkaan pidä ymmärtää väärin ettenkö edes yrittänyt, mä ihan oikeasti yritin! Menohaluja oli vaan liiaksi tuolla ekalla pätkällä ja se vaati ihan hurjasti keskittymistä :D
Tauot on hyvä pitää niin ettei ryhmä ole polulla ja tuki reittiä muilta kulkijoilta. Meidän kanssa reitillä liikkui varsin paljon vanhempaa ikäryhmää päiväretkellä ja aika usein saatiinkin vaihtaa pari sanaa vastaantulijoiden kanssa. Vaeltaminen on mukavaa kun vastaantulijat moikkailee ja juttelee toisilleen! Miltähän arki tuntuisi jos kadulla olisi sama kulttuuri... Taukopaikan tulee olla myös sellainen että "tyttöjen ja poikien" vessat on helposti nimettävissä ja tytöillä näkösuojaa.
Taukotakki on muuten aivan ehdoton! Mulla oli mukana Lidlistä ostettu kevyttoppatakki ja se toimi erinomaisesti!
Aina ei tauoilla tarvitse istahtaa alas ja ottaa rinkkoja pois. Pidimme matkalla esimerkiksi yhden pienen hengähdyksen jossa arvuuttelimme vaivaiskoivun lajia (ehdotuksina oli mm mustikka).
Ensimmäisen vaelluksen isompi pysäkki oli Montellimajalla, jossa istahdettiin alas hetkeksi, tutustuttiin omaan tahtiin autiotupaan sekä täytettiin vesipullot. Olin jo ihan unohtanut kuinka hyvää tuo luonnonvesi onkaan! Montellimajan ja Nammalakurun vesi olivat koko retken parhaimmat vedet!
Montellimajalta oli matkaa enää kilometri ensimmäiseen yöpaikkaan Nammalakuruun. Nammalakurussa meitä odotti kuusi poroa, jotka kylläkin poistui paikalta aika vikkelään 40 opiskelijan saapuessa paikalle. Nammalakurussa oli varaustupa sekä autiotupa. Vaihtareiden ryhmä (Adventure Sport) majoittui ensimmäisen yön varaustuvassa meidän suomalaisten (Seikkailukasvatus) sekä opettajien nukkuessa teltoissa ulkona.
Tutkittiin teltalle hyvää paikkaa ja löydettiinkin mielestämme oikein oiva paikka. Aloimme pysyttää tarppia, mutta se ei ihan sujunut kuten suunniteltiin. Valitsemamme puun oksa oli liian kevyt ja tarppi valahti koko ajan alas. Kaiken kruunasi sittemin alkanut täysi vesisade. Muutaman ärräpään saattelemana saatiin tarpille uusi paikka ja apua sen kanssa, sitten saatiin telttakin pystyyn ja loppujen lopuksi päästiin tekemään ruokaa. Olin jo valmis melkein luovuttamaan tarpin kanssa :D
Illan aikana meille pidettin vielä Workshopit aiheista: puukko, kirves, jokamiehen oikeudet, kansallispuiston säännöt sekä eräkakkaaminen. Puukkojen kanssa harjoiteltiin sytykkeiden eli tuohisten tekoa, kirveen kanssa puiden hakkaamista pieniksi. Jokamiehen oikeudet oli vähän vaihtareita varten ja meidän ryhmälle aika helppoja, tehtävänä oli pantomiimein esittää eri oikeuksia ja muu ryhmä arvaili. Kansallispuiston säännöt oli luetunymmärtämisen testi, ja eräkakkaamisessa opiskeltiin miten kakkaaminen sujuu ilman huussia. Meillä oli siis huussit käytössä koko retken,tää oli vaan sellanen spesiaali juttu..
Illalla oli vielä pieni reflektio (kuten joka ilta) ja käytiin läpi miten teltassa pysyy yön lämpimänä. Tosi monia jännitti teltassa nukkuminen. Mulla oli jopa kuuma kun menin nukkumaan, ja yön nukuinkin kuin tukki. Telttakaveri siirtyi yön aikana lämpimään nukkumaan eikä mulla ole mitään tietoa asiasta ennen aamua. Mun salaisuus oli: merinovillanen alusasu + puuvillainen ruutupaita, jalassa Hunter villasukat, päässä pipo ja kädessä kynsikkäät. Otin vielä kuuman vesipullon varoiksi mutta sitä tai lapasia en loppujen lopuksi edes kaivannut.
 |
| Pahakuru |
 |
| Antti Tuisku -termarimuki oli ihan kiva, mutta Tuisku ei kestänyt kuumaa vettä :D |
Perillä Hannukurussa päästiin varaustupaan yöksi. Vesipullojen huutaessa tyhjyyttään odotettiin että saataisiin vettä kaivosta, mutta se olikin harmiksemme rikki. Järvi, joka oli saunan rannassa, on saastunut niin paljon ettei sitä vettä uskalla juoda. Niinpä vesi haettiin vähän matkan päästä purosta, joka laski soilta. Vesi oli keltaista, mutta silti ihan juotavaa. Tosin, Nammalakurun vettä tuli ikävä, se oli niin hyvää ja kirkasta.
Ilta oli mukava, päästiin mm saunaan! Uni tuli äkkiä, tosin, mulla oli niin kuuma etten paljoa nukkunut koko yönä.
Seuraavan aamuna oli vuorossa itsenäiset päiväretket. Jännitin aika paljon reissua etukäteen, mutta ihan turhaan! Tehtiin reissu Rouvikuruun, 13 kilometriä. Ulkona satoi kun lähdettiin ja mun kastuikin vaatteet ekan kerran ihan kokonaan.
Reissuun kuului niin kesäreitillä kulkemista kuin myös talvireittiä ja offroadia. Menomatkan ilma oli masentava, mutta mitä lähemmäs Rouvikurua päästiin, sitä enemmän taivas alkoi aueta.
 |
| Nimettiin off-road retki ryhmänjohtajamme mukaan |
 |
| Matkalla nähtiin useampi suuri porolauma |
 |
| Rouvijärvi |
Perillä Hannukurussa meitä odotti vielä reflektio-hetki, jonka jälkeen sai pohtia missä nukkuu seuraavan yön. Valitsin teltan autiotuvan sijaan monestakin syystä, mutta suurin syy oli se, että tahdoin haastaa itseäni. Vaellus ei sinäällään ollut mulle esimerkiksi fyysisesti haastavaa, joten sain lisää seikkailua nukkumalla yksin teltassa. Yö oli viileämpi kuin ensimmäinen, sillä aamulla huomasin nukahtaneeni vähän väärät vaatteet päällä kesken muistiinpanojen kirjoittamisen.
Aamulla vielä keiteltiin viimeiset aamupuurot ja pakattiin leiri rinkkoihin, edessä oli viimeiset 10 kilometriä bussille. Vaellettiin sekaporukassa vaihtareiden kanssa ja meillä oli äärettömän hauskaa!
 |
| Niin kirkasta vettä <3 |
 |
Viimeisen päivän lounastauko vietetiin Kuukkeleiden kanssa. Kaikki ei-lintukammoiset sai kuukkelit syömään eväitään ja laskeutumaan käsille. Itse hipsin karkuun ja lujaa :D
|
Paluumatka kesti junassa 15 tuntia. Uni ei tullut mitenkään, mutta onneksi silmissä siinsi jo oma sänky.
