Yhden aikakauden päätös, on toisen aikakauden alku

Niin koitti se päivä, jolloin viimeisetkin seikkailukasvatuksen tehtävät on palautettu. Vähän haikeaa, sillä nyt HUMAK ja seikkailukasvatus on viimeistään loppu. Koko puoli vuotta oli ihan mahtava, opin niin paljon uutta, että menee vielä useampi vuosi sisäistäessä kaikkea uutta. Tärkeimpänä oppina pidän kuitenkin sitä, että oma suhde luontoon vahvistui entisestään ja näkökulmasta tuli paljon laajempi.

Kiitos HUMAK, ja erityisesti huippulehtorit Kaitsu, Eeva, Jussi ja Sini. Sekä tottakai meidän huippu SK15 & AS15 porukka. On ihanaa, ettei seikkailukasvatus ainakaan mun osalta jäänyt tähän, vaan syyskuussa pääsen mukaan uusien seikkailijoiden vaellukselle!

Jatkan seikkailua ainakin itsekseni, sekä uusien tutkimusten ja tietojen tankkailussa. Jos saan mainion työpaikan, jossa seikkailullisia juttuja voi soveltaa niin tottakai sellaiseen tartun. Tämän hetkinen työ nuoriso-ohjaajana antaa aina välillä pieniä tilaisuuksia (alaköydet, ryhmäytykset, pienet leirit jne..) mutta jotain suurempaa etsin ja toivon vielä löytäväni.
 Kaupungin hommissa on se hyvä puoli, kun ylitöitä ei makseta, ja ylitöitä kuitekin tuli yhdestäkin leiristä melkoisen paljon, joudun pitämään vapaita. Huom joudun. Jarkon kanssa meidän lomat meni ihan ristiin, ja saan aloittaa oman 2 viikon loman (sitten viikko töitä ja uusi loma..) heti keskiviikkona. Suunniteltiin, että lähdetään perjantaina Helvetinjärvelle koluamaan metsiä, kun kauemmas ei tässä kohtaa ennätä. Kyllä kuitenkin vähän tekisi mieli ajella Kuusamoon Mummin mökille ja viettää siellä aikaa. Katsotaan mihin kaikkialle ehdin.

Tämä blogi on tullut tiensä päähän, eikä tänne tule enää ainakaan tältä erää uusia tekstejä. Koska olen jo nyt käyttänyt tätä töissä apuna, en halua missään nimessä poistaa tätä. En kuitenkaan koe, että olisi tarpeellista jatkaa yleisten juttujen päivittelyä tänne. Seikkailukasvatuksen alettua koirablogini ei ole saanut juuri huomiota, eikä toisaalta enää sellaisen päivittely entisessä muotissa kiinnostakaan. Niinpä uusi blogi tulee vanhan koirablogin päälle, ja se tulee sisältämään yleistä hörinää elämästä, luonnosta, liikunnasta ja tietysti noista nelijalkaisista. Tämä olkoon seikkailukasvatusblogi, bittiavaruudessa.


Ja jos tänne eksyy joskus joku HUMAKin uusi seikkailija, olen vain tyytyväinen siitä, että ajatukseni kiinnostaa. Ja jos joku tämän sekametelisopan perusteella innostuu seikkailukasvatuksesta ja humakista, niin olen erittäin otettu!



Entistä hopsaria lainatakseni viimeisestä kehityskeskustelusta: Ehkä seikkailukasvatus on nyt loppu, mutta kuka tietää, vaikka joskus olisit täällä lehtorina, kaikki ovet on avoinna.

Artikkeli: Luonto puhukoon puolestaan

Kirjoittaja: Paavo Heinonen
Luonto puhukoon puolestaan

Viimeisen artikkelin ajattelin rustata muistiinpanoihin ranskalaisin viivoin, sen sijaan, että tarinoisin omiani.

• Luonto on ympäristö, jossa ihmisen kädenjälki näyttäytyy mahdollisimman vähän
• Kaupungistuvassa yhteiskunnassa teknologia, jonka myötä kaikesta odotetaan aina tehokasta ja edullista
• Monet leikkipaikat hyvin samanlaisia -> luovat leikit ja mielikuvituksen käyttö rajoittuvat. Nurmikot korvataan matolla, vesi hämätään sinisellä matolla jne. Aidoista ympäristöistä tulee keinotekoisia ja vieraannuttavia. Luonnolliset vaistot hiipuu.
• Luonto tarjoaa loputtoman mielikuvituksen ja runsaasti erilaisia leikkimahdollisuuksia.
• Esimerkiksi biologian tunnilla metsässä vietetty aika antaa paljon enemmän kuin vain opetuksen. Se aktivoi aisteja, ympäristön havainnointi tehostuu, motoriset taidot kehittyvät sekä itsensä luova toteuttaminen korostuu

• Metsässä korostuu yhden aistin heikkenemisen yhteydessä toisen aistin aktivoituminen. Esimerkiksi tiheässä metsässä auringonvalo jää oksien taakse jolloin kauasnäkeminen vaikeutuu. Tällöin kuulo ja hajuaisti aktivoituvat korvaamaan näön tuomaa vajausta jne.
• Metsä herättää kulkijassaan tunteita, jotka riippuvat täysin kulkijan luontosuhteesta, aiemmista kokemuksista sekä esimerkiksi mielikuvituksesta. 
•  "Tulevaisuuden sukupolville on ehdottoman tärkeää pystyä säilyttämään metsän herättämiä tunteita. Nämä tunteet tunnistamalla on mahdollista ymmärtää toisaalta luonnon tarjoama monimuotoinen arvokkuus niin virkistyksellisenä paikkana kuin myös elinehtona."
•  Teknologian kehittyessä on opittava tunnistamaan milloin on aika irtaantua teknologiasta, eikä ehdollistua akkulaitteisiin. Luonto antaa hyvän hengähdyspaikan.

Artikkeli: Kuka tarvitsee seikkailukasvatusta?

Luin Outward Bound Finlandin julkaisemasta artikkelikokoelmasta artikkelin "Kuka tarvitsee seikkailukasvatusta?". Artikkelin on kirjoittanut Paavo Heinonen syyskuussa 2014.

Artikkeli ottaa kantaa lasten kasvatukseen ja vallitsevaan aikakauteen. Lapsilla on luontainen tarve  seikkailla, tutkia, liikkua, yrittää, erehtyä ja oppia. Miten ja missä edellämainitut asiat tapahtuvat, onkin täysin kasvattajista kiinni.

Todella usein lasten kasvua rajoitetaan kielloin: Ei, Älä, Lopeta. On tietysti selvää, ettei lasten voi antaa kiipeillä ihan joka paikassa, tai juosta ihmisvilinässä. Vaihtoehtona kuitenkin on tarjota lapselle ympäristö, jossa harrastaa näitä asioita luvallisesti. Kerrostalon pihamaalla tutkittavaa ei riitä läheskään niin paljoa kuin metsässä. Liikkuminen rajoittuu valitettavan usein juuri asfalttipihoille ja leikkikentille.

Olen seurannut jonkun aikaa tuttujen lasten kasvua. Koska en ole itsekään järin vanha, ei tuttavienikaan lapset ole kovin vanhoja, ikähaarukalta 3-6 vuotiaita. Joukossa on äitejä, jotka asuvat lapsien kanssa kerrostalossa ja kuljettaa heitä mukana koiraharrastuksen varjolla luonnossa. Sitten on sellaisia äitejä, joiden kotoa löytyy melkeinpä omat kiipeilyseinät, trampoliinit, uima-altaat ja iso kasa erilaisia menopelejä joilla lapsi itse voi liikkua. Ja sitten, valitettavasti, on myös niitä lapsia jotka saattavat asua omakotitalossa hienolla alueella, mutta jotka eivät ole astuneet jalallaan metsään tai muutoin leikkineet ikäistensä kanssa, sillä lapsi ei välttämättä edes käy kerhoissa tai päiväkodissa. Joukko on melko kirjava.
 Ilostun aina yhden kaverini päivityksistä, joissa 4 vuotias polkee vanhempien juoksulenkit (~10 km) matkoja omasta tahdostaan, seikkailee heidän kanssa luonnossa ja tutkii ympäristöä. Ensin ajattelin, että onkohan nyt ihan lapsen omaa tahtoa, mutta myöhemmin sen ymmärsin. Kyseisen lapsen vanhemmat ovat hyvin liikunnallisia, ja tekevät työtä myös liikkumisen parissa, joten on ymmärrettävää, että lapsikin on kasvanut näihin tapoihin. Sieltä suunnalta tulee usein facebookkiin hyviä linkkejä liikkumista ja kasvua koskeviin uutisiin ja artikkeleihin, joita tulee kyllä lueskeltua :)Ja voi juku, kun kuulin, että Raumalla on metsäeskari!!

Tietysti kaikilla ei riitä resurssit luonnossa elämiseen - enkä sitä tarkoita että kaikkien pitäisi. Lapsen kasvatukseen kun liittyy myös paljon muuta. Kyllä kuitenkin yksi aamu meinasi appelsiinimehut mennä väärään kurkkuun, kun yhdessä liikuntaa käsittelevässä faceryhmässä eräs äiti ihmetteli miten muut äidit lenkkeilee, sillä hänen 7 vuotias ei pärjää yksin kotona. Ratkaisu oli että hänen molemmat lapset (3 ja 7 v) istuvat vaunuissa äidin lenkkien ajan. Ei se nyt ihan niinkään pitäisi mennä?

Artikkelissa esiteltiin myös ajatus, että luontosuhde vieraantuu mikäli luontoon ei ole konkreettista sidettä. Tämän voin allekirjoittaa täysin omalla kohdallani!
 Olen ollut onnekas siinä suhteessa, että vanhempani ovat alusta alkaen ottaneet asiakseen minun ja siskoni harrastukset. Olen ollut 8 vuotias, kun ensimmäisen kerran jouduin tilanteeseen jossa piti valita mitä harrastusta jatkan ja minkä lopetan, sillä joka ilta oli jotain ja jopa samana päivänä. Silloinen harrastusrepertuaarini oli ratsastus, koripallo, jalkapallo ja partio. Rankkasin näistä ensimmäisenä ulos jalkapallon. Sitten koripallon siten, että jatkoin yläasteella pelaamista ja kävin aina silloin tällöin harkoissa muutoin. Partio oli hirvittävän kiva harrastus Rauman Partiotytöissä ja rakastin ylikaiken partioleirejä. En enää muista niistä juuri muuta kuin Nallekarhuleirin hattarakoneen ja sen, että suihkut oli katosta roikkuvia pidesuihkuja joista ei tullut vettä kunnolla, ja sen, ettei uimaan päässyt sinilevän vuoksi. Niin ja sen, että vieressä nukkuva oksensi mun hitokseen kalliille Fjällrävenin uudelle makuupussille.
Ilman partiota, en uskoisi osaavani niin paljoa perustaitoja mitä osaan nyt. Partiossa oppi mm. puukon käsittelyä, kasveja, luonnon eläimiä, merenkulkua... Ja tietysti ryhmässätoimimista, mikä ei oo ollut mun vahvuuksia varsinkaan lapsena. Jo tuolloin metsässä liikkuminen oli kivaa. Partio kuitenkin jäi vartiossa, kun meidän ohjaajat oli vähän keskenkasvuisia ja ilkeitä. Sitten tuli koirat, ja niiden kanssa metsässä hengailu.
 Vähän reilu vuosi sitten sytyin uudestaan partiojuttuihin. En enää siten, että partioon menisin, mutta halusin kuitenkin jatkaa partiomaista elämää ja viettää enemmän aikaa luonnossa. Tämän vuoden aikana on luontosuhteeni muuttunut vieläkin enemmän. Ennen roskaaminen oli sellaista, etten tehnyt sitä kuin "tilanteessa jossa ei ollut vaihtoehtoja", nykyään sellaista tilannetta ei ole. Olen myös alkanut miettiä ekologisuutta hitusen enempi, ja muutoinkin kestävän kehityksen periaatteita. Niiden ehkä vaikea uskoa, jotka ovat vierailleet vaatehuoneessani, mutta uskokoon ken tahtoo että muutosta on ilmassa :D

RMJ:n festarit oli liki kymmenenvuoden jälkeen taas täällä, ja tulihan sitä Otanlahden seutuvilla pyörähdettyä. Muistan ollessani 10 vuotias, kuinka iso juttu se oli, ettei Saharantaan päässyt uimaan moneen aikaan RMJ:n jälkeen, koska vesi oli täynnä paskabakteereita ihmisten asioidessaan mereen. Tänä vuonna tuota ongelmaa ei ollut, onneksi, mutta muutoin roskan määrä oli tuhoton heti kemujen jälkeen. Jos edes puolet noista ihmisistä olisi nähneet sen luonnon ennen festareita, olisiko ne roskat kulkeutuneet roskiksiin paremmin? Sitä vaan mietin.

Ja nyt takaisin aiheeseen, ja artikkelin otsikkoon. Ehkä se ei olekaan niin, että aina tarvitsisi kääntää katseet ensisijaisesti lapsiin. Mitäpä jos kääntäisimme katseet vanhempiin, heidän tietotaitoihin ja niiden siirtämisen jälkipolville. Mitä jos vanhemmat hyppäisi pois "eieiei" tyylisestä kieltämisestä, ja sen sijaan siirtyisivät silittelemään sammakoita, kiipeilemään kallioille ja hyppimään kiville. Niiden lasten kanssa. Sinne luontoon.

Merikarvialla

Tehtiin tosiaan extempore-reissu Merikarvialle, tarkoituksena kalastella. Varattiin majoitukseksi pieni mökki (35€/yö), ja samalla tein tästä harjoituspäiväkirjaan vaadittavan retken.

Kuten näkyy, seikkailukoiran varusteet on päivitetty. Nellalle hankin pitkän harkinnan jälkeen Hurtan repun. Pitkään mietin ruffwearin kalliimpaa reppua, mutta loppujen lopuksi kun Hurtan sain kotiin alta 70€ niin olihan se ostettava, Ruffwear kun kustansi 180€... Ehtona oli valjaat, joista saa irti repun esim tauoille ja näissä se onnistuu kuten tuossa kalliimmassakin mallissa. Nellan tehtävänä on siis kantaa kaksi pientä vesipulloa ja koirien ruuat sitten pidemmillä pätkillä. Koiralle suositeltava kantomäärä on n. 10% painosta. Ainakaan toistaiseksi en ole huomannut että reppu aiheuttaisi Nellalle kipuja olkapäiden seudulle, mutta ollaan nyt käyty aika tiheästi fysioterapeutilla naksauttelemassa niveliä kuntoon, viimeksi oli hauislihas aika pahasti kipeä.. Repun Nella ottaa mielellään ja vauhti kiihtyy luonnollisesti kun se tajuaa että mennään retkeilemään. 

 Kierreltiin koskia ja koirat kulki koko ajan mukana. Kun molemmilla oli vavat käsissä, oli koirat kiinni lähistöllä katsellen maisemia. Tämä järjestely sopi ihan hyvin, mutta illan viiletessä pääsi Rölli autoon huilailemaan sillä sillä on tapana syödä hihnat poikki ja niin se teki nytkin...

 Oltiin niin turhautuneita sitten aamulla, kun saaliina oli ihan pienen pieni ahven, että noustiin viideltä ja lähdettiin koskelle. Kolmannella heitolla tasan kello 06.00 otti kivien vierestä mulla kiinni Hauki, noin 3,5 kiloinen. Päästettiin hauki takaisin, vaikka hetken päästä järjellä ajateltuna siinä ei ollut järkeä, sillä tämä kaveri taisi olla syy sille miksei tuolta paikalta ole noussut jalokaloja ihan hetkeen... Haukea ei nostettu sen takia, että meidän mökiltä saa näitä molluskoja melkein kun karkkeja, joten turhaa niin kaukaa lähteä roudailemaan..

Koko reissun heittelin pääasiassa virvelillä, mutta kokeilin paristi myös perhoa. Ihan en päässyt jutun ytimeen, mutta jos oikein pakottaisin itseäni niin eiköhän sekin sujuisi. Heitto kyllä sujuu, mutta ei mun hermorakenteelle sovi tuollainen hissukseen kalastelu :D
 Lopetettiin kalastelu pari tuntia ennen lupien loppumista Lankoskelta. Jarkolla oli perhossa kiinni kirjolohi, joka harmiksi pääsi kriittisellä hetkellä karkuun. Muutaman hetken päästä tästä, Jarkko liukastui kiveltä ja kela levisi jokeen.... Lähdettiin siis suosiolla kotimatkalle todeten, että seuraava reissu taidetaan tehdä Nakkilan koskelle.

Turvallisuussuunnitelmasta muutama sana:
Meillä oli ennalta sovittu lähtöaika, sekä viimeinen paluuaika. Infottiin asiasta sukulaisia ja viestiteltiin koko reissu aktiivisesti watsapilla.
Paikat oli entuudestaan meistä toiselle tuttuja, joten riskit eksymisten suhteen oli vähäiset. Ajettiin autolla aina yhdelle paikalle, ja käveltiin siitä max kilometrin säteellä joenreunaa edestakaisin. Kalastus oli molemmille tuttua hommaa ja ensiaputaidot oli hanskassa kummallakin. Majoitukseksi varattiin kylmien öiden ja puutteellisten varustusten vuoksi suosiolla mökki, jossa myös kuivatella märkiä vaatteita.

Riskeihin määriteltiin:
 Kuljettajan väsyminen todennäköisesti mahdollinen, seuraus erittäin haitallinen. Tiedetään, että meillä molemmilla on paha tapa väsyä ratintakana, joten sovittiin että vaihdetaan heti fiiliksen mukaan kuskia.

Kulkemisessa riskinä oli nilkan nyrjähdys, mahdollinen ja haitallinen. Ennaltaehkäisimme tilannetta käyttämällä joko varrellisia vaelluskenkiä tai varrellisia kahluukenkiä. Nyrjähdyksen sattuessa kolmen K hoito.

Kyitä pelättiin koirienkin vuoksi, mahdollinen ja erittäin haitallinen. Puhelimeen oli tallennettu päivystävän eläinlääkärin numero, repussa oli kyypakkaus ihmisille ja koiria varten oli selvät sävelet miten toimia kyyn pureman kanssa.

Kivillä liukastuminen oli myös todellinen riski, sillä keikkuloimme kivillä melko paljon. Todennäköisyys mahdollinen, seuraus haitallinen/erittäin haitallinen. Ehkäisynä pitävät kengät ja varominen. --> Omat vaelluskenkäni tuomitsin kadotukseen a siksi ettei ne enää pidä vettä, mutta b siksi, että ne ei pidä yhtään kostealla kalliolla..

Koukku-haaverit oli myös mahdollisia, sillä koukut oli teräviä ja vieheet ihan uusia. Todennäköisyys mahdollinen ja seuraus haitallinen. Matkassa oli ea-laukku, pinseteillä. Jos koukku olisi mennyt syvälle, olisi se poistettu päivystyksessä. Ennaltaehkäisimme tilannetta kalastellen toisistamme etäällä ja muutoinkin ilman muita ihmisiä.

Palovammat olivat mahdollisia, ja haitallisia ruuanlaiton yhteydessä. Emme kuitenkaan tehneet ruokaa kuin makkaroiden verran laavulla, joten riskit oli pienemmät kuin esim kaasukeittimellä tehdessä.

Kirja: seikkailun mahdollisuus

"Nykyaika on luonut ympärillemme mukavuuksien verkon. Siihen kietoutuneena nautimme taivaskanavien tarjonnasta. Samalla olemme menettäneet unemlamme, tunteettomuuden haasteen ja löytämisen ilon. Meillä ei ole aikaa seikkailulle."

Ehdin vihdoin kirjastoon ahmimaan taas kirjoja - perinteisesti sieltä en pysty poistumaan vaan yhden opuksen kanssa. Valitsin luettavaksi "Seikkailun mahdollisuus" -kirjan, jonka on toimittanut Sini Cavén Kansalaiskasvatuksen Keskus ry.

Kirja on varsin vanha, vuodelta ´98. Vanhuuden huomaa erilaisissa teorioissa joita kirjassa esitellään eri ongelmien taustoiksi, jotenkin nykypäivänä osa asioista on itsestäänselvyyksiä eikä niitä tarvitse miettiä noin syvällisesti. Välillä teoriat tökki ja lujaa, eikä kiinnostus meinannut pysyä yllä.. Paitsi tietysti kiinnostavissa kohdissa.

Ajatus, joka nousi vahvasti esille ja painui mieleen oli "perustaitojen hiipuminen riskinä turvallisuuteen". Olen miettinyt tätä viime aikoina paljonkin, sillä töiden puolesta olen päässyt näkemään tilanteita uudesta valosta.
Vietimme viikon saaressa työleirin merkeissä, eikä majoituspaikka todellakaan ollut viiden tähden lomamökki. Majoituspaikkana toimi vanha saaristotalo, jossa joka paikka vähän repsotti sieltä täältä, lattia ei ollut nähnyt vatupassia eikä mökille saanut esim juoksevaa (tai juomakelpoista) vettä. Sauna lämmitettiin puilla, pesut hoidettiin vadeilla jne. Kauhistelin kun pakattiin tavaroita leiriä varten useaan otteeseen mitä kaikkea omasta mielestäni turhaa pakattiin.. En enää edes (onneksi) muista kaikkea - sillä jotenkin aloin ymmärtää paremmin miksi kaikkea sitä mun mielestä turhaa otettiin mukaan. Yksi turhuus joka vietiin mukanamme, ja joka todellakin oli turha, oli vedenkeitin. Vedenkeitin siksi, että nuoret keittiövuoroilla lämmittäisivät tiskivettä vedenkeittimellä. Onneksi tällä kertaa nuoret oli sen verran fiksuja, että tajusivat laittaa ison kattilan täyteen vettä ja lämmitellä sitä siinä samalla. Tosin, me tehtiin ruoka sähköliedellä vaikka vieressä olisi ollut toimiva puuhella, että ei se nyt ihan kuitenkaan mennyt kuin strömsöössä. Mutta ainakaan sitä vedenkeitintä ei käytetty. :D  Tai käytettiin, keitin kerran kaakaovedet sillä kun unohdin olevani vedenkeitinvihaaja. hups. Vedenkeitin jäi saareen "kalamiehille", mutta veikkaan että taidettiin viedä heille yksi roska..
Meidän ryhmä ei onneksi järkyttynyt ainakaan kovin pahasti leirioloista, joten tämän ryhmän kanssa olisi alkeellisempikin elämä saattanut sopia. Esimerkiksi kenellekään ei tainnut tulla yllätyksenä ettei saunassa ole suihkua - toisin kuin meidän seikkailukasvatusporukan Hetta-Pallas -vaelluksella. Mä oisin kyllä ollu valmis viettämään yöni teltassa käärmeiden seurana, ja hauskaa oli mielestäni kun kaksi tyttöä kysyi ennen kun kuulivat edes ajatukseni "jos oltas otettu teltta, oltasko saatu nukkua siellä"..  Ei se oikeasti kauheeta ollut, pelkäsin vaan etten saa unta, mut sainkin ja erittäin hyvin.

Entistä syvemmin tämän työleirin jälkeen ajatuksissa on pyörinyt erilaiset variaatiot erilaisista eräjormailun opetuskuvioista, mutten tiedä riittääkö koskaan kantti sellaisille. Tai varmaan riittää, mutta niitä ennen on koettava ja nähtävä paljon enemmän maailmaa mitä nyt on takana. Kuten kirjassa sanoraan "Ihminen on saatava toimimaan intuition perusteella, löytämään oman fyysisen tekemisensä kautta uusia ulottuvuuksia itsessään. Meihin on sittenkin ehkä rakennettu sisään pyrkimys saada itsellemme elämyksiä, jotka muodostavat elämämme sisällön".

Survival Kilta on järjestänyt henkiinjäämiskoulutuksia seikkailijoille, ja noiden koulutusten sisältö on kyllä varsinaista mukavan ja epämukavan -alueilla leikkimistä. Kuvittelin itseni jo lintukammoisena nylkemässä lintuja ja vesikammoisena hyppäämässä haaksirikkoisesta laivasta rantaan - no way. Tai kyllähän sitä pakon edessä tekisi mitä vaan, muttei mua tollasille saisi noin vaan lähtemään. Nämä kurssit oli perustettu aikanaan nimenomaa siksi, että oltiin huolissaan nuorison erätaitojen rappeutumisesta. Mihin sitä enää nykyään tarvitsee edes karttaa tai kompassia, kun on puhelin ja latureita aurinkokennoista valmiiksi ladattaviin. Tässä kohtaa pitää nostaa käsi pystyyn ja todeta, että puhelin on vienyt oman elämän kyllä niin mukavaksi että välillä ihan jopa hävettää. Ranteessa keikkuu kello joka piippailee kun olen istunut liian kauan paikallani, se mittaa unen syvyyttä ja pituutta, päivän askelia, kulutettuja kaloreita, piirtää kartat lenkeiltä, mittaa matkat... Löysinpä ominausuuden jonka avulla kello alkaa hälyttää jos instagramiin tai facebookkiin tulee ilmoitus, tai watsappiin uusi viesti.. Tai ihan se, että äiti soittaa mitä kuuluu. Pystyn jopa vastaamaan puhelimeen kellon kautta. Välillä kaipaan etäisyyttä, ihan oikeasti. :D


Kirjasta jäi vähän höttöinen fiilis. Jotenkin ajatus on ollut kauhean hieno kun kirjaa on alettu tehdä, ja koska asioilla on aina ainakin sen kaksi puolta, on kirjasta pyritty saamaan nimenomaa seikkailullinen. En kuitenkaan yleistäisi, että kaikkien nuorisorikollisten käytöksen taustalla olisi elämyshakuisuus, tai että kaikessa tarvitsisi adrenaliinin virrata ja aaltojen pärskyä. Kirjan alkupää oli teoriaa, mutta lopussa oli jo ihan kiinnostavia tekstejä varhaiskasvatuksesta, ei-toiminnallisesta seikkailusta jne. Ihan kiva opus, muttei se sinäällään sykähdyttänyt :/

Määränpää siintää silmissä

Määränpää on ehkä väärä sana noin yleisesti puhuttaessa seikkailuopinnoista, sillä mulle ainakin tämä on ollut alkusysäys johonkin (toivottavasti) elämänmittaiseen polkuun. Kuitenkin määränpää nyt siinä mielessä, että olen palauttanut KAIKKI ne koulutehtävät, jotka ovat hidastaneet seikkailutehtävien viimeistelyä. Ja nyt, pitkän kesäisen päivän päätteeksi, päätin myös viimeistellä seikkailuja.

Luin Inari Kivialhon loppytyön Seikkailukasvatuksen erikoistumisopinnoista (SKER). Kyseinen tehtävä on osa opintojaksomme Seikkailukasvatuksen menetelmät -kokonaisuutta.

Lopputyö käsittelee SKER opintoja (1 & 2) sekä Kivialhon omia kokemuksia ammatti-identiteetistä ja uuden lajitaidon kehittämisestä työvälineeksi, tarkemmin melonnasta lajitaitona. Hän kuvailee tarkasti seikkailukasvatuksen teoriapohjaa ja peilaa niitä omiin kokemuksiin. Toisin kuin minulla, Kivialhon pohjakoulutus työhön on sosionomin opinnot, ja SKER opinnot ovat siis suoritettu hänen oman työnsä oheella.

Kuten lopputyössäkin useasti viitataan, on seikkailukasvattajan omasta historiasta apua työn menestyksellisestä hoitamisesta. Miehet myöntää osaavansa jonkun asian, kun he suoriutuvat siitä 80%. Naiset myöntää vasta, kun tuntevat suoriutuvansa 110%. Tätä mietin myös usein itse miettiessäni mitä seikkailukasvatuksen lajitaitoa voisin hyödyntää omassa työssäni. On selvää, että seikkailukasvatus antaa ihan hurjan paljon pohjaa myös muuhun kuin seikkailuun: se on yksi ohjauksen menetelmä, se opettaa suunnittelemaan ohjaustukioita (riskianalyysit, turvallisuussuunnitelmat..), se opettaa ihmisestä itsestään, se opettaa ryhmien hallinnasta, johtamisesta.... Se opettaa niin paljon asioita, että suuntaa sitten mihin vaan ammatillisella kentällä, uskon, että jokainen joka näissä opinnoissa on ollut mukana saa edes jotain irti.

 Usein pohdin, että milloin sitä sitten on tarpeeksi taitava tekemään jotain elämyksellistä oikeasti. Sitten myös usein loppupäätelmänä totean, että sitä seikkailua on esimerkiksi jokin yksinkertainen pihapeli oikein markkinoituna kohderyhmälle ja huolellisella ohjaamisella, ei sen tarvitse aina olla sitä adrenaaliinia ja verenmakua suussa (!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! mulle niin iso asia, joillekin ehkä itsestäänselvyys). En usko omiin kykyihin, vaikka tiedän, että niitä on hurjasti. Useampi kohta tuossa teoksessa kolahti, mutta ehkä eniten tämä lainaus, suora ote mun elämästä: 

"Katsoessani taaksepäin huomaan, että olen päätynyt seikkailukasvatuksen pariin omien kiinnostuksen kohteideni kautta. Toisaalta jo lapsuuteeni sisältyi paljon matkustelua ja erilaisia ulkoilmaseikkailuja ja -elämää pääosin isäni johdosta. Harrastuksena partio on ensimmäisenä ohjannut minua lajitaitojen sekä toisaalta johtajuuden ja ohjaamisen pariin. Veneily, retkeilytaidot, ensiapu- ja pelastautumistaidot, ryhmän ohjaaminen sekä johtamisen kurssit kuuluvat ehdottoman merkittävästi tähän ajanjaksoon. Toisaalta partiosta on myös paljon tärkeitä ja merkittäviä kokemuksia sekä oivalluksia siitä, millaista on olla ja toimia osana ryhmää sekä kokea erilaisia juttuja"

No more words needed.

Jotta oma ammatillinen identiteettini pääsisi valloilleen, nyt täytyy vaan mennä, tehdä, kokea ja oivaltaa. Rohkeasti. Hypätä sinne epämukavuusalueelle, siellä sitä kasvetaan. Tätä kirjoittaessa pyyhin juuri kyyneleet silmäkulmistani. Olen niitä ihmisiä, jotka oppii vaan yrityksen ja erehdyksen kautta. Joskus voi v***** ihan s****** kun joku menee mönkään, mutta se ei enää koskaan mene uudestaan... Ainakaan niin pahasti. Jos nyt en ketään vie kuitenkaan riippuliitämään ja aiheuta kuolemaa, niin uskon, että koskaan ei ole mahdollista tapahtua mitään sellaista, mikä olisi vaaraksi kenellekään. Ja onhan tässä taidot suunnitella riskejä, miettiä turvallisuutta jne. Ja kun sen kaiken ei tarvitse olla sitä adrenaliinin kuohua ja verenmakua suussa (!!!!!).  tarkoitan siis sitä, että onhan mulla ne taidot turvallisuudesta vahvat, ja se ohjaaminen näillä opein mitä nyt olen saanut. Se taito ei kehity kuin ohjaamalla.

Kaikenkaikkiaan tuo lopputyö oli hyvin voimaannuttavaa lukea. Tallensin sen tiedostoihin, ja kun saan aikaiseksi, hankin seikkailutiedostoille oman aarrearkun jonne ne jemmaan, ja joihin sitten aina palata hädän hetkellä. 


Ehkä eniten mun pitää muistaa näitä kahta asiaa vapaassa järjestyksessä:
1. Ei aina sitä adrenaliinia ja jännitystä äärirajoille 
2. Mä olen vielä niin kovin nuori, että jotta musta tulee yhtä cool (tai ees vähän vähemmän cool mut kuiteski) kun mun esikuva seikkailijat, niin mulla on nopealla matikalla aikaa vielä ainakin sen kolkyt vuotta. Enhän mä oo ku vasta kakskyt. Elämä on vasta edessä, ja ne hurjat seikkailut, suuret vuoret ja syvät vedet. (no vedet ei o mun juttu, ainakaa nyt). Mut ajatuksena. Ei oo tarkotus, että tästä koululaitoksesta kukaan valmistuisi täydellisenä seikkailukasvatuksen ammattilaisena. Se AMMATILLISUUS ja identiteetti kun täytyy jokasen ite rakentaa, niistä omista vahvuuksista ja niitä vahvistaen, ja heikkouksia kehittäen.

Saariselkä 2016

Huomasin, etten ole ehtinyt kirjoittamaan Saariselän reissusta sanaakaan tänne. Korjaan asian pienesti kuvilla, mutta suurimmat runot säästän tällä kertaa.

Reissuun lähdettiin ekan (ja varmaan vikan..) kerran ilman omaa autoa. Lentokoneella aikaa ei toki kulunut matkusteluun sitä koko päivää, vaan hassut 1,5 tuntia, mutta kyllä se autolla ajelu tuonne pohjosiin on vaan sairaan siisti juttu ja niin iso osa sitä koko matkaa. Kun lähdettiin Hyvinkäältä aamulla, oli sellainen pikkupakkanen eikä juuri lunta, koneesta ulosastuessa pakkasta reilusti ja hankeakin reilu metri. 

Lentokentän bussi oli kyllä iso pelastus, kun se kuljetti melkein majapaikan ovelle. Oltiin reissussa Jarkon sukulaisen ja hänen perheen kanssa, ja meillä oli varattuna huoneisto aivan keskustan tuntumasta. 

 Matkan aikana oli tarkoitus lasketella ja vaan hengailla. Laskettelupaikkana Saariselkä on sellainen, ettei mun lainen laskija ihan kauhean pitkään siellä jaksa olla. Kuitenkin kävi hyvä tsäkä, sillä Saariselkä Ski järjesti "Mimmit mäkeen" tapahtuman. Tapahtuman mainoksen löysin facesta ja sen piti olla k-30, mutta pääsin kuitenkin mukaan. Hinta oli jokin tosi pieni, tyyliin 50€ sisältäen 3h opetusta joko suksilla tai laudalla, välineet, hissilipun, tuote-esittelyjä ja pientä purtavaa. Tykkäsin kyllä tosi paljon!
 Koska olen laskenut koko elämäni suksilla, ja nytemin parin vuoden ajan kerran talvessa olen taistellut oman lautani kanssa aina luovuttaen, koin lautaopetuksen erittäin hyväksi. Oltiin ainoita etelä-suomen osallistujia koko porukassa, kaikki muut n. 20 naista oli paikallisia :D Lautailijoita oli vain yksi mun lisäksi, eli saatiin todellista privaatti opetusta, ja tasokasta vieläpä!

Tuona päivänä opin lautailemaan auttavasti, mutta kotirinteessä Sveitsissä kun kävin kokeilemassa en päässyt edes puolta rinnettä alas ilman kaatuilua.. Ehkä ensi talvena uusiksi, mutta opettajan kanssa vielä. Opettaja oli tosi rauhallinen, kekseliäs ja koitti itse juttuja ennen kun alkoi opettaa jos tarvittiin jokin uusi tapa oppimiseen.

Luentoina oili Partioaitan luento oikeanlaisesta pukeutumisesta rinteeseen ja oikeasti nyt avautui silmät sille että toppatakilla ei rinteessä tee yhtään mitään, vaan aluskerrastot ja kuoritakki on avainsanat. Paikalla oli myös apteekki, joka myi kauneudenhoitotuotteita edullisemmin kuin muutoin. Tosi kiva tapahtuma, ja niin edullinen!

Kermana kakunpäälle siellä järjestettiin arvonta, jossa voi voittaa viikon laskettelusetit ja liput rinteeseen. Ekana arvotulla oli jo kausari, joten arvottiin uusiksi. Meidän iloksi reissukaveri voitti sen! Näin ollen saatiin yhdet vermeet lainaan, ja kun mä sain henkilökuntahintaan rinteeseen liput niin ei tullut kalliiksi! Jatkossa kyllä roudaan omat vehkeet mukaan, sillä lainavälineet on niiiiin huonot ainakin mulle.. Nyt siis vuokrattiin kaikki.

Käytiin parina päivänä laskemassa, mutta tuuli oli sen verran kova, ettei me kauaa jaksettu. Rinteitä on sen verran vähän, ja nyt kun niistäkin oli 3-4 suljettua ja vain 3 hissiä auki niin oli vähän laimeeta.. Maisemiakaan ei oikein nähnyt lumituiskun takaa. Niinpä rinneravintoloissa meni suurin aika :D

Mimmit mäkeen - pinkki Lapin Kulta liivi oli paras :D

Löydettiin vielä kuksat kivalla lisällä, joten ostettiin, vaikkei ne välttämättä olekaan aidot pahka-kuksat. Sain itse kirjoittaa nuo nimet ja myyjä sitten poltti ne. Hintoja en enää muista tarkalleen, mutta jotain 15€ luokkaa nuo olivat kappaleelta. Oltaisiin saatu vielä seuraavana päivänä päivämäärät noihin, muttei muistettu viedä.

Reissu ei mennyt ihan nappiin kaikilta osin, joten viimeinen yö vietettiin eri majapaikassa. Otettiin hotellihuone (ei tosin tätä igloa) ja siirryttiin sinne. Majapaikan vaihto oli meille ehkä koko reissun huipennus. Tavattiin siellä safarityöntekijöitä, jotka lupasivat että työharkkaan olisi mahdollista mennä, ja syksylle hakea töihin,. Käytiinkin seuraavana päivänä siinä toimistolla juttelemassa. Alkuun meinasin tätä ihan todella vaihtoehtona, mutta nyt kevään myötä olen todennut ettei se ainakana nyt ole mahdollista.
Majapaikan ravintolassa tuli katsottua jääkiekkoa ja pelattua paikallisen VPK:n hyväksi Bingoa. Palkinnot oli huiseja, mutta harmiksemme emme niihin päässeet käsiksi vaan paikalliset vei safarit ja lahjakortit tällä kertaa.

Viimeisenä päivänä kun vielä oli aikaa, käytiin lillumassa kylpylässä. Ihan kivaa ajanvietettä, mutta ei muuten ihmeempää :D

Pääsin opettamaan laskettelua ja sain sitä kautta ohjauskokemusta. Pisin pulkkamäki jäi tällä kertaa kokematta, mutta uskoisin, että me toistekin Saariselälle eksytään tavalla tai toisella. =)
Saariselän ehdoton vahvuus Rukaan, Leviin, Ylläkseen jne verraten on aito Lappi.

Retkee pukkaa

Pitkä hiljaiselo blogissa... Josko se tästä kun kesäkin tulee.

Motivaatio on ihan totaalisen hukassa koulun suhteen, ei vaan enää kiinnosta. Ehkä oli liikaa hamstrata järjestöopinnot tähän kohtaan, olisi vaan kannattanut jättää pari opintojaksoa pois. Toisaalta, syksyllä olisi vaatinut sitten enemmän opiskelua jos en näitä olisi nyt jo tehnyt. Jos vaikka kävisi tuuri, ja kesätyöpaikasta saisi jotain jatkomahdollisuuksia esimerkiksi sijaisena, pystyisin syksyllä tekemään niitä. Eniten ehkä harmittaa suuntautumisen valinta. Esimerkiksi kesätyöt on puhdasta nuorisosuuntautumista, enkä täten saa opinnollistettua kesätöitä mitenkään muuten kuin vapaasti valittaviin opintoihin, joissa on jo tehtynä esimerkiksi harrastusten opinnollistamista. Mietin jopa tosissani sitä, etten olisi palauttanut järjestöpuolen työharjoittelua ja olisin ensi syksynä aloittanut nuorisopuolella.. Mut kuitenkin sen harkan olin jo tehnyt, enää arvosanat riippuu siitä palauttaako harkkapaikka harjoittelusopimuksen vaiko ei.
 Tuntuu, että kirjoitan jokaisen postauksen vaan siitä ettei motivaatiota ole. Uskaltauduin koulussa juttelemaan aiheesta muidenkin kanssa, enkä ole ainoa joka potee tätä. Muidenkin mielestä seikkailukasvatuksen päättymisen jälkeen motivaatio on ollut ihan murskana. Ei siksi, ett¨ä seikkailukasvatus olisi koettu jotenkin huonoksi. Vaan siksi, että se nyt sattuu olemaan ainoa (uskallanko sanoa näin?!) kokonaisuus joka vaan toimii!!!!! Oli niin selvää koko ajan mitä tapahtuu, missä mennään, miten opinnollistaa jos eteen tulee uusia mahdollisuuksia. Nurmijärvellä muutenkin yritettiin soljua menemään opiskelijan ehdoin. Haagassa kaikki tuntuu olevan ehdonta ja vaativaa. Kaikkien pitäisi tehdä töitä vastaanottokeskuksissa ja mahdollisimman monikulttuurisissa ympäristöissä. Entä jos ei vaan kiinnosta?

Yritän taistella koko ajan vitutuksen ja väsymyksen, oman elämän ja tulevaisuuden välillä. Haluaisin vaan olla, mennä ja tehdä! Eilinen ilta meni tyhmiä asioita murehtiessa. Urakkana olisi tehtävä talousosaamisesta. Ei riittänyt, että kirjoittaa käsitteitä auki wordissä melko laajasti. Pitää vielä kirjoittaa 9-12 sivuinen raportti työhyvinvoinnista, työn tuloksellisuudesta ja tämänhetkisen taloustilanteen vaikutuksista työelämään. Taisin eilen päättää, että teen sen siten että se on vaan läpi. Ihan sama miten muuten menee. Tehtäviä, joilla ei oikeasti ole merkittävää asemaa mun elämässä. Musta parhaita on Haagan tehtävät, jotka voi olla samoja tai hyvin samanlaisia yhden lauseen erolla joka opintojaksossa. Ihan surkeinta mun mielestä oli kehittämistyön menetelmät I (opparikurssi) verkkotentti. Suoritusaikaa oli 10 minuuttia, kurssikirja ja oppariohje materiaaleina. Kysymykset melko vaikeita ymmärtää. Sitten me tentitään tälläsiä asioita tutkimustyyleistä ja viilataan pilkkua sanamuotojen kanssa, kun mun mielestä olis hyödyllistä opettaa esimerkiksi ihmistuntemusta ja muita taitoja, joita tarvitaan sitten kun siellä kentällä tehdään töitä niiden ihmisten kanssa. Tenttejä ei muutenkaan pidetä, niin miks sit tollasista olemattomista aiheista? En muuten päässyt siitä läpi, sain 5/10. Olis pitänyt mennä uusimaan se kirjallisesti Helsinkiin, mutta onneks pisteraja laskettiin pisteellä ja sain 1 arvosanaksi. Parhaimpia on muuten nämä pakolliset kurssit, joiden aihepiirit on sellaisia, että lehtori ekalla tunnilla sanoo "osallistuminen vapaaehtoista, suositeltavaa. En tiedä itse aiheesta juurikaan, opetan aihetta ensimmäistä kertaa". Muutamasti olen ajellut Helsinkiin ja takaisin 700km vaan siksi, että kuulen tunnin paasauksen jostakin aiheesta, joka ei edes pitänyt olla sen päivän aihe. En silti nouse tätä isompaan kapinaan, enkä ryntää HUMAKOon valittamaan asioista. Mun mielestä vaan pohjat menee pikkuhiljaa tältä koululta. Haluan paperit mahdollisimman pian ulos (mut ois nyt se motivaatio ja aihe siihen oppariin, sekin kun meni jäihin) ja oikeisiin töihin.


NOJOO. Tänään aamulla kun jäi aikaa koulutehtäviin, meinasin viimeistellä seikkailukasvatuksen juttuja lukemalla parit artikkelit. Kävin kuitenkin koirien kanssa nopeasti pihalla, ja totesin, että ehkä tähän saumaan on parempi vuodattaa sydäntä tänne ja miettiä sit joskus tekeekö niitä. Harmittaa, että ne jäi roikkumaan viime syksynä. Toisaalta, ihan hyvä. Nyt mun on "pakko" lukea vähän teoriaa sieltä puolen vuoden takaa ennen kun työt alkaa, ja siitä vielä hyötyy opinnoissakin.

Esimerkiksi 100h harjoituspäiväkirjasta multa uupuu yövaellus. Suunniteltiin syksyllä, että olis lähetty vielä pohjoseen. Ei kuitenkaan ehditty. Suunnittelin paristi että teen vaellussuunnitelman mökkeilystä, mutten halunnut mennä sieltä mistä aita on matalin. Kesäkuun vaellus on ehkä menetetty mun kesätöiden vuoksi, joten piti keksiä jotain. Tänään ja huomenna on "vapaa päivät" (<- rästihommien tekopäivä) niin Jarkon kanssa päätettiinkin varata erämökki Merikarvialta ja lähdetään kalastamaan. Tarkotus olisi iltapäivällä leiriytyä merikarvialle ja kävellä jokea vuorokauden verran saaliin toivossa. Koirat lähtee mukaan, tottakai. Harjoittelin perhon heittoa pari viikkoa sitten, mutta taidan ottaa matkaani ensisijaisesti virvelin, kyllä sillä perhollakin lupasin yrittää. Saalista toivoisin kirjolohesta, mutta saas kattoa. :)
 Ihan kiva hengitys tähän kiireeseen, mutta kyllä mä mietin kannattaako. Torstaina ja perjantaina on töitä, ja perjantaiksi pitää tuo isotöinen raportti palauttaa. Sunnuntaina olisikin lähtö jo melontavaellukselle. Uskon ja luotan, että asioilla on tapana järjestyä.


Ja kun aiemmin puhuin unelmista päästä maalle, se kävi toteen! Kävi niin hyvä tuuri! Muutin siis kuukausi sitten takaisin Raumalle, ja nyt viikko sitten uuteen osoitteeseen sielläkin. Oltiin tuossa yksi sunnuntai-aamu äidin luona kylässä ja koirat oli pihalla vapaana. Totesin, että olispa ihanaa asua jossain muualla kuin kerrostalossa, koska heräilen öisin jatkuvasti ja ahdistaa seinät ympärillä, sekä se tehtaiden piippujen viidakko parvekkeelta. Nopea selaus vuokra-asunnoista ei tuottanut tulosta - ei yhtään vapaata omakotitaloa, saati rivitaloa. Ei edes 20km säteellä Raumalta. Oltiin puolitosissamme, heinäkuuhun asti kun oli sopimus kerrostalossa. Heitin kokeilun halussa facebookkiin paikalliseen myydään ostetaan palstalle että halutaan vuokrata okt tai rivari. Kolme minuuttia, ja viestilaatikkoon tuli viesti "moi, meil ois rivari". !!!!!!!! En usko taikaan enkä karmaan, mutta nyt oli pakko uskoa.
Tuo tarjous jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi. Asuntoa tarjosi koiratuttu. Sovittiin, että seuraavana iltana mennään katsomaan. Selvisi, että asunto olikin jo firmalla välitettävänä. Paniikki. Saatiin viesti pari tuntia ennen sovittua tapaamista "Siellä onkin tänään jo näyttöjä, menkää aiemmin jos pystytte". Mentiin aiemmin, vastassa odotti välittäjä, yksi toinen pariskunta. Hetken päästä selvisi, että kaksi tai kolme muuta oli vielä tulossa. PANIIKKI. Asunto oli just eikä melkein meille. Vuokra 200€ isompi mitä kerrostalossa, mutta 82 neliötä, oma ulkovarasto nikkarointipöytineen, sopivan isopieni aidattu piha. Oma sauna. KOLMIO.  Nopeat laskelmat: pystytään nipistämään vuokra ja päälle tulevat sähkö ja vesi kasaan jos vaan muuten vähän tingitään. Kirjotettiin hakemus, toivottiin parasta.
 Seuraavana päivänä soi puhelin: Saatte jos haluatte. Siitä kaksi viikkoa, niin muutettiin. Nyt on viikko asuttu, eikä tyytyväisempiä voitaisi olla.

Rakastan metsälenkkejä koirien kanssa. Kotiin ajaessa kylän läpi, on matkalla vaan peltoja. Läheiseen Siwaan voi oikaista kerrostalon takapihalta pellon poikki. Frisbeegolf-rata lähtee melkein takapihasta, samoin kuntopolku ja polku keskustaan. Takapihalta pääsee suoraan metsään, jossa käveltävää riittää niin paljon kun haluaa. Kylälyä löytyy koulut, päiväkodit, kunnan parhaat eläinlääkärit, kirjasto, kauppa, apteekki ja kaupungin paras pizzeria. Tämä oli meille lottovoitto. Kun nyt vuosi asutaan, ostetaan sitten oma (jos saan töitä <3 ) ja katsotaan uudestaan.

Seikkailu kuulumisia

Luontoon ei ole kyllä ehtinyt tässä viimeisten kuukausien aikaa kuin piipahtamisen verran. Kesällekin tuli uusia tuulia, joten juhannuksen tienoille suunniteltu kalastus/vaellus-retki saanee jäädä. Toisaalta, ohjaajakokemusta on tiedossa sitäkin sitten enemmän.

Muutto Raumalle tapahtui kuukausi sitten, ja kyllä vaan tuntuu kivalta asua vähän syrjemmässä kuin ydinkeskustassa. Tosin, nyt odottelen kovasti josko puhelin pirahtaisi ja päästäisiin oikeasti muuttamaan vuokralle 15 km päähän keskustasta, luonnon äärelle. Kerrostaloasuminen kun ei nappaa yhtään alkuunkaan. Toivotaan nyt parasta :)

Lisäksi kävin kuun alussa mieluisassa työhaastattelussa. Olin jo valmistautunut henkisesti siihen, että työskentelen taas samaisen lounasravintolan kassalla kuin viime vuonnakin. Työhaastattelu oli kyllä melkoinen grilli jossa käännettiin ja väännettiin kaikki tiedot musta ulos :D Ihan kauheasti en ilmeisesti mokannut, sillä 33 hakijan joukosta valittiin kaksi työntekijää kesätyöntekijöiksi paikalliselle nuorisotoimelle leiriohjaajiksi, ja mä olen toinen onnekkaista! Eilen sain virkamiespäätöksen sähköpostiin ja oli kyllä rinta rottingilla lukiessa vikaa riviä "Päätökseen vaikutti myös Mantereen loppusuoralla olevat seikkailukasvatuksen opinnot, joita voimme hyödyntää leireillämme".
 Leirejä on tulossa vaikka minkälaisia, päälimmäisenä mielessä oli leiri heti kesän alussa, jossa seikkailulliset elementit on erityisen läsnä, esim parkour oli yksi mainittu laji. Myös lemmikkileiriä oli kesäkuun lopulla. Leirit pidetään merenrannalla kaukana keskustasta, keskellä metsiä. Puitteet on siis loistavat! Ja muistelenpa vaan olleen itsekin noilla leireillä alakoululaisena, ja kävimme silloin melomassa. =)

Melontavaelluksellekin ilmottauduin, ja kovasti mietin minne sitä pääsisi melomaan ennen vaellusta. Koiralekin tuli tilattua muuten oma rinkka, joten nyt saa isompi turre kantaa myös pikkukaverin muonat kun pääsemme luontoon oikealle retkelle :)

Koulurintamalla on hirveä kiire, nyt on opintokortissa muistaakseni 55op tälle vuodelle, ja sieltä puuttuu vielä aika paljon opintoja, ehkä 30 op? Heinäkuuhun on onneksi vielä matkaa :D

SK-päivät 2016

Nyt on SK-päivien pituus kääntynyt loppusuoralle, ja enään jäljellä reflektiot, luento ja kotimatka.

Ensimmäinen iltapala 

Aamu alkoi erilaisilla luennoilla Torstaina, ja päivä oli alkuun kovin takertuva.. Odotin koko ajan toimintaa ja kun puhujaa tuli puhujan perään alkoi levottomuus kasvaa :D

 Mielenkiintoisin luento oli mun mielestä OBF:n historiasta kertova luento.

Opiskelijapakettiin ei kuulunut ruokailuja, joten meillä oli melkoinen kasa evästä asuntolassa. Majoituin ekan yön vieraassa porukassa, ja kun 2 humakilaista jätti tulematta pääsin sitten kaverien seuraan. 

Iltapäivällä oli ohjelmassa erilaiset työpajat. Ilmoittauduin pitkään 2,5h Talvikalastustyöpajaan sekä lyhyempään Ruuanvalmistus tulilla -pajaan. Noiden välissä tulin vielä vahingossa menneeksi johonkin englanninkieliseen "selviydy elämästä" luentoon, joka sekin oli varsin mielenkiintoinen.

Kalastuksessa käytiin vaan sitä fisuilua läpi katsomalla miten iskareilla kalastetaan, miten katiska lasketaan/nostetaan ja miten aukko suojataan sekä miten verkot saa jään alle. Talvikalastus on kyllä varsin mielenkiintoista ja se sopii loistavasti kyllä ohjausaktiviteetiksi.

 Saaliina yhdessä katiskassa oli made, joka tulilla pääsi ruokapöytään.

Tulilla tehtiin ruokina kuhamade-soppaa ja kuha fileitä kastikkeen kera. Oli niiiiin hyvää!!!

Ilta jatkuikin sitten alkoholia sivistyneesti nautiskellen kohti juhlaDiskoa, missä meno oli kyllä aika laimeaa... Olisin odottanut että illalla ihmiset kokoontuisivat sinne, mutta harmiksi asuntolalle oli kyllä tosi monta nukkujaa.. 

Nyt perjantaina missasin jo ekan liikunta-työpajaan enkä kyllä ollut ainoa, sillä herätystä en laittanut. Katsotaan milloin saan huonekaverit ylös :D

Matka diskoon....

Harvoin nämä kengät ovat hyväksyttävät tanssilattialla, no nyt oli.

Paikalla oli myös kiva tarjous kaikista primuksen ja fjälrävenin tuotteista -40%. Olisin tarvinnut tarpin ja säärystimet mutta en sitten ehtinyt tilata, pitää pitää siis silmä kovana tarjousten suhteen jatkossa.

Kohti Seikkailukasvatuspäiviä!

Täällähän me körötellään! Matka on sujunut huippuseurassa erittäin joutuisasti ja aika kulunut tosi nopeasti!

 Aloitettiin matkustus 11.20 Hyvinkäältä, eka stoppi hienolla ABC-asemalla Joutsassa, ja seuraava Matkuksessa. Sitten sattuman kautta jouduttiin vielä poikkeamaan Kuopion yhdessä Alkossa, sillä ensimmäisestä ei saanut seurueemme vanhin henkilö ostettua janojuomaa henkkarien uupumisen takia..

Tästä tulee hyvä retki! Olen jo pelkästään matkustamisen aikana oppinut hurjasti sellaista mistä en ennen ole tiennyt. Halpa-Hallista opin ettei siellä myydä mitään päihteitä. Kahvihyllyllä vietettiin myös jokin aika miettiessämme ekologisesti hyvää kahvivaihtoehtoa, onneksi en ole kahvinjuoja :D

Ruokaa on melkein viikoksi kahden päivän sijaan, tavaraa hurjan paljon. Jeeeee!!!!! Huippu meininki! 

Turhautumista

J Päivät kuluu koulussa tai töissä, eikä aikaa riitä muuhun. Harmittaa, etten pysty  hoitamaan kaikkia koulujuttuja ja/tai liikkumaan niin paljoa kun haluaisin.

 Hiihtokeskus avattiin, vaikkakin mulle ekaa vuorot tuli vasta pari viikkoa sitten. Vähän petyin kun pyysin enemmän töitä mitä sitten sainkaan, mutta sain edes vähän.. Ei tästä voi ehkä syyttää ketään vaikka mieli tekisi, sillä oon mä aika tarkka tänä vuonna ollut siitä etten pääasiassa tee töitä ja koulua samoina päivinä. Ens kuussa kun on kaks viikkoa lomaa koulusta, sain neljä vuoroa... Onneksi pyysin vapaaksi puolet hiihtolomasta ja sillon saan seikkailla Saariselällä sydämeni kyllyydestä, mulle kun tuskin olis vuoroja irronnut edes hiihtolomalle. Mutta joo, töitä pitäs löytää, mielellään jotain kesätyötä joka alkaisi jo nyt joiltain osin.

Hiihtokeskuksella törmään päivittäin tilanteisiin, joissa nuorten suoranaiseen perseilyyn täytyy puuttua jollain tavalla. Huomaan katsovani tätä koko toimintaa ihan uudesta näkökulmasta seikkailujen myötä. Tiedän, että useimmat työkavereitani tyytyvät vain sanomaan asiattomuuksista ja sen jälkeen jos ei sana mene perille junnut laitetaan kävelemään mäki ylös tai passitetaan kotiin. Mäkin harrastin tätä viime vuonna pahimpien kanssa, mutta nyt en enää.

 Viime viikolla oli mielenkiintoinen pienryhmä. Hajautettuna ryhmästä kaksi puhui miten oli äidin kanssa leiponut kääretorttua kotsan läksynä ja kuinka hyvin se onnistui. Kun sitten loput kaverit tuli porukkaan, alkoi kiroilu ja kiusaaminen. Se, mistä hissivahdin saa suuttumaan on kapuloiden paiskonta (joka usein johtaa siihen että huollon pitää tulla käynnistämään hissi "laitevian" vuoksi) tai hissin rasittaminen mutkittelilla. Yksi yleinen on myös se, että ängetään kaverin kanssa samaan sompaan. 

 Nuoret (poikia kaikki..) provosoituvat aika hyvin tuosta hissivahtien kuittailusta, ja haastavat vahteja koska tietävät mitkä on meidän toimemme eikä ne usko ennen kun on pakko. Ja silti vaikka kävelisisivät monoissa ylös ne  jaksaa jatkaa niin kauan että lähetetään kotiin. Ja seuraavana päivänä uusiks.

Halusin tuon poikaporukan kohdalla toimia jotenkin toisin. Ensin huomautin ystävällisesti että käytöstavat olisi hyvä muistaa. Se ei kuitenkaan tehonnut. Mietin hetken, ja ajattelin ottaa koko ryhmän puhutteluun. Tilanne tuli kuitenkin eteen paljon nopeammin ja minun oli toimittava heti kun typeryydet alkoi hissiin noustessa.

 Kädessäni oli mystinen taikanappi jolla saan huomaamattomasti hissin pysäytettyä hanskan sisällä. Kun joukon "pomo" meni ensimmäisenä ja alkoi temppuilla, annoin sen mennä sen verran ylöspäin ettei jäänyt ihan lähtöön, mutta niin ettei kaverit ehtineet hissiin. Juoksin mäkeä ylös pojan luokse ja yritin keskustella nätisti mikä meni pieleen ja mikä ratkaisu olisi hyvä. Usein kun vahdit ärähtää, ärähdys on muotoa "mutkittelu kielletty" "älä vedätä!" Tai "muistathan että vedätys on kiellettyä". Mietin jo aiemmin miksi kukaan reagoi sanoihin joilla ei ole perusteita. Sanoin pojalle etten minä halua kiusata tai nolata (vaikka ryhmäpainetta kyllä hyödynsin ja tavallaan nolaamisen kautta), vaan siihen on syyt miksi hississä ei temppuilla. Muistutin myös että toisten ihmisten haukkuminen ei ole hyvien tapojen mukaista, mä kun olin "runkkari". Kyseinen poika ei ottanut katsekontaktia minuun lainkaan sillä hetkellä, käänsi pään pois. Kun sain asian sanottua, käynnistin hissin ja matka jatkui. En sanonut muille mitään, enkä reagoinut edes katseella kun toiset huuteli pojalle.

  Hissillä oli koko illan katkoksia kun joku aina paiskoi ylhäällä somman turvarajaan.  Kuuntelin kopissa kun pojat tuli hissille juuri kun katkos tuli, ja pojat puheidensa mukaan "ei saa enää edes puhua ku toi ämmä vihaa meitä". Pojat taisi kyllä ymmärtää oikeasti mistä oli kyse, koska hissi tosiaan temppuili koko illan. Kun sitten koitti illan viimeinen nousu, olin iloinen siitä että pojat tuli vikalla nousulla just mun hissille. Toivotin kaikille hyvää yötä ja tervetuloa myöhemmin uudelleen, johon puhuttelun kohde totesi "vähän meni aika nopee, kiitti illasta". Siinä kohtaa tiesin, että jotain tein oikein. Eikä ne enää temppuilleet sen puhuttelun jälkeen ainakaan mun hissillä sinä iltana.

Totesin, että on tosi typerää vaan huudella asiakkaille, niitähän ne nuoret ovat, vaikkei ehkä aina sitä ajattele kun samat naamat käy päivästä toiseen. Paljon parempi on perustella asiat kunnolla, ja nimenomaan itse eikä turvautua huollon poikiin! 

Näitä asioita tulee mietittyä paljonkin kun ulkona seisoo sen 5-8h päivässä.. Miten jotain voisi tehdä toisin :) 

Koska nyt töitä on niin äärettömän vähän, haluaisin tietysti tehdä jotain vielä lisää. Ollaan puhuttu Jarkon kanssa, että lähdettäisiin kesäkuun alussa vaeltamaan. Mietittiin pitkään että minne, kunnes facesta näin ohjatun Halti-vaelluksen mainoksen. Jaoin sen meidän seikkailu-faceryhmään ja tiedän että ainakin yksi laittoi hakemuksen. Ajankohta oli meille vähän huono, mutta todettiin että pystyttäisiin Halti kyllä huiputtamaan helposti kahdestaankin. Alustavasti ollaan mietitty että kun mä valmistun (toivottavasti kevät 2017) niin mentäisiin Norjaan vaeltamaan, se olis unelmien täyttymys! Mutta kaikki aikanaan, ensin Halti.

 Kesätyöpaikkaa olen miettinyt, mutta Raumalla ei oikein ole suoraan sellaista mikä olisi intohimoa.. Muutamia seurakoordinoijan paikkoja on vapaana ja niitä toki hain, mutta nuorisotyö ilman liikuntaa tai seikkailua esim nuokkarilla ei iske.. Mulla vaan ei ole työkokemusta mistään palkkatöistä suoraan nuorten kanssa, joten on tosi vaikea saada töitä.

Olisin jopa valmis muuttamaan mihin vaan, jos mulle olis tiedossa työpaikka joka oikeasti olisi sellainen että kiinnostaa ja saisin tehdä kaikkea sitä mistä tykkään - eli olla ulkona, ehkä eläinten kanssa sekä ohjata ihmisiä.

 Oon nyt yrittänyt seurata mollista myös Lapin läänin töitä ja paljon esim koirasafareille  haetaan työntekijää. Usein vaa edellytys on sujuva englanti, ea2 sekä jossain oli anniskelupassikin.

Mulla on kyllä kokemusta baarityöstä, enhän mä tässä muuta oo koulun ohjelma tehnytkään. Mutta vastaavan hoitajan lupapaeria mulla ei ole, kun en ole yksin joutunut olemaan koskaan.. Englanti on ammattikorkeessa suoritettu kakkosen papereilla ja se on mulla heikko 

kieli, ja ehkä osittain siksi että oon alkanut jännittämään sitä.. Hiihtokeskuksella hakiessa mun haastattelu heitettiin yhtäkkiä enkuksi, ja jos lonkalta pystyin siihenkin niin.. Ei ehkä kieliopillisesti hyvää mutta mä ymmärrän kyllä ja jotain osaan  sönköttää ehkä ymmärrettävästi.

Ea-kurssit suorittain heti kun saisin säästöön niiden verran rahaa. Olis kyllä ollu mahtia jos lajikorttien sijaan oltais koulussa saatu edes ea1! Hygieniapassi löytyy, sen tein omakustanteisesti.. Työturvallisuuskortti olis, mutta sitähän kukaan ei kysele :D

Hevosten ja koirien kanssa oon touhunnut koko elämäni. Hevosten ruokinta on varmaan ainoa osa-alue mistä en tiedä tuon taivaallista, mutta muuten on tuttua ihan kaikki. Noihin hevosjuttuihin vaadittiin hevostenhoitajan tutkintoa. Ehkä snadisti on niitä lukiessa harmittanut se, etten 16 vuotiaana pitänyt päätäni ja mennyt Ypäjän Hevosopiston pääsykokeisiin joihin sain kutsun. Mut vähän väkisin manipuloitiin ymmärtämään asia, että se on typerä ajatus. Noh, hevostelut jäi tauolle ylioppilaskirjoitusten aikaan, sen jälkeen en ole ratsastanut vaikka aktiivisesti seuraan heppamaailmaa..

Moottorikelkkakaan ei oo ihan vieras, saan mä töissä sen kanssa huristella nytkin!

Pitäisi vaan jaksaa rustata hakemus joka paikkaan vaikkei hakuehdot ehkä täyty täysin. Pakkohan jonkun on osata lukea kuinka kovasti haluan töihin tuollaisiin työpaikkoihin. Ne viralliset passit ja laput kun ei pitäs olla mikään ongelma sen suhteen ettenkö testejä läpäisisi! 

Mikä löytö!!

 

Äidillä on tapana kasata ruokahuoneen pöydälle mun tavaroita, jotka on jäänyt kesältä sinne tai muuten kulkeutunut nurkkiin. Viime syksynä pinoon oli ilmestynyt myös ruskea kansio, jonka sisällöstä kuulin vähän ajan päästä. Nyt mun on pakko jakaa se tänne, jotta mun Facebook ja watsapp, ja ne viimeisetkin kaverit heitä mua estoille näiden hehkutusten takia. Sanotaanko, että ihan vähän oon sinne tänään tavaraa tunkenut, sillä tänään alkoi järjestötyön suuntautumisopinnot!!!!

Mystinen ruskea kansio on sisällöltään vain ja ainoastaa 80-luvun matskuja ja sitä aiempaa aikakautta. Tuorein kirjoitus on -89, eli kuusi vuotta ennen mun olemassaoloa. Äiti on tuolloin ollut 16 vuotta. Äiti antoi kansion mulle, kun löysi sen jostain salaisesta kätköstään. Muistaisin, että ajallisesti se sopi johonkin seikkailukasvatuksen ohjauksen suunnitteluun. Voi miksi en avannut tätä aiemmin!

 Äiti on siis kasannut tähän kaikki materiaalit mitä vaan on tuolloin saanut käsiin erilaisista ohjaajakoulutuksista. Äitini on ohjannut nuoria ihan samalla tavalla kuin minä saman ikäisenä, tosin ei sentään harrastusten parissa vaan ymmärtääkseni nuokkarilla ja erilaisilla leireillä. Joskus kun olin pieni äiti vielä ohjasi kansantansseja (=tanhua) ja samassa tehtävässä oli myös äitin äiti eli mummi sekä äidin sisko tätini. Silloin mäkin jouduin talsimaan humppaa liki kymmenen vuotta, Rauman Kansantanssinystävien riveissä niin kauan että toiminnan aktiivit lopetti, samoin äiti. Sitten siirryin tätini porukoihin Lappi TL ja Eurajoen puolelle. Mutta joo, sellainen pieni sivuraide :D äitini siis ei ole ohjannut enää moniin vuosiin ja ammatiltaan se taitaa olla yo merkonomi ja joskus kun olin ehkä kymmenen se taisi lukea itsensä talouspäälliköksi tai joksikin.. Mutta hyvin kauas siis nuorisotyöstä! Ja leipötyökin on rahojen pyörittelyä, eli ei mitään tämän suuntaista.

Paljon on sellaista, kun haluaisin jakaa koko maailmalle näistä opuksista. Eihän ne maailmaa mullista, ja kaikki tämä tieto on jo nykyään paljon jalostetumpaa ja niiden rinnalla on oikeasti jo tutkimusperääkin. Nämä "musta tuntuu" höpinät siis on historiaa, vaikka hassua huomata miten jo silloin on ollut jotain hajua siitä miksi nuorisotyötä tehdään! Mä yritän välttää kovasti yleistyksiä entisajasta, mutta on vaan niin hassua lukea jotain tällaista mikä ei ole omassa elämässä ollut millään tavalla konkreettista.

Esimerkiksi Saara Karnan opus "Leiki ja Leikitä" (Kalevan Nuorten Liitto ry) on kirja ihan vain aiheesta leikkiminen. Siinä käsitellään leikki niin perinpohjaisesti, että kellään tuskin on mitään lisättävää ollut ainakaan tuolloin. Kirjanen on tehty vapaa-ajanohjaajien asennemuutoksen toivossa, jotta he alkaisi käyttää enemmän

Leikkejä työn menetelminä. Pikavilauksella tästä kun tekisi nykytiedolla päivitetyn version, olisi tämä varmaan ihan toimiva vieläkin! 

 Leikit mitä nopeasti selasin oli paljon mielenkiintoisempia ja luovemman oloisia kuin monet nykyään netin leikkipankeista löytyvät leikit!! Ja tässä on syy miksi pidän tämän omana aarteenani, koska tämä on uniikki ja ainutlaatuinen kaikkine paperimuistiinpanoineen, tästä on iloa vielä pitkään <3

Tuo "erityisryhmät" kohta oli avartava. Olen lähiaikoina puhunut paljon yhden ihmisen kanssa siitä, millaista on ollut olla erilainen nuori noina aikoina. Mulle esimerkiksi adhd-diagnoosi on ollut aina selkeä, sillä lapsuuden hyvän kaverin sekä isoveli, että myöhemmin 10 vuotta nuorempi pikkuveli oli molemmat koko kylän tunnetuimpia villipeikkoja. Kaikki tiesi näiden poikien taustat, ja varsinkin isoveli kävi melkoisen koulun alakoulussa, taisi meno jatkua vielä amikseen asti, kun eräs auto liiskattiin koulun seinään hetken mielijohteesta alaikäisenä... Isoveljellä oli diagnoosi, mutta siihen ei osattu reagoida, kaikki nosti kädet pystyyn ja poika johti niin perhettään kuin koulua. Kerran pistin välit poikki kaveriini, koska isoveli "kätteli" vääntämällä mun ranteen ympäri ja käsi oli viikon kipeänä.. Emme olleet tuon isoveikan kanssa samalla luokalla, ja meiltä siirrettiinkin aika herkästi kylän koulusta keskustaan tarkkikselle moiset. Muistan kuitenkin, että ko perhe oli muutamia kertoja vuodessa perhekuntoutuksessa ja ainakin kaverini juttujen perusteella olin aika kade jättitrampoliineista ja muista luksusjutuista.. Paria vuotta myöhemmin jokaisessa omakotitalossa oli kuitenkin trampoliini, myös meillä :D tämä siis vuosina 2002-2007. Tuntui, että adhd-diagnoosia annettiin ainakin mun ikäluokalle herkästi, joten olisiko sillon sitten moisesta alettu tietää? En vielä ole perehtynyt siihen niin tarkasti.

 No mutta kuitenkin, aikana ennen diagnoosia oli mm adhd-lapset "henkisesti vammaisia", kuten tässäkin kirjassa taidetaan heitä nimittää. En ainakaan löytänyt "eritysryhmät" otsikon alta kuin tuon nimen lisäksi "fyysisesti vammaiset" ja "eläkeläiset". Ohjeena mm: "kilpailutilanteita tulisi välttää", "eläkeläisille on tärkeää yhdessäolo oman ikäkauden ihmisten kanssa" ja "henkisesti vammaisille leikkien tulisi aluksi olla yksinkertaisia. Heille tulisi tarjota paljon luovia leikkitilanteita".

 Ytimessä ollaan kuitenkin oltu, kun saman otsikon alta suositellaan yhteistoimintaleikkejä joissa jokainen voi osallistua; "leikkijä kokee olevansa arvostettu ja hyväksyttävä ihminen". Niin ja ehkä tärkein pointti! "Leikkiessämne meidän ei tarvitse tehdä eroa terveiden ja vammaisten välille", jo silloin tämä on tiedetty!

 Voin vain kuvitella kuinka vaikeaa on ollut olla erilainen ilman että kukaan edes yrittää ymmärtää mikä on asioiden taustalla! 

Tämän kirjasen lisäksi kansiossa on muistiinpanoja Eurajoen Kunnan kesäleireiltä Lahdenperän leirikeskuksellta. Edelleen ko paikassa kunta järjestää leirejä, tosin ei ehkä ihan näillä aiheilla. Leireille edelleen haetaan ohjaajia nuorista (ja tästä vähän pahoitin mieleni: viime vuonna hakijaehtoina mainittiin että alan opiskelijat etusijalla, en päässyt edes haastatteluun, mutta sukulainen lukion kakkoselta + kaverinsa pääsi ohjaajaajiksi..) 

 Kansiossa on kaikki leirikirjeistä ja ohjelmista alkaen kesän -89 leireiltä. Ohjaajaluettelo kertoo ohjaajien olleen 14-29 -vuotiaita ja lähikunnista, kaukaisin on Säkylän Huovirinteeltä joka on jo n. tunnin ajomatkan päässä. Muuten kaikki on joko Eurajoelta tai Raumalta tai sen nykyisistä alueista. Ja löytyy täältä myös muutamat nuotit lauluihin : )

Kaikista mielenkiintoisimmat muistiinpanot on äiti kirjoittanut "Leiriohjaajakurssi 01.-03.06.1989". 

 

Eniten henkeä haukoin otsikoiden "elämyksellinen leiritoiminta" ja "leiri kasvatuksen välineenä" otsikoiden kanssa. Jo silloin on painotettu vapaaehttoisuutta jotta toiminta motivoi ja leirin tulee tarjota vastapainoa tavalliselle arkeen. Leirillä voidaan vahvistaa positiivisia tunnetiloja ja tuottaa leiriläisille elämyksiä. Jälkimmäinen sana alleviivattuna myös muistiinpanoissa!

Tuon leirin kasvatusperiaatteita on olleet mm luonteen osalta "täsmällisyys","kestävyys","itseluottamus","itsehillintä" ja "aktiivisuus". Leirillä on haluttu kasvattaa nuoria sosiaalisuuteen, ympäristö- ja siisteysasioihin (mainittu kasvatukseen :o), luovuuteen, kansalaisaktiivisuuteen jne jne jne en kirjoita nyt kaikkea :) 

i like this "johtajuuden vaihtaminen tarjoaa tilaisuuden olla johtajana ja johdettavana"

//HENGÄHDYSTAUKO//

Vielä viimeinen wou juttu. Äiskä on ollut tälläisen hepun kun Yrjö Berg luennolla. Ei mitään hajua kuka hän on, mutta ilmeisen fiksu kaveri!

"Sopeutumaton oppilas"

"Käyttäytymishäiriöiset"

-> tunne elämän häiriöt

->sosiaalinen sopeutumattomuus/rikollisuus

Tähän on kerätty esimerkiksi emotionaalisesti häiriintyneen lapsen piirteitä, ilmeisesti jonkun Bowerin 1974 mukaisesti. 

"Sosiaalisesti sopeutumaton lapsi = käyttäytyy normien vastaisesti niin koulussa kuin koulun ulkopuolella (rikollisuus)"

Jännä yleistys, jos rikollisuus on mittari. Tiedän kokemuksesta, että pikkukolttoset kuuluu kuvioon, mutta ihan rikollisuuteen nämä ei !!onneksi!! aina yllä. "Oireiden" perusteella juuri tämä olisi nykymaailman käsitys adhd:sta. 

Onneksi käyttäyttmishäiriöiden syiksi on listattu 1. Psykologiset tekijät 2. Sosiaaliset -,,- ja 3. Orgaaniset tekijät (keskushermoston häiriöt, mbo-oireyhtymä eli aivovaurio, synnytysvauriot (hapenpuute ym))

Ja mikä ihaninta, näille nuorille on kerrottu miten toimia ko henkilöiden kanssa! Ratkaisu ei ole ollut kotiinlähetys tai hulluksi leimaaminen. 

Lisäksi sama herra on luennoinut ryhmän vaikutuksesta käyttäytymiseen. Ja lopuksi on annettu rankaisumalleja ennen kun on annettu leikkityökaluja:

1. Nuhtelu kahdenkeskinen, ei yleistä nolaamista

2. Tilanteesta toiminnasta poistaminen

3. Oikeuksien menetys

4. Ylimääräinen työpalvelu esim tiskit, puut jne

5. Leiriltä poistaminen (äärimmäinen keino)

-> pyri tarttumaan tilanteeseen heti! Rikkeen ja rangaistuksen ajallinen väli ei saa olla liian pitkä.

Tää on ollut kyllä huikean mielenkiintoinen iltaluku! Nyt voin vetästä iltapalat naamariin ja valmistautua huomiseen järjestökoulupäivään. Tänään oli hauska ja avartava luento aiheesta "järjestön menestyminen on valinta" (taisden suuntainen otsikko ainakin). Luennoija oli eri järjestöissä uraa uurtanut Kiril Häyrinen (Soste ry). Toisen luennon piti Mai Kivelä Animalian toiminnanjohtaja. Molemmat ovat valmistuneet meidän koulutusohjelmasta. Ja Mai oli aloittanut sillon kun mä oon mennyt tokalle luokalle kouluun :D joten, oli ihan hauskaa kuunnella miten mm aktivismia on opinnollistettu tuolloin. Ja varmaan onnistuisi vieläkin, jos itseä inspiroisi moinen. Sain kuitenkin kuulla, että kiipeilynohjaajan - sekä melonnanohjaan korteista voi olla hyötyä työpaikalla, esimerkiksi järjestössä joka vaikuttaa mm kiipeilemällä nostureihin tai melomalla lautoille :D ja sen opin myös, että kaikki retket voi tavalla tai toisella opinnollista jos oma pää antaa siihen luvan. :D

 

Suunnitelmia

Harkkapäiväkirjan tunteja on kertynyt ihan mukavasti. Paitsi että, olen onnistunut tuhoamaan johonkin koneeni syövereihin koko excelin. Niinpä kun tästä koneelta jaksan nousta, käyn vanhempien luona tulostamassa moisen taulukon paperille niin se säilyy tallessa :D Onneksi oon aika aktiivinen päivittämään kaikki menemiseni joko tänne tai facebookkiin tai instagramiin, joten kokoaminen on helppoa.

Tammikuun kalenteri on jo aika täynnä, odotan innolla että kutsu töihin tulisi. Hiihtokeskus avattiin vuoden ensimmäisenä päivänä, mutta vielä ei ole mulle ainakaan töitä tiedossa. Jos iso rinne saadaan auki huomenna tai ylihuomenna, lähden töihin. Muussa tapauksessa torstaina siirryn taas lännestä etelään ja menen kahdeksi päiväksi kuuntelemaan suuntautumisopinnoista juttua Haagaan.
 Päädyin kuitenkin siihen, että opiskelen suuntautumisopintoja ainakin töiden ajan Helsingissä, koska asuntoa on järkevä pitää sen aikaa. Jos maaliskuussa alkaa kevät, ja hissit suljetaan, muutan sitten huhtikuun aikana viimeistään Raumalle. Vielä pitäisi saada varmistus että pääsen koirien kanssa tähän asuntoon missä nytkin on aikaa tullut vietettyä. Koirat vaan järjesti eilen illalla sellaisen orkesterin, että toivon naapurien todellakin suhtautuvan rappuun jättämääni lappuun myötämielisesti ja saataisiin koiratkin muuttamaan tänne. Olin illalla kaksi tuntia kokoustamassa paikallisen koiraseuran junnujen asioista, ja sinä aikana molemmat koirat oli räksyttäneet äänitteen mukaan taukoamatta...
Tammikuun lopussa on tiedossa seikkailukasvatuspäivät joita odotan innolla. Siitä viikon päästä on KoiraExpo, johon pääsen osallistumaan kuuntelijana ja sanomaan pari sanaa meidän junnutoiminnasta kaikille Suomen alueella nuoria ohjaaville koiraihmisille. Tuon luentoviikonlopun jälkeen mulla pitäis olla valtuudet luennoida koirista ja nuorista Satakunnan kennelpiirin alueella koko kuluva vuosi, jännää! Ja tämä kaikki poiki siis vuoden takaisesta työharjoittelustani sekä joulukuun alussa Koiramessuilla pitämästäni puheesta. Joskus onni vaan potkaisee!

Viime viikonloppuna käytiin tutustumassa Omenapuumaan luontopolkuun Raumalla. Saatiin nauttia 6 kilometriä metässä ihan ilman vastaantulijoita. Meri oli kaunis turkoosia taivasta ja aurinkoa vasten, ja pakkastakin oli sen verran että kurasta ei tarvinnut kantaa murhetta.

Kävin jonkun verran tutkimassa Rauman seudulta metsiä, joissa en ole joko pitkään aikaan tai sitten ikinä kulkenut. Kävin kaverin luona samana iltana kun olin tuon ylläolevan kuvan ottanut, ja tuli puhetta susista. Kuulin, että tuolla on nähty neljä sutta edeltävänä päivänä, joten ihan heti ei tule mentyä uudestaan. Pari vuotta sitten löysin suden jäljet ihan nykyään päivittäiseltä lenkkipellolta, ja kauhulla odotan josko sudet taas eksyvät noin lähelle asutusta että tulevat tuohon peltoon, sillä matkaa havintopaikalta ei ole montaa kilometriä. Toivotaan että ei. Tosin, petohavaintoja en ole löytänyt, mutta tuolla puolen kahdelta eri ihmiseltä kuullut susista, joten en nyt ihan varma ole luottaako vaiko ei.

Joulupukki toi mieluisia joululahjoja, joista yhtenä saatiin siskon ja poikaystävien kanssa kalastusluvat ensi vuodelle! Meidän iskä on kova kalastamaan ja autotalli oli ennen mökin ostoa täynnä kaikenmaailman vipuja ja vapoja, venekin oli aina tuunattavana ja millon siihen hitsattiin mitäkin vavan pidikettä mihinkin. Iskän juttu on mun ymmärtääkseni uistelu ja vetokalastus muutoinkin, mutta oon mä joskus sen nähnyt perhoihinkin sekaantuvan. Ja koska olen viettänyt lapsuuteni Rauman saaristossa, on melkein ainoita ajanviettotapoja saaressa ollut kalastus. Heittely ja matokalastus tarkemmin. Joskus iskä retuutti mua mukana onkikisoissa ja on multa sieltä muutama pystikin. 

Jossain kohtaa kalastelu loppui, parina kesänä käytiin kavereitten kanssa yhdellä syrjäisellä laiturilla mato-onkimassa huvin vuoksi. Kun sitten ostettiin tuo mökki 4 vuotta sitten, innostuin kalastuksesta uudestaan koska meidän "lahdesta" saa ihan hullun paljon kaloja. Viime syksynä Jarkko paiski perhoaan aika monta hetkeä rannasta saamatta mitään, ja itte sain samaan aikaan  virvelillä 4 ihan ruoka-ahventa ja 3,9 kilosen hauen :D Sen jälkeen ei mun kanssa oo kalaan lähdetty. Paitsi nyt kyllä toinen puolisko haaveilee kovasti Lappiin vaeltamisesta kalastuspaikkoja pitkin, ja sehän mulle sopii. Olkkarin sohvalla on myös kirja ko aiheesta :D

 No mutta tarina vähän harhautui. Ensi lauantaina yritetään päästä seuraavalle seikkailulle mökille kokeilemaan kuinka pilkillä saisi kalaa, sitä kun ei vielä me olla tuolla testattu.

Luovutettiin jo osittain lapin laskettelureissun suhteen, koska mulla on rahat tosi lopussa kun ei töihin päässykkään vielä samalla tavalla kuin vuosi sitten. Tästä tuli sitten puhe, että jos saatais kaverit mukaan tulisi mökkien hinta kohtuulliseksi ja voitaisiin lähteä. Noh, todettiin että ikäväksemme ei meillä oo kavereita :D Jarkon sukulainen kuitenkin keksi että he ovat lähdössä ja matkaan mahtuu, mutta matka on yllätys heidän lapsilleen (7 & 8 v pojat), joten tästä asiasta ei keskustella poikien kuullen enempää. Kohteena on Saariselkä kuukauden kuluttua, ja matkaan lähdetään poikkeuksellisesti lentäen. Mulla on lähtöpäivänä vielä koulussa kahden opintojakson loppuseminaari, mutta se nyt vaan on pakko skipata, toivottavasti ryhmä on hyvin myötämielinen tän asian suhteen.... Paljon kaikkea jännää on suunniteltu, mutta katsotaan kuinka toteutus sujuu. Ihan iisit lapsetkaan ei oo kyseessä. eli todellisia taitoja mitataan kun mennään rinteeseen opettelemaan laskettelua ;)