Opiskelua

Koska tänään aamulla havahduin siihen ettei suunnitelmissa ole mitään ihmeellistä, ehdin tarttua yhteen seikkailukasvatuksen kirjaan opiskellakseni sen sisällön. Ennen joulua vietin pari tuntia kirjastossa hyllyjä kahlaten etsiessäni osallistavan pedagogiikan esseetä varten materiaalia. Sanotaanko sen verran, että en kyllä oppinut tuota esseetä kirjoittaessa mitään hyödyllistä. Sain sen sentään kirjoitettua ennen uuden vuoden palautuspäivää, mutta niin väkisin ja pakotettuna että vähän hävettää. Aina välillä olin jo luovuttamassa ja lähdössä ulos kun kuulin sohvalta että nyt pitää se essee kirjoittaa loppuun.. Aihe oli  "yhteisöpesagogi osallistumisen edistäjänä ja osallistavan ohjaustavan toteuttajan". Sinäällään helppo aihe, mutta kuitenkin kauhean vaikea siirtää ne ajatukset word-tiedostoon. Noh, nyt se on tehty ja meni miten meni.
 Löysin koulun kirjastosta yhden ihan uuden seikkailukasvatuskirjan, tai siis sellaisen, ettei se aiemmin ollut osunut silmiin vaikka sitä hyllyä olen aktiivisesti tutkinut.

"Korkeita vuoria ja suuria kokemuksia"

Seikkailutoimintaa perhe- ja ryhmäkuntoutuksessa

Kirjan on kirjoittanut Veli-Matti Virtanen, joka työskenteli Kuntoutuskeskus Huvituksessa. Pikainen googletus kertoo, että Huvitus on sulkenut ovensa 2013, kun kirja on kirjoitettu 2011. Huvituksen omisti Mannerheimin lastensuojeluliiton lasten ja nuorten kuntoutussäätiö, joka ilmeisesti muutti Pöytyältä (Huvituksen) tiloista Paimioon ja täten Huvitus haudattiin.

Huvitus tarjosi kuntoutusta mm vaikeavammaisille lapsille ja nuorille sekä lastensuojelullista kuntoutusta psyykkisesti ja sosiaalisesti vaikeuksissa oleville lapsiperheille. Huvituksessa työskenteli n. 80 henkeä.

"Luulen, että meistä kaikista löytyy seikkailija ja unelmoija, joka kaipaa haasteita, onnistumisia ja huomioimista. Toisille riittää pieni annos ja toiset kaipaavat suurempia muutoksia. Tärkeää olisi muistaa, ettei täällä koskaan olla ihan yksin. Elämä on seikkailua, josta ei koskaan voi kaikkea tulevaa tietää. Pääasia, että osaisi ja uskaltaisi olla onnellinen." Lainaus sivulta 8.

Kirjassa käydään paljon läpi taustateoriaa seikkailun periaatteista etujen ja taka-ajatusten kera. Tuntuu, ettei kirja edennyt niinä oikein mihinkään, jotenkin vaan junttasi paikallaan. Samaa tarinaa toistettiin kerta toisensa perään. Alkoi myös tuntua siltä, ettei tämä kirja ole kovinkaan hyödyllinen meidän alalle, sillä noin vaikeita juttuja mitä kirjassa annettiin ymmärtää, ei pelkällä yhteisöpedagogin koulutuksella voida lähteä viemään eteenpäin. Siihen tarvitaan jo oikeasti terapeutin taitoja. Kirja sopii vastaavissa työpisteissä työskenteleville noin niinkuin pienenä mausteena siitä mitä seikkailukasvatus on, mutta tuon perusteella toivon, ettei kukaan tavallinen Maija Meikäläinen ryhdy toteuttamaan harjoitteita.

Minusta kirjassa oli hyvin kiteytetty ajatus siitä mitä seikkailu on. Seikkailu on tuntemattomien asioiden ja tunteiden kohtaamista. Kirjassa painotettiin paljon sitä, ettei ole tarkoituksenmukaista määritellä käsitteitä tarkasti, vaan palkitsevampaa on vain pohtia niitä ja miettiä mitä ne voisivat tarkoittaa. Kaikkea mitä tehdään ei pystytä teoriassa laittamaan paperille, mutta kokemuksen myötä asian tiedetään toimivan niin kuin se toimii.

Seikkailukasvatuksen historia aukesi uudessa valossa luettuani siitä pienen pätkän: Seikkailukasvatuksen nykyisen muodon oppi-isänä pidetään Kurt hahnia (1886-1974). Hahn oli mukana perustamassa Salemin (salaam-=rauha) koulua, jonka huoneentauluun kiteytetyn kasvatuslait vaikuttavat yhä edelleen seikkailukasvatuksellisen ajattelun taustalla. 

1. Anna lapselle mahdollisuus itsensä löytämiseen
2. Anna lapsen kohdata voittoja ja tappioita
3. Anna mahdollisuus yhteisöm etujen asettamiseen ennen yksilön etuja
4. Anna mahdollisuus hiljaisuuteen ja mietiskelyyn
5. Harjoita mielikuvitusta
6. Anna peleille ja leikeille oma paikka - mutta ei yksinvaltaa
7. Vapauta etuoikeutetut lapset heitä heikentävästä ylemmyyden tunteesta, toisin sanoen varaa tilaa yhteiskasvatukselle niiden kanssa, joiden oli taisteltava löytääkseen oma paikkansa yhteiskunnassa.

Nuo asiat istuvat seikkailukasvatukseen kuin nenä päähän, samalla kuin kaikkeen muuhunkin lasten kasvatukseen. Usein ne vain unohtuvat kaiken toiminnan lomassa..

Kirjassa esiteltiin myös erilaisia ongelmanselvittämis karttoja ja menetelmiä. Yhteisöpedagogi ei mielestäni tarvitse näitä työkaluja tässä muodossa, koska ammattitaito ei riitä terapian järjestämiseen. Kirjassa esitellyt kysymykset olivat kuitenkin mielestäni hyviä tarkoituksessaan.
Tavoitekompassi-menetelmää käyttäessä on tietty lähtötavoite, jonka mahdollisuuksia aletaan kartoittaa erilaisten kysymysten kautta.
"Miksi haluat tavoitteen toteutuvan" alkuisilla kysymyksillä oletuksena on päästä kohti yleisimpää päämäärää.
 "Mikä auttaisi tavoitteen toteutumiseen" alkuisilla kysymyksillä on oletuksena päästä kohti yleisempää päämäärää.
"Mikä auttaisi tavoitteen toteutumiseen" alkuisilla kysymyksillä siirrytään kohti käytännön toimintaa. "Mitä muuta asiaan liittyy" - alkuisilla kysymyksillä haetaan rinnakkaisia tavoitteita.
Kysymysten vastaukset ovat suuntaa antavia ja avartavat näkökulmaa, mutta eivät aina tuota oletettuja vastauksia.


Vielä yksi ajatus mikä jäi mieleen, oli se, että seikkailukasvatuksen avulla myös liikuntaa vihaavat saadaan helposti liikkeelle, sillä he eivät toiminnan lomassa ehdi ajatella edes harrastavansa liikuntaa. Seikkailukasvatus on myös mahdollista toteuttaa sellaisena urheiluna joka oikeasti rasittaa, tai sitten matalasykkeisempänä, vähän ryhmänkin mukaan.
Kirjassa todettiin että ihminen voidaan ajaa ahdistukseen seikkailun avulla, ja myöhemmin ajan kanssa kokemus muuttuu sellaiseksi, että siitä saa työkaluja arjen pulmatilanteisiinkin. Noihin tilanteisiin ei kuitenkaan voi yhteisöpedagogi ottaa ohjia käsiin, vaan silloin toiminnan toteuttajana tulee olla esimerkiksi psykologi, joka oikeasti tietää eikä vain luule tietävänsä mitä on tekemässä.

Fiilis kirjaan tarttuessa oli sellainen, että tämän on oltava huikea mahtava ja loistava. Nyt kun kirja on kahlattu kannesta kanteen, en voi enää sanoa ihan samaa. Olihan siellä hyviä pointteja, ja aina jo vanhojen asioiden muistelu kannattaa. Silti jotenkin tämä ampui ohi ja lujaa, ehkä siksi, että kohderyhmä oli eri.