Parasta aikaa istun Raumalla kerrostalon parvekkeella mukavalla sohvalla kynttilöiden kera, lasien takana 17 astetta lämmintä vaikka kellokin on jo yli kymmenen ja eletään syyskuuta. 8-tien äänet vaan kuuluvat, sekä muutamat satunnaiset autoilijat. Ikkunasta kun katson ulos, näen vain teollisuuslaitosten tuhannet valot. Pieni hengenveto kolmen päivän juoksemisen jälkeen on enemmän kuin paikallaan =)
Tiistai
Tiistai oli historiallinen päivä. Laskin elämäni ekat matemaattiset laskut Humakissa!
Aloitettiin päivä tutkimalla erilaisia karttoja, oli reittikarttaa, maastokarttaa ja tiekarttaa. Laskettiin meidän bussireittiin kuluvaa aikaa pysähdyksineen sekä myös arvioitiin laskemalla vaelluksen matkaa ja siihen kuluvaa aikaa. Ihan kivaa pientä puuhastelua, tosin mä en vaan pystynyt keskittymään taaskaan oikein kunnolla. Matikka ei oo mulle mitään vaikeeta mut nyt vaan pyörin paikoillani enkä oikein saanut mitään aikaseks. Haluisin vaan mennä ja tehdä koko ajan, vähän jäi sellanen olo melontojen jälkeen et pitää päästä haastamaan itteään uudelleen ja uudelleen, tollanen luokassa istuskelu kun vaan hajottaa. Sit kun asia on perjaatteessa tuttua kauraa niin booooring. Oikeesti se kartan tutkiminen oli niin kauan kiinnostavaa kun käytiin vaellusreitti läpi, mut sit mun into lopahti. Ja kun mä kyllästyn, tarttisin pienen sähköshokin että jaksaisin kasata ja tsemppaa itteni uudestaan kiinnostumaan aiheesta.. Olin mä silti koko ajan kyllä tajussa mitä puhuttiin ja missä mentiin ja pystyin vastaamaan lonkalta juttuihin, mut vois sitä paremminkin keskittyä.
Saatiin karttojen jälkeen kätösiin kompassit ja alettiin harjoittelemaan niiden käyttöä. Mun peruskoulun kompassitunnit ei oo mitään muistelun arvoisia, tai ne suunnistustunnit siis. Alakoulussa oli ihan tuskaa kun ei koskaan löytynyt kaikkia rasteja, yläkoulusta puhumattakaan. Ainoa positiivinen kokemus kompassista on viime keväältä Humakin ekoissa toiminnallisissa jutuissa. Mielummin kun meen metsään, laitan sport trackerin päälle (jos laitan) tai sit vaan lähden kävelemään ja haahuilen siellä täällä vailla määränpäätä. Aina sieltä on pois selvitty, joskus vähän helpommalla kuin toisten. En silti kehoita ketään kokeilemaan tätä kotona, on se kompassi ihan hyvä vehje osata käyttää!
Ensin siellä luokassa tuntu etten tajunnut mitään mitä tosta vempaimesta selitettiin.. Sit vaan kokeilin jutskia ja onnistuin luomaan itelleni käyttöohjeet kompassin varalle. Mulla on aika isojakin vaikeuksia tietynlaisissa hahmotusjutuissa kun pitää kuvitella jotakin (usein matemaattista), esimerkiks oikean ja vasemman erottelua mun täytyy aina hetki miettiä kumpi on kumpi.. Niinpä sitte kun harjoteltiin suunnan ottoa ilman kompassia mä en millään pystynyt tekemään sitä ilman apupaperia alkuun kun en vaan hahmota. Mut sit sekin alko toimia =)
Kun oltiin harjoteltu luokassa kyllästymiseen asti kompassilla, lähdettiin luontoon. Käveltiin pieni lenkki Kiljavan ympäristössä kartan ja kompassin avulla. Tutkittiin matkalla ympäristön ja kartan merkkejä ja verrattiin niitä, puhuttiin ihmisten rakennelmien epäluotettavuudesta kartalla jne. Sovittiin sitten jossain kohtaa että kaikki suunnistaa asteluvun mukaisessa suunnassa kohti hiekkamonttua ja käytiin läpi millätavoin voi suunnistaa oikeaan suuntaan tuijottamatta jatkuvasti kompassia. Sovittiin etukäteen jo luokassa mitä juttuja käydään katsomassa ja missä pidetään tauko, joten osasi koko ajan odottaa mitä tapahtuu.
Toisella hiekkamontulla käydessä todettiin kartasta että polun pitäisi alkaa montun reunalta, mutta niin se ei tehnytkään. Opettaja näytti luonnosta jäljet että polku on joskus saattanut kulkea siitä mutta on kasvanut umpeen ajan saatossa. Muutama oppilas kuitenkaan ei luottanut siihen että pitää kääntyä ympäri, joten käveltiin takaisin tutkimaan heidän löytämää polkua. Polun löytäneitä ei kuitenkaan nolattu tai moitittu ryhmän kesken vaan tapahtunut nostettiin yleiselle tasolle ja käytiin läpi, jokainen mukana ollut varmasti muistaa jatkossa tapahtuman kulun ja sen, että polut liikkuu ja elää eikä kaikkea aina lue kartassa. Jos olisimme jatkaneet tuota oppilaiden polkua, olisimme lähteneet ihan väärään suuntaan. Niinpä palattiin polulla alkuun ja jatkettiin siitä matkaa.
 | |||||
| Evästauko pidettiin korkeammalla kivellä, josta sitten tehtiin pienryhmissä itsenäiset suunnistukset takaisin koululle. |
| ||
| Kermana kakunpäälle karttamerkkitentti ja suunnistustentti torstaille.. |
Pedagogiset metodit:
- Yhdessä mentiin ja yhdessä tehtiin
- Tekemällä oppii
- Kerro, harjoita, sovella, itsenäinen (opettaja kertoo, luokassa harjoitellaan, sovelletaan maastossa, tullaan pois itsenäisesti)
- Motivointi (esim tieto tauoista, reitin kulusta)
- Ilmapiiri, positiivisuus
- Itsenäisyys=vapaaehtoisuus -> "Kuinka minä tekisin"
- Virheet nostettava yleiselle tasolle ketään loukkaamatta
- Eriyttäminen
- Yhden oppimistyylin eriyttäminen (näkövamma)
- Itsenäinen karttaretki
- Tarina/lorusuunnistus -> muistisäännöt voi laulaa mieleen "sähkölinjaa pitkin etelään, polku, t-risteykseen..." jne, sopii esim lapsille
Koulusta kotiin päästyäni lähdinkin illaksi Helsinkiin hankkimaan vielä viimeisiä varusteita (tai luulin että viimeisiä..).. Kotiin pääsin vasta aika myöhään illalla. Sateinen Helsinki oli hauskaa seurattavaa, miten ihmiset oikeasti vaikutti hätääntyneiltä vesisateessa.
 |
| Sopivat myös seikkailuun.. |
 |
| Viimeisiä varusteita omin kätösin... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti