Aamulla aloitettiin kajakkien varustelulla ja jo matemaattiset tehtävät teki meille vaikeuksia kun eka oli liian vähän kajakkeja ja sit jo liikaa. Mutta selvittiin liikkeelle, kunnes sitten matkalla tuli este...
 |
| Tadaaa, portti oli lukossa eikä meillä ollut avaimia. Mun viritys pysyi kiinni hyvin, mutta toisen kajakki oli liian löysästi kiinni ja siksi se kaatui. Onneksi muut kaverit kiersivät vähän kauempaa toista tietä kun me eka todettiin että muiden ei kannata seurata =D |
 |
| Ja toisen kerran..... |
Päästiin vihdoin perille ja saatiin kajakit valmiiksi. Tuuli oli kova (unohdettiin tarkastaa mitä se oikeasti oli!!) joten jäätiin vaan rannan läheisyyteen. Harjoittelin peruuttamista, alatukea, skullausta ja melaperäsintä. Skullaus oli vähän haastavaa alkuun mut kun tajusin sen taas niin eihän siinä ollu mitään ongelmaa. Melaperäsimestä täytyy pyytää kavereita kattomaan melan asentoa etten vahingossa laita liian vinoon sitä. Käytiin sit syömässä ja samalla tsekkaamassa HUMAKO kiertue, haettiin siis haalarimerkit :D
Syömisen jälkeen varustauduttiin rauhassa ja lähdettiin melomaan kohti Röykän sairaalaa. Matkaa oli varmaan reilu kilometri suuntaan ja tuuli aukeammilla paikoilla aika hirveä. Piti muistaa monta asiaa ja matkalla tuli mieleen hyviä pointteja, kuten että ei saa jännittää lantiota koska aalto -> jännittynyt lantio -> varma tasapainon menetys. Aallot oli jopa vähän pelottavia välillä, mutta vaan vähän =D
Menomatka mentiin aika chillaillen, välillä kerättiin meistä lautta ja juteltiin ja sitten taas jatkettiin. Myötätuuli oli helpotus!
Päästiin vihdoin perille, rantauduttiin vanhaan uimarantaan. Sanoin jo matkalla että jalat neulottuu mutta vähän unohdin sen. Nousin kajakista ensinnäkin väärin enkä ottanut melalla tukea. Kun jalka olikin neulottunut ja tunnoton petti jalka alta ja kajakki lähti rannasta -> tein tyylikkään spagaatin veteen. Onneksi oli vaihtovaatteet! Opin kyllä kantapään kautta kaksi asiaa: Kuivat vaatteet tarkoittaa koko vaatekerrastoa kuivaa ja kajakista noustaan oikeaoppisesti!!
Lisähuomiona se että eväät kannattaa pakata minigrip pussiin jos meinaa märät vaatteet laittaa kuivapussiin eikä esim tyhjään luukkuun. Mulla nimittäin oli auton avaimet ja puhelin myös kuivapussissa josta tuli kuivamärkäpussi. Avaimet sain pussiin mutta kännykän heitin kaverin pussiin turvallisuuden vuoksi. Mulla olis kännykkään ihan oikea uimapussi mutta en aamulla löytänyt sitä äkkiä mistään...
Hengailtiin hetki Sairaalalla ja tutkittiin ulkoa paikkaa - se oli mahdottoman kaunis rakennus. Wikipedia kertoi että rakennus on ollut tyhjillään 1989 vuodesta asti, mutta samalla huomattiin myös tuore uutinen siitä että rakennus otettaisiin turvapaikanhakijoille hätämajoituskäyttöön. Meinattiin evästää rappusilla, mutta sitten nähtiin valkoisen pakettiauton sapauvan tummennetuilla laseilla ja ilman valoja... Kummitusskenaariot alkoi vilistä päässä ja lähdettiin aika reippaasti takaisin kajakeille.
Melonta takaisinpäin olikin sitten oikeasti vaikeaa! Huomattiin että tiedot ja taidot tuulista ja reitin suunnittelusta oli hyvin ontuvat, sillä kaikilla tuntui olevan vähän eri näkemykset siitä mikä olisi oikea reitti poistua järveltä. Tuuli oli niin kova että aallot tuli syliin asti. Loppujen lopuksi toteutettiin suunnitelma "aaltojen mukaisesti vastarannalle ja rannan suuntaisesti vastatuuleen", Kajakin peräsin oli ainakin mulle suuri apu! Kajakki pysyi suorassa ja riitti vähän vähempi melominen ja voimien kuluttaminen vastarannalle siirtyessä. Välillä piti meloa vain oikealta puolelta jotta pysyttiin oikeaan suuntaan. Tässä huomasi hyvin miten oma fysiikka ja tekninen taito oli avainasemassa. Mua pelotti ihan hirveästi välillä ja jos olisin ol<ut tutussa porukassa (siis esim sukulaisten, perheenjäsenten tms) olisin saattanut luovuttaa.
Olen pienestä asti liikkunut paljon merellä ja vesillä, kos-a meillä on aina ollut vene ja ollaan vietetty kesät aina saaressa. Pelkään vettä kuitenkin sen verran että esim meidän mökillä en mee uimaan kuin ehkä kerran kesässä levän takia... Nyt kun järvestä näkyi välillä pohja, tuuli oli kova ja mielen valtasi ajoittain epätoivo kun piti esimerkiksi pysähtyä odottamaan muita, meinasi paniikki puskea läpi. Sain silti ajatukset kasaan ja itseni rannalle ehjänä. Pahimpia mulle on pohjassa näkyvät kivet ja kivet yleensäkin, pelkään niitä ihan hullun paljon..
Takaisin tullessa oli vähän epäselvyyttä miten kajakit jätetään, koska ovet oli lukossa, avaimet seilaili melojan mukana toisella puolen järveä, ei kovin hyvin siis suunniteltu.. Saatiin tavarat jotenkin organisoitua järjestykseen ja sitten kotimatkalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti